Itsensä vahingoittaminen – syyt, oireet ja hoito
Itsensä vahingoittaminen (SI tai SH) tarkoittaa tahallista oman kehon vahingoittamista, esimerkiksi viiltelyä, polttamista, lyömistä tai yliannostuksen tekemistä. Tämä käytös ei aina ole itsetuhoista, mutta vahingoittaminen voi olla tapa selviytyä voimakkaista tunteista tai palauttaa tunteen hallinnasta. Toisaalta itsensä vahingoittaminen voi pahimmillaan pahentua ja liittyä suurempaan itsetuhoisuuden riskiin: itsensä vahingoittaneet tekevät tilastojen mukaan todennäköisemmin itsemurhayrityksiä kuin ne, jotka eivät vahingoita itseään.
On monia syitä, miksi ihminen saattaa satuttaa itseään, ja usein syiden selvittäminen on vaikeaa, koska väkivalta, häpeä tai pelko estävät avautumisen. Joitakin yleisiä selityksiä ovat mm. halu lievittää sietämättömiä tunteita, torjua kokemiaan epätodellisuuden tai turtumisen sekä hetkellinen keino saada tunnekokemus takaisin. Usein itsensä vahingoittaminen on myös oire muista taustalla olevista ongelmista, kuten aiemmasta fyysisestä tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai syömishäiriöistä. Psyykkiset tekijät, kuten heikko itsetunto tai perfektionismi, voivat myös lisätä riskiä.
Millaisia tapoja ja terveysriskejä siihen liittyy?
- Yleisiä muotoja ovat viiltely, polttaminen, lyöminen, itseinfektointi, tarkoituksellinen lääkeaineiden yliannostus ja toistuva itsekontrollin estäminen (esim. haavojen jatkuva repiminen).
- Välittömiä terveysriskejä ovat runsas verenvuoto, infektiot, arpeutuminen ja hermovauriot. Pitkällä aikavälillä seurauksia voivat olla pysyvät arvet ja komplikaatiot sekä psyykkisten oireiden paheneminen.
Kuka on vaarassa?
Itsensä vahingoittaminen alkaa usein nuoruusiässä, mutta esiintyy kaikissa ikäryhmissä. Sitä esiintyy sekä naisilla että miehillä; tutkimuksissa nuoret naiset ilmoittavat sen usein yleisemmin, mutta ilmiö on yleinen myös muilla sukupuolilla. Usein itsensä vahingoittamiseen liittyy muita mielenterveyden häiriöitä, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, traumaperäisiä oireita tai persoonallisuushäiriöitä.
Oireet ja merkit, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Selittämättömät viillot, palovammat tai arvet
- Usein parantuva tai usein uusiutuva haavauma, sideharson tai siteiden käyttö
- Pysyminen pitkissä vaatteissa lämpimässä säässä, eristäytyminen, mielialan voimakkaat vaihtelut
- Omien tekijöiden ja tavaroiden, kuten terävien esineiden, hallussapito ilman uskottavaa syytä
- Puhe itsensä satuttamisesta, häpeän tai syyllisyyden tunteet, mutta samalla kiistäminen tai vähättely
Milloin hakea apua heti?
Hae välitöntä apua, jos:
- verenvuoto ei ota loppuakseen,
- haavat ovat syviä tai laaja-alaisia,
- on merkkejä vakavasta infektiosta (kuume, voimakas punoitus, turvotus, voimakas kipu),
- on itsemurha-ajatuksia tai aikomus vahingoittaa itseään vakavasti. Tällaisessa tilanteessa soita hätänumeroon 112 tai ota yhteys lähimpään päivystykseen tai kriisipalveluun.
Hoidot ja tukimuodot
Itsensä vahingoittamisen hoito suuntautuu sekä käyttäytymiseen että sen taustalla oleviin syihin. Yleisiä hoitomuotoja ovat:
- Psikoterapia — erityisesti dialektinen käyttäytymisterapia (DBT) on osoittautunut tehokkaaksi itsensä satuttamisen vähentämisessä. Myös kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT), traumaterapiat ja mentalisaatiota tukevat hoidot voivat auttaa.
- Lääkitys — ei ole olemassa yksittäistä "itsensä vahingoittamisen" lääkettä, mutta masennuksen, ahdistuksen tai muiden samanaikaisten häiriöiden lääkehoito voi auttaa oireiden hallinnassa.
- Kriisityö — akuuteissa tilanteissa lyhytkestoinen hoito, sairaalahoito tai turvallisuussuunnitelma voivat olla tarpeen.
- Turvallisuussuunnitelma — yhdessä ammattilaisen kanssa laadittu suunnitelma, joka sisältää keinoja tilanteiden rauhoittamiseen, yhteystiedot ja keinot poistaa vaaralliset esineet.
