Kirjasinasettelu: Tekstin asettelu ja typografian perusteet
Oppaasi kirjasinasetteluun ja typografian perusteisiin: käytännön vinkit fonttivalintaan, riviväliin ja luettavuuteen parempaan typografiaan ja selkeämpään tekstiin.
Kirjasinkirjoitus tarkoittaa tekstin asettelua ja kirjainten järjestämistä siten, että ne voidaan tulostaa tai näyttää luettavassa muodossa. Usein kirjasinkirjoituksella tarkoitetaan käytännön työvaihetta, jossa valmiiksi suunnitellut kirjaintyypit ryhmitellään ja sijoitetaan sivulle tai näytölle. Tässä yhteydessä hyödynnetään myös valmiita lajitelmista ryhmiteltyjä tyyppejä.
Kirjasinkirjoitus rakentuu aiemmille vaiheille: ensin suunnitellaan fontti tai kirjasintyyppi ja tallennetaan se sopivassa muodossa. Kirjaimet tallennetaan yksittäisinä merkkeinä, joita digitaalisissa järjestelmissä kutsutaan usein glyfeiksi. Kirjasinkirjoituksen tehtävänä on ottaa nämä tallennetut merkit ja järjestää ne kielen ortografian ja asettelun vaatimusten mukaisesti niin, että lopputulos on selkeä ja visuaalisesti toimiva.
Perusteet ja keskeiset termit
- Kirjasintyyppi (typeface) ja fontti: kirjasintyyppi on visuaalinen suunnittelu (esim. Times New Roman), fontti taas tarkoittaa tiettyä tyyppiä käytössä (koko ja tyyli, esim. Times New Roman Bold 12 pt).
- Glyfit: yksittäiset merkin kuviot, myös erikoismerkit ja ligatuurit kuuluvat tähän.
- Kerning: yksittäisten merkkiparien välin säätö (esim. A ja V lähemmäs toisiaan).
- Tracking (letter-spacing): merkkien yleinen välin säätö koko tekstissä.
- Leading (riviväli): rivien välinen etäisyys; vaikuttaa luettavuuteen huomattavasti.
- X-korkeus, katto- ja alapalkin mittasuhteet: vaikuttavat siihen, miten tiiviiltä tai ilmavalta teksti näyttäytyy.
- Serif vs. sans-serif: serif-kirjaimissa on pienet jatkeet (serifit), sans-serif on ilman niitä; valinta vaikuttaa luettavuuteen ja tyyliin.
Typografian käytännön ohjeita
- Pidä rivipituus mieluiten noin 45–75 merkin välillä luettavuuden takaamiseksi.
- Aseta riviväli (leading) yleensä noin 120–145 % fonttikokoon nähden tekstin tyylistä riippuen.
- Käytä hierarkiaa: suuremmat ja/tai lihavoidut otsikot, eri painot ja tyylit erottamaan sisältöä.
- Vältä liian tiukkaa tai liian väljää trackingia; säädä kerning tarvittaessa erityisesti otsikoissa ja logotyypeissä.
- Vasemmalta tasattu teksti on usein helpoin lukea varsinkin suomalaisessa ja muissa vasemmalta oikealle lukeutuvissa kielissä; tasaus voidaan kuitenkin valita sisällön ja typografisen ilmeen mukaan.
- Huomioi rivin katkominen ja tavutus — hyvä tavutus parantaa rivijakoa, mutta liiallinen tavutus tekee tekstistä vaikealukuista.
- Varmista riittävä kontrasti tekstin ja taustan välillä saavutettavuuden vuoksi (WCAG-ohjeistus antaa tarkemmat mitat).
Teknisiä näkökohtia
- Digitaalisissa julkaisuissa käytetään yleisesti formaatteja kuten WOFF, WOFF2, TTF ja OTF. Valitse muoto ja toimitustapa sivuston suorituskyvyn ja yhteensopivuuden perusteella.
- OpenType-ominaisuudet (ligatuurit, vaihtoehtoiset merkit, numerotyylit) voivat parantaa typografista laatua — käytä niitä harkiten.
- Responsiivinen typografia: käytä suhteellisia yksiköitä (esim. em, rem) ja mediakyselyitä, jotta teksti skaalautuu eri laitteissa oikein.
- Tulostuksessa huomioi rasterointi, värinhallinta ja resoluutio; näytöllä taas huomioi harmaasävyt ja fontin renderöinti eri selaimissa.
- Lisenssit ja käyttöoikeudet: tarkista fontin lisenssi ennen verkkokäyttöä tai kaupallista julkaisemista.
Luettavuus ja saavutettavuus
- Valitse selkeä perusfontti runotekstiin ja käyristä tai koristeellisia fontteja vain otsikoihin tai erikoismerkitykseen.
