Sofokles: antiikin kreikkalainen tragediakirjailija — Oidipus ja Antigone
Sofokles — antiikin kreikkalainen tragediakirjailija: Oidipus ja Antigone, seitsemän säilynyttä teosta, myyttiset tebanialaiset tarinat ja valtava vaikutus länsikirjallisuuteen.
Sofokles (497 eKr., 496 eKr. tai 495 eKr. – 406 eKr.) oli antiikin kreikkalainen kirjailija, joka kirjoitti Sudan mukaan yli 100 näytelmää. Vain seitsemän hänen tragedioistaan on säilynyt kokonaan. Sofokles oli yksi kolmesta merkittävästä muinaiskreikkalaisesta tragedioiden kirjoittajasta; muut kuuluisat tragediakirjailijat olivat Aiskhylos ja Euripides.
Sofokleen tunnetuimmat tragediat ovat Oidipuksesta ja Antigonesta kertovat näytelmät, joita kutsutaan usein tebanialaisiksi näytelmiksi. Kumpikin näytelmä oli osa erilaista tetralogiaa (neljän näytelmän sarja), jonka muut osat ovat nykyään kadonneet. Näiden kahden teoksen kautta Sofokles on erityisen tunnettu traagisen ironian, kohtalon ja yksilön moraalisten ristiriitojen kuvaajana.
Elämä ja asema
Sofokles syntyi Ateenan läheisyydessä — perinteisesti mainitaan Kolonos — ja hän vaikutti pitkään 400-luvun alun Ateenassa. Hänen elämänsä yksityiskohdat ovat osin epävarmoja, mutta tiedetään, että hän oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja toimi erilaisissa valtion tehtävissä. Perinteiset lähteet kertovat Sofokleen osallistuneen Ateenan poliittiseen ja sotilaalliseen elämään ja menestyneen myös kilpailuissa teatterifestivaaleilla. Antiikin kertomusten mukaan hän voitti tragediakilpailuja useita kertoja (joissain perinteissä mainitaan noin 18 voittoa).
Näytelmät ja kirjallinen muoto
Sofokles kirjoitti usein myyttisiin aiheisiin pohjautuvia tragedioita. Hänen kerrontansa erottui aikalaistensa tuotannosta erityisesti seuraavilla tavoilla:
- Henkilöhahmojen psykologinen syvyys: Sofokles kehitti hahmoja yksityiskohtaisemmin ja loi sisäisesti ristiriitaisempia, inhimillisempiä sankareita.
- Rakenteelliset innovaatiot: hänet yhdistetään muun muassa kolmannen näyttelijän käyttöönottoon, mikä mahdollisti monimutkaisemmat dialogit ja juonenkäänteet.
- Choruksen roolin muuttaminen: Sofokles pienensi usein kuoron keskeisyyttä verrattuna Aiskhylokseen, jolloin yksittäisten hahmojen roolit korostuivat.
- Lavastus ja visuals: myöhäisemmissä perinteissä Sofoklekseen liitetään myös lavastuksellisia uudistuksia, kuten maisemamaalausten käyttö.
Vain seitsemän tragediaa on säilynyt kokonaisina. Niistä tunnetuimmat ovat:
- Aias (Aias / Ajax)
- Antigone (Antigone)
- Trachinialaiset (myös nimellä Trachiniae or Trakhinialaiset)
- Oidipus kuningas (Oidipus tyrannos / Oidipuksesta)
- Oidipus Kolonoksessa (Oidipus Kolonokseen)
- Filoktetos (Philoctetes)
- Elektran tapaukset (Electra)
Oidipus ja Antigone — lyhyet kuvaukset
Oidipus (Oidipus kuningas) kuvaa kuningas Oidipuksen kamppailua aiheuttamansa onnettomuuden tunnistamisen kanssa: hän yrittää paeta ennustettua kohtaloaan, mutta päätyy tietämättään toteuttamaan sen — tappaa isänsä ja naii äitinsä. Esitys on yksi esimerkki sofokleelaisesta traagisesta ironian käytöstä ja korostaa inhimillisen tiedon rajallisuutta kohtaloon nähden.
Antigone keskittyy naispuoliseen sankariin, joka asettaa jumalien määräykset ja perhevelvollisuuden kaupungin laillisen vallan (Kuninkaan Creonin asetusten) edelle. Näytelmä nostaa esiin teemoja, kuten yksilön omantunnon ja valtion vallan välinen konflikti, oikeudenmukaisuuden käsite ja pelkurimaisuuden sekä jäykkyyden seuraukset.
Perintö ja vaikutus
Sofoklesin teokset ovat vaikuttaneet voimakkaasti länsimaiseen kirjallisuuteen, teatteriin ja filosofiseen ajatteluun. Hänen tragediansa tutkivat ihmisluontoa, moraalista vastuuta ja kohtalon roolia tavalla, joka on säilyttänyt merkityksensä antiikin ajoista nykypäivään. Sofoklesin käsittelytavat — erityisesti yksilön sisäinen konflikti ja traaginen epäonnistuminen — ovat edelleen keskeisiä tragedian ja draaman teemoja.