- Vertais- ja tukiryhmät sekä perheen ja läheisten tuki voivat olla merkittäviä kuntoutumisessa.
Itsehoitokeinot kriiseissä
Kun impulssi satuttaa itseään iskee, seuraavat keinot voivat auttaa lyhytaikaisesti tilanteen selättämisessä. Nämä eivät korvaa ammatillista hoitoa, mutta voivat vähentää vaaran tuntua:
- hengitysharjoitukset ja rauhoittavat harjoitteet,
- maadoittavat harjoitukset (esim. 5 asiaa, joita näet/kuulit/tunnet),
- turvalliset korvikkeet kipua tai purkautumista varten (esim. jääpala iholle, kumi- tai hiuspanta, purukumi),
- kirjoittaminen tai tunteiden purkaminen paperille,
- soittaminen luotettavalle ystävälle tai tukihenkilölle,
- poistuminen tilanteesta ja hakeutuminen paikkaan, jossa on ihmisiä tai turvallinen ammattilainen.
Miten tukea läheistä, joka vahingoittaa itseään?
- Älä tuomitse. Kuuntele empaattisesti ja ilmaise huoli rauhallisesti.
- Ota puheeksi asiat suoraan ja myötätuntoisesti: kysy esimerkiksi "Oletko ajatellut satuttaa itseäsi?" — suora kysymys voi avata keskustelun.
- Kannusta hakemaan ammatillista apua ja tarjoa käytännön tukea, kuten ajan varaamista tai seuraksi menemistä.
- Älä lupaa salaisuuksia, jos on vaara vakavasta itse- tai itsetuhoisuudesta — turvallisuus on etusijalla.
- Pidä huolta myös omasta jaksamisestasi; tarvittaessa hae tukea itsellesi.
Toivo ja ennuste
Monet ihmiset lopettavat itsensä satuttamisen tai oppivat muita, turvallisempia tapoja käsitellä tunteitaan. Hoito, myötätuntoinen tuki ja käytännön taitojen opettelu auttavat usein toipumisessa. Jos sinä tai läheisesi kamppailette itsensä vahingoittamisen kanssa, hakekaa apua ja muistakaa, että avun hakeminen on tärkeä ensimmäinen askel.
Itsensä vahingoittamisen tyypit
Itsensä vahingoittaminen on yleisnimitys, joka sisältää monenlaisia tahallisia kehon vahingoittamisia. On monia asioita, joita voidaan pitää itsensä vahingoittamisena. Jos joku esimerkiksi raataa kehoaan liian kovaa, sitä voidaan pitää lievänä itsensä vahingoittamisen muotona. Muissa lievissä tapauksissa itsensä vahingoittaja voi tarkoituksella repiä rupia pois estääkseen viiltojen tai naarmujen paranemisen. Pakonomainen hiusten repiminen (trikotillomania) ja pakonomainen ihon nyppiminen (dermotillomania) ovat impulssikontrollin häiriöitä, jotka ovat myös lieviä itsensä vahingoittamisen muotoja.
Vakavammissa tapauksissa itsensä viiltelijä voi murtaa tai nyrjäyttää luun tai menettää vaarallisen määrän verta. Pureminen, polttaminen ja viiltely ovat muita itsensä vahingoittamisen muotoja. Lääkkeiden yliannostus on toinen yleinen itsensä vahingoittamisen muoto.
Itsensä vahingoittaminen voi pahentua, mitä kauemmin henkilö on tehnyt sitä. Tämä johtuu siitä, että henkilön keho kehittää toleranssia vammojen aiheuttamaa kipua kohtaan (tottuu siihen). Tämän vuoksi hänen on satutettava itseään enemmän saadakseen saman vaikutuksen. Joissakin tapauksissa tämä voi johtaa kuolemaan johtaviin tai lähes kuolemaan johtaviin vammoihin.
Henkilö voi kokea vapaaehtoista kipua muista syistä, joita ei yleensä pidetä itsensä vahingoittamisena. Itsetuhoisesta haavasta on kyse silloin, kun joku vahingoittaa itseään välttääkseen jotakin, ei psyykkisten ongelmien vuoksi. Jotkut ihmiset aiheuttavat itselleen itse aiheutetun haavan sota-aikana, jotta heidän ei tarvitsisi palvella armeijassa.
Jotkut ihmiset kokevat kipua muuttaakseen ulkonäköään, kuten korvalävistys. Tätä kutsutaan kehon muokkaamiseksi. Kehon muokkaaminen ei ole itsensä vahingoittamisen muoto.