- Säilytä riittävä tekstin koko ja mahdollisuus suurentaa sisältöä ilman, että asettelu rikkoutuu.
- Käytä semanttista HTML:ää (otsikot, kappaleet, listat) jotta ruudunlukijat ja hakukoneet hahmottavat sisällön rakenteen.
- Älä pakkaa tärkeää tekstiä kuviksi — tekstin tulee olla valittavissa ja kopioitavissa kun mahdollista.
Lyhyt historia ja konteksti
Kirjasinkirjoituksen juuret ovat liikkuvassa kirjapainotekniikassa (Gutenbergin aikakausi), jossa jokainen kirjain oli erillinen metallimuotti. Digitaalisessa ajassa samoja periaatteita sovelletaan rasteroimalla ja tallentamalla merkit digitaalisesti, mutta tavoitteena on edelleen luoda selkeä, luettava ja esteettisesti toimiva tekstikokonaisuus.
Helppo tarkistuslista
- Onko rivipituus ja riviväli sopiva luettavuuteen?
- Toimiiko hierarkia — otsikot, väliotsikot ja leipäteksti erottuvat selvästi?
- Onko fontin koko ja kontrasti saavutettava?
- Onko käytettyjä fontteja lupa käyttää julkaisussa (lisenssit)?
- Toimivatko typografiset ratkaisut eri näytöillä ja tulosteissa?
Liikuteltava kirjoituslaatikossa olevalla kirjoitustikulla oleva liikkuva kirjasin.
Kirjeen perustajan William Caslonin julkaisema näytearkki Cyclopaedian vuoden 1728 painoksesta.
Kaavio valetusta metallilajista.
Kirjapainokausi
Kirjapainon aikakaudella liikkuva kirjasin laadittiin käsin jokaiselle sivulle. Valetut metallilajit ryhmiteltiin sanoiksi ja tekstiriveiksi ja sidottiin tiukasti yhteen muodoksi kutsutun sivukuvan muodostamiseksi. Kaikki kirjainpinnat asetettiin samalle korkeudelle, jotta kirjasinpinta olisi tasainen. Forme kiinnitettiin konepuristimeen, mustettiin ja painettiin paperille.
Oikealla olevassa kaaviossa on esitetty valettu metallilaji: a pinta, b runko tai varsi, c kärkikoko, 1 lapa, 2 lovi, 3 ura, 4 jalka. Puisia painolajeja käytettiin vuosisatojen ajan yhdessä metallikirjasinten kanssa.
Jäljennöksiä valettiin, kun odotettiin tekstin myöhempiä painoksia, jolloin kallis kirjasin vapautui muuhun työhön. Tässä stereotyypitykseksi kutsutussa prosessissa koko forme painetaan hienoon matriisiin, kuten kipsikipsiin tai paperimassaksi kutsuttuun Flongiin, ja näin luodaan positiivi, josta stereotyyppinen forme valettiin kirjasinmetallista.
Käsisommittelu kävi kaupallisesti tarpeettomaksi jatkuvavalu- tai kuumametallilaitteiden, kuten Linotype-koneen ja Monotypian, ansiosta 1800-luvun lopulla. Ottmar Mergenthalerin keksimä Linotype-kone mahdollisti sen, että yksi koneenkäyttäjä pystyi tekemään kymmenen käsisäveltäjän työn automatisoimalla lajikkeiden valinnan, käytön ja korvaamisen näppäimistön avulla. Myöhemmät edistysaskeleet, kuten kirjoituskone tai tietokone, veivät tekniikan tasoa vielä pidemmälle. Silti käsin sommittelu ja kirjapainaminen eivät jääneet kokonaan pois käytöstä. Digitaalisen vedostuksen käyttöönoton jälkeen se on uudistunut käsityönä. Se on kuitenkin hyvin pieni kapeikko laajemmilla kirjasintyömarkkinoilla.
Valokuvasarja
Valokuvasetti- tai "kylmätyyppijärjestelmät" ilmestyivät ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa ja syrjäyttivät nopeasti jatkuvatoimiset valukoneet. Nämä laitteet koostuivat lasilevyistä (yksi per fontti), jotka pyörivät valonlähteen edessä, joka valotti merkit valikoivasti valoherkälle paperille. Alun perin niitä ohjattiin valmiiksi rei'itetyillä paperinauhoilla. Myöhemmin ne kytkettiin tietokoneiden etupäätteisiin.