Vaikka suurin osa Sofokleen tuotannosta on hävinnyt, fragmentit ja säilyneet näytelmät ovat riittäneet varmistamaan hänen paikkansa antiikin draaman klassikkona, jota luetaan, tutkitaan ja esitetään maailman teattereissa yhä uudelleen.
Sofokleen roomalainen rintakuva
Runoilijan, ehkä Sofokleen, marmorinen reliefi...
Life
Sofokles, Sofiluksen poika, oli rikas jäsen Attikassa sijaitsevassa Colonus Hippiuksen maaseutuyhteisössä, josta tuli myöhemmin hänen näytelmiensä näyttämö. Hän oli todennäköisesti syntynyt siellä. Hänen syntymänsä tapahtui muutama vuosi ennen Marathonin taistelua vuonna 490 eaa.: tarkka vuosi on epäselvä, mutta 497/6 on ehkä todennäköisin. Sofokleen ensimmäinen suuri näytelmä oli vuonna 468 eaa., jolloin hän voitti Dionysian teatterikilpailun ensimmäisen palkinnon Ateenan draaman hallitsevan mestarin Aiskhyloksen. Plutarkhoksen mukaan voitto tuli epätavallisissa olosuhteissa.
Selviytyvät näytelmät
- Thebanin näytelmät (Oidipus-sykli):
- Antigone
- Kuningas Oidipus (Oidipus Rex tai Oidipus Tyrannos)
- Oidipus Colonoksessa
- Ajax
- Trachiniae
- Electra
- Philoctetes
Oidipuksen tarina
Kuningas Oidipuksessa Oidipus on päähenkilö.
Hänen vanhempansa Laius ja Jocasta suunnittelevat Oidipuksen kuoleman lapsena estääkseen häntä täyttämästä ennustusta. Palvelija välittää lapsen lapsettomalle pariskunnalle, joka adoptoi hänet tietämättä hänen historiastaan.
Lopulta Oidipus saa tietää Delfin oraakkelin ennustuksen, jonka mukaan hän tappaisi isänsä ja menisi naimisiin äitinsä kanssa. Hän luuli tämän tarkoittavan hänen adoptiovanhempiaan. Hän pakenee välttääkseen kohtalonsa. Oidipus tapaa risteyksessä miehen, jolla on mukanaan palvelijoita; Oidipus ja mies tappelevat, ja Oidipus tappaa miehen. Tämä mies oli hänen isänsä Laios, mutta kukaan muu kuin jumalat ei tiennyt sitä tuolloin.
Oidipuksesta tulee Theban hallitsija ratkaistuaan sfinksin arvoituksen, ja samalla hän nai leskeksi jääneen kuningattaren, äitinsä Jocastan. Näin luodaan näyttämö kauhuille. Kun totuus paljastuu, Jocasta tekee itsemurhan, Oidipus sokaisee itsensä ja lähtee pois Thebasta, ja lapset jäävät selvittelemään seurauksia itse.
Teoksessa Oidipus Kolonoksella karkotettu Oidipus ja hänen tyttärensä Antigone ja Ismene saapuvat Kolonoksen kaupunkiin, jossa he kohtaavat Ateenan kuninkaan Theseuksen. Oidipus kuolee, ja hänen poikiensa Polyneiksen ja Eteokleen välille alkaa riita.
Antigonessa päähenkilö on Oidipuksen tytär. Antigone joutuu valitsemaan, antaako hän veljensä Polyneikeksen ruumiin jäädä hautaamatta kaupungin muurien ulkopuolelle villieläinten riivaamaksi vai haudata hänet ja kohdata kuoleman.
Kuningas Kreon on kieltänyt Polyneiksen hautaamisen, koska hän oli kaupungin petturi. Antigone päättää haudata hänen ruumiinsa ja kohdata tekojensa seuraukset. Kreon tuomitsee hänet kuolemaan. Lopulta Kreon suostuu vapauttamaan Antigonen rangaistuksestaan, mutta hänen päätöksensä tulee liian myöhään ja Antigone tekee itsemurhan. Hänen kuolemansa johtaa kahden muun kuningas Kreonin läheisen henkilön itsemurhaan: hänen poikansa Haimon, joka aikoi mennä naimisiin Antigonen kanssa, ja hänen vaimonsa, joka tekee itsemurhan menetettyään ainoan elossa olevan poikansa.
Tällaisten tragedioiden läpi kulkee kohtalon teema, jota ei voi välttää. Kielletty teko tehdään viattomana, ja seuraukset seuraavat armotta.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Antiikin Kreikan teatteri
Etsiä