Scarification on eräänlainen kehonmuokkaus, jossa joku viiltää tai polttaa ihonsa koristeeksi. Tähän voi kuulua myös polttomerkkaus, joka on yleistä joissakin veljeskunnissa. Siihen voi kuulua myös ihon leikkaaminen toistuvasti kuvion tai kuvion mukaisesti. Näin syntyy hyvin suuria arpia. Jotkut afrikkalaiset heimot käyttävät arpia kauneuden ja voiman symbolina.
Kyynärvarren viiltäminen on yleinen itsensä vahingoittamisen muoto.
Itsensä vahingoittaminen väestössä
Asiantuntijat arvioivat, että noin 1 prosentti väestöstä on vahingoittanut itseään. Vaikka kaikenikäiset ja etniset ryhmät ovat vahingoittaneet itseään, jotkin ryhmät vahingoittavat itseään todennäköisemmin kuin toiset. Ikä, sukupuoli ja rotu voivat olla tekijöitä, jotka vaikuttavat itsensä vahingoittamisen riskiin. Joidenkin tietojen mukaan itsensä vahingoittaminen on yleisempää myös ihmisillä, joiden perheessä on ollut itsemurhia tai itsensä vahingoittamista.
Ikä
Yleisesti ottaen enemmän nuoria hoidetaan itsensä vahingoittamisen vuoksi kuin mitään muuta ikäryhmää. Erään australialaistutkimuksen mukaan 30 prosenttia teini-ikäisistä sanoo tehneensä itselleen vammoja. Se on yleisempää mielenterveysongelmista kärsivien keskuudessa. Joka neljäs (25 %) mielenterveysongelmista kärsivä teini-ikäinen on vahingoittanut itseään. Naisilla itsensä vahingoittaminen on yleisintä 15-24-vuotiailla. Miehet vahingoittavat itseään todennäköisimmin 25-34-vuotiaina.
Nuoriin keskittyvän tuoreen tutkimuksen mukaan 10 prosenttia 15-16-vuotiaista nuorista on vahingoittanut itseään. Tällöin itsensä vahingoittaminen tapahtui yleensä viiltelemällä.
Sukupuoli
Oxfordissa vuonna 2000 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että noin 300/100 000 (0,3 %) 15-24-vuotiasta miestä ja 700/100 000 (0,7 %) samanikäistä naista joutui sairaalaan itsensä vahingoittamisen jälkeen. Tällaisten tilastojen perusteella useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että nuoret valkoihoiset naiset vahingoittavat itseään todennäköisimmin. Mahdollisesti tästä syystä uskotaan yleensä, että naisten itsensä vahingoittaminen on yleisempää kuin miesten. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa, koska naiset saavat todennäköisemmin apua itsensä vahingoittamiseen. Miehillä saattaa olla sama tai samankaltainen määrä itsensä vahingoittamista kuin naisilla. Joidenkin tutkimustulosten mukaan 30-luvun puolivälissä enemmän miehiä hoidetaan itsensä vahingoittamisen vuoksi kuin naisia.
Syrjintä
Syrjinnän kohteeksi joutuvat vähemmistöryhmät vahingoittavat itseään myös todennäköisemmin. Jos jotakuta kiusataan sen vuoksi, että hän on erilainen (esimerkiksi rotunsa, etnisen alkuperänsä tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi), tämä voi johtaa huonoon itsetuntoon ja tunteisiin kohdistuvaan avuttomuuden tunteeseen. Tämä voi johtaa jotkut ihmiset itsensä vahingoittamiseen.
Henkilökohtainen historia
Tutkimukset ovat osoittaneet, että pahoinpideltyjen henkilöiden todennäköisyys itsensä vahingoittamiseen on suurempi. Seksuaalinen hyväksikäyttö, fyysinen hyväksikäyttö ja emotionaalinen hyväksikäyttö voivat aiheuttaa heikkoa itsetuntoa erityisesti lapsilla. Se voi aiheuttaa myös muita tunne-elämän ongelmia. Jotkut saattavat turvautua itsensä vahingoittamiseen lievittääkseen näitä tunteita. Kaltoinkohtelun uhrien heikko itsetunto voi saada heidät uskomaan, että kaltoinkohtelu oli heidän syytään. He saattavat tämän vuoksi turvautua itsensä vahingoittamiseen.
Epävakaat elinolot, kuten työttömyys tai avioero, voivat myös lisätä todennäköisyyttä itsensä vahingoittamiseen.
Vangit myös vahingoittavat itseään todennäköisemmin. Tämä voi johtua vankiloissa tapahtuvista jatkuvista traumoista, kuten seksuaalisesta ja fyysisestä väkivallasta ja pelottelusta. Vankilan kaltaisessa ympäristössä, jossa vankien vaihtoehdot ovat rajalliset, vangit saattavat turvautua itsensä vahingoittamiseen. Howard League -järjestön raportin mukaan Englannissa ja Walesissa yli 22 000 vankia vahingoitti itseään vuonna 2007.
Oppimis- ja kehitysvammaiset, kuten autistit, vahingoittavat itseään todennäköisemmin. Tämän syy on epäselvä. Joidenkin tapaustutkimusten mukaan kyse voi olla eräänlaisesta itsestimulaatiosta. Voi olla, että autistiset lapset, jotka vahingoittavat itseään, yrittävät ilmaista turhautumista, jota he eivät voi selittää sanoin. Autistiset lapset, jotka vahingoittavat itseään, voivat tehdä sen lyömällä päätä tai puremalla.
Hoito
Itsensä vahingoittaminen on riippuvuutta aiheuttava käyttäytyminen. Kun joku on kerran aloittanut itsensä vahingoittamisen, hänen on vaikea lopettaa, vaikka hän haluaisi. Tämän vuoksi ammattiapu ja hoito ovat tärkeä osa itsensä vahingoittamisesta toipumista.
Tehokkain hoitomuoto on erilainen eri henkilöillä. On olemassa monia erilaisia terapiatyyppejä, joita on käytetty auttamaan itseään vahingoittavia ihmisiä.
Kognitiivis-behavioraalinen terapia voi auttaa henkilöä ymmärtämään, miksi hän vahingoittaa itseään. Kognitiivis-behavioraalisen terapian avulla autetaan potilaita ymmärtämään ongelmansa syyt. Näin potilas voi oppia, mikä aiheuttaa hänen itsensä vahingoittamisensa, ja oppia käsittelemään näitä ongelmia muulla tavoin kuin itsensä vahingoittamalla.
Myös traumaperäisen stressihäiriön hoidossa käytettävät terapiat voivat auttaa. Tämä johtuu siitä, että monet itseään vahingoittavat ihmiset ovat joutuneet hyväksikäytön uhreiksi. Silmänliikkeiden desensitisaatio- ja uudelleenprosessointihoito (EMDR) on esimerkki tästä.
Lääkkeitä voidaan käyttää myös itsensä vahingoittamisen hoitoon. On ajateltu, että itsensä vahingoittaminen voi vapauttaa aivoihin kemiallisia endorfiineja. Ajan myötä nämä kemikaalit voivat aiheuttaa riippuvuutta. On olemassa joitakin lääkkeitä, jotka voivat auttaa tähän riippuvuuteen, mutta niiden ei ole osoitettu auttavan itseään vahingoittavia ihmisiä. Naltreksoni ja naloksoni ovat kaksi lääkettä, joita tutkitaan tällaista hoitoa varten. Endorfiineja koskeva tutkimus on tehty enimmäkseen eläimillä. On epäselvää, muuttaako niiden aivokemia tutkimustuloksia.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on itsensä vahingoittaminen tai itsensä vahingoittaminen?
V: Itsensä vahingoittaminen tai itsensä vahingoittaminen on sitä, kun henkilö tahallaan satuttaa kehoaan.
K: Pidetäänkö itsensä vahingoittamista itsetuhoisena käyttäytymisenä?
V: Ei, itsensä vahingoittamista ei pidetä itsetuhoisena käyttäytymisenä, vaikka se voi joissakin tapauksissa johtaa siihen.
K: Miksi jotkut ihmiset satuttavat itseään?
V: Jotkut ihmiset satuttavat itseään, koska he kokevat sen olevan ainoa tapa pysyä hengissä tai lievittää sietämättömiä tunteita.
K: Mitkä ovat joitakin syitä siihen, miksi henkilö saattaa vahingoittaa itseään?
V: Joitakin syitä siihen, miksi ihminen voi vahingoittaa itseään, ovat fyysinen tai seksuaalinen hyväksikäyttö, syömishäiriöt, huono itsetunto tai perfektionismi.
K: Onko itsensä vahingoittamisen tarkka syy helppo löytää?
V: Ei, itsensä vahingoittamisen tarkkaa syytä on usein vaikea löytää.
K: Miksi itsensä vahingoittamisen syiden tutkiminen on vaikeaa?
V: Itsensä vahingoittamisen syitä on vaikea tutkia, koska monet itsensä vahingoittajat yrittävät salata vammansa.
K: Tekevätkö itseään vahingoittavat todennäköisemmin itsemurhan kuin ne, jotka eivät tee sitä?
V: Kyllä, itseään vahingoittavat tekevät todennäköisemmin itsemurhan kuin ne, jotka eivät tee sitä.