Fairchild Semiconductor esitteli yhden varhaisimmista elektronisista valokompostointijärjestelmistä. Kirjoitin kirjoitti tekstirivin Fairchildin näppäimistölle, jossa ei ollut näyttöä. Rivin oikean sisällön tarkistamiseksi se kirjoitettiin toisen kerran. Jos molemmat rivit olivat identtiset, kello soi ja kone tuotti tekstiä vastaavan rei'itetyn paperinauhan. Kun rivit oli saatu valmiiksi, kirjoitin syötti vastaavat paperinauhat valokuvauslaitteeseen, joka mekaanisesti asetti lasilevyille tulostetut kirjasimen ääriviivat paikoilleen negatiivifilmille valotusta varten. Valoherkkä paperi valotettiin valolle negatiivikalvon läpi, jolloin tuloksena oli mustan kirjasimen pylväs valkoisella paperilla eli kolehti. Tämän jälkeen kirjoitusjälki leikattiin ja sitä käytettiin kokonaisen sivun mekaanisen piirroksen tai liimausjäljen luomiseen. Sivusta kuvattiin suuri filminegatiivi, josta tehtiin offsetpainossa käytettävät levyt.
Linotype CRTronic 360 -valokuvasovitusterminaali.
Digitaalinen aikakausi
Ennen 1980-lukua lähes kaikki kustantajien ja mainostajien painatukset tehtiin erikoistuneissa painatusyrityksissä. Nämä yritykset hoitivat näppäimistö- ja editointityöt sekä paperi- tai filmitulosteiden tuotannon, ja ne muodostivat suuren osan graafisen alan teollisuudesta. Yhdysvalloissa nämä yritykset sijaitsivat Pennsylvanian maaseudulla, Uudessa Englannissa tai Keskilännessä, jossa työvoima oli halpaa ja paperi tuotettiin lähellä, mutta kuitenkin muutaman tunnin matkan päässä suurista kustannuskeskuksista.
Vuonna 1985 pöytäjulkaisutoiminta tuli saataville Apple Macintoshin, Aldus PageMakerin (ja myöhemmin QuarkXPressin) ja PostScriptin avulla. Ohjelmistojen ja laitteistojen parannukset ja nopeasti alenevat kustannukset tekivät pöytäjulkaisemisen suosituksi ja mahdollistivat erittäin hienovaraisen kirjasintuloksen hallinnan paljon halvemmalla kuin minitietokoneisiin perustuvat järjestelmät. Samaan aikaan Wangin ja WordPerfectin kaltaiset tekstinkäsittelyjärjestelmät mullistivat toimistodokumentit. Niillä ei kuitenkaan ollut tarvittavaa typografista kykyä tai joustavuutta monimutkaisten kirjojen ulkoasun, grafiikan, matematiikan tai kehittyneiden väliviivaus- ja oikeinkirjoitussääntöjen (H ja J) kannalta.
Vuoteen 2000 mennessä tämä toimiala oli kutistunut, koska kustantajat pystyivät nyt yhdistämään kirjasinkirjoituksen ja graafisen suunnittelun omilla tietokoneillaan. Monet huomasivat, että korkeatasoisen typografisen suunnittelun ja teknisen osaamisen ylläpitäminen oli taloudellisempaa ulkoistaa freelancereille ja graafisen suunnittelun asiantuntijoille.
Halpojen tai ilmaisten fonttien saatavuus helpotti siirtymistä tee-se-itse-toimintaan, mutta avasi myös kuilun ammattitaitoisten suunnittelijoiden ja harrastajien välille. PostScriptin tulo, jota täydennettiin PDF-tiedostomuodolla, tarjosi yleispätevän menetelmän suunnitelmien ja ulkoasujen tarkistamiseen, joka oli luettavissa yleisimmillä tietokoneilla ja käyttöjärjestelmillä.
SCRIPT-muunnokset
IBM loi ja innoitti sarjakirjoituskieliperheen, jonka nimet olivat johdannaisia sanasta "SCRIPT". SCRIPT:n myöhemmät versiot sisälsivät kehittyneitä ominaisuuksia, kuten automaattisen sisällysluettelon ja indeksin luomisen, monisarakkeisen sivuasettelun, alaviitteet, laatikot, automaattisen väliviivojen muodostamisen ja oikeinkirjoituksen tarkistamisen.
SGML- ja XML-järjestelmät
SGML (Standard Generalized Markup Language) perustui GML:ään (IBM Generalized Markup Language). GML oli joukko makroja IBM SCRIPT:n päällä.
SGML/XML:n tulo asiakirjamalliksi teki muista kirjoitusmoottoreista suosittuja. Tällaisia moottoreita ovat Datalogics Pager, Penta, Miles 33:n OASYS, Xyvisionin XML Professional Publisher (XPP), FrameMaker, Arbortext, YesLogicin Prince, QuarkXPress ja Adobe InDesign. Näiden tuotteiden