Synoptinen ongelma – miksi Matteus, Markus ja Luukas ovat samankaltaisia

Uudessa testamentissa Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumit on kirjoitettu hyvin samankaltaisella tyylillä. Neljäs evankelistoista, Johannes, kertoo myös samanlaisia tarinoita, mutta hänen kirjoitustyylinsä on erilainen. Synoptisen ongelman tarkoituksena on selittää, miksi kolmella neljästä evankelistasta on hyvin samanlainen rakenne ja neljännellä ei.

Mistä samankaltaisuus näkyy?

Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa esiintyy paljon yhteisiä kertomuksia, sanontoja ja jopa täysin samansanaisia lauseita. Tutkijat puhuvat usein kolmesta aineistotyypistä:

Triple tradition – jaksot, jotka löytyvät kaikista kolmesta (esim. Jeesuksen kärsimys- ja ylösnousemuskertomukset, monet ihmetyöt).
Double tradition – tekstit, jotka ovat yhteisiä kahdelle (usein Matteuksella ja Luukkaalla mutta puuttuvat Markukselta).
Special material – kukin evankeliumi sisältää myös omaa, ainutlaatuista materiaaliaa (esim. Mat. syntymäkertomus, Luuk. paimenien ilmoitus).

Keskeiset selitysmallit

Synoptista ongelmaa on lähestytty useilla hypoteeseilla. Keskeisimmät:

Markuksen prioriteetti – ajatus, että Markus on vanhin ja Matteus sekä Luukas käyttivät sitä lähteenään. Tämä selittää monen yhteisen materiaalin sanamuodon ja järjestyksen.
Two‑source hypothesis (Kaksi‑lähde‑hypoteesi) – mukailee Markuksen prioriteettia ja olettaa lisäksi, että Matteus ja Luukas käyttivät toista yhteistä aineistolähdettä, jota kutsutaan Q‑lähteeksi (sanoitusten kokoelma, joka ei säilynyt itsenäisenä tekstinä).
Farrer‑hypoteesi – hyväksyy Markuksen prioriteetin mutta olettaa, että Luukas käytti suoraan sekä Markusta että Matteusta (ei tarvita Q‑lähdettä).
Griesbachin (Two‑Gospel) hypoteesi – väittää, että Matteus oli vanhin, Luukas käytti Matteusta ja Markus tiivisti molempia (eli Markus riippuvainen Matteuksesta ja Luukkaasta).
Augustinuksen perinne – perinteisempi näkemys, jossa Matteus on vanhin, sitten Markus ja Luukas; tälle on heikompi tuki modernissa tutkimuksessa.

Miten tutkitaan ja mitä todisteita käytetään?

Tutkijat käyttävät useita menetelmiä synoptisen ongelman ratkaisemiseen:

Tekstivertailu — sanamuotojen, lauserakenteiden ja kertomusten järjestyksen systemaattinen vertailu.
Source criticism (lähdekritiikki) — pyritään erottamaan, mitkä jaksot muistuttavat toisia ja mitkä näyttävät olevan suoraa lainausta.
Form‑ ja redaction‑kritiikki — arvioidaan, miten kukin kirjoittaja muokkaa lähdemateriaalia oman teologiansa ja tavoitteidensa mukaisesti.
Statistinen ja kielellinen analyysi — nykyään myös digitaalinen tekstianalyysi auttaa tunnistamaan todennäköisiä riippuvuussuhteita.

Miksi Johannes on erilainen?

Johanneksen evankeliumi poikkeaa kolmesta synoptisesta monella tavalla: se sisältää pitkät dialogit ja teologiset puheet, käyttää eri sanastoa ja järjestää tapahtumat eri tavalla. Syitä tähän voivat olla:

Eri lähdekanta ja eri yhteisön traditio.
Kohdennetumpi teologinen tarkoitus: Johanneksessa korostuu Jeesuksen jumaluus ja pitkät opetuspuheet.
Kirjoitustyyli ja kirjallinen tavoitteisuus — teksti on enemmän teologista reflektiota kuin kronologinen elämäkerta.

Miksi synoptinen ongelma on tärkeä?

Asia ei ole pelkästään akateeminen. Selitys siitä, miten evankeliumit syntyivät, vaikuttaa siihen, miten tutkijat arvioivat tiettyjen sanojen ja tekojen historiallista todennäköisyyttä ja miten ymmärrämme varhaiskristillisiä yhteisöjä. Esimerkiksi Q‑aineiston olemassaolo vaikuttaisi siihen, mitä pidetään alkuperäisenä Jeesuksen sanontaperintönä.

Rajoitukset ja avoimet kysymykset

Vaikka Markuksen prioriteetti ja Two‑source‑malli ovat laajasti hyväksyttyjä, mikään hypoteesi ei selitä kaikkia yksityiskohtia täydellisesti. Q‑lähteen konkreettinen olemassaolo on hypoteettinen — sitä ei ole säilynyt omana tekstinä — ja tietyt synoptisten väliset eroavaisuudet jättävät tilaa eri tulkinnoille. Lisäksi suullinen perintö ja yhteisöllinen kirjoittaminen voivat osaltaan selittää samankaltaisuuksia ilman suoraa kirjallista lainausta.

Johtopäätös

Synoptinen ongelma on kysymys evankeliumien välisistä suhteista ja niiden lähteistä. Useimmat nykytutkijat pitävät todennäköisenä, että Markuksella on keskeinen asema ja että Matteuksen ja Luukkaan samankaltaisuus johtuu osin yhteisistä lähteistä, mutta tarkka malli — ja erityisesti Q‑lähteen luonne — on edelleen keskustelun ja tutkimuksen kohteena. Kysymys kiinnostaa sekä raamatuntutkijoita että kaikkia, jotka haluavat ymmärtää, miten varhaiset kristilliset kertomukset muotoutuivat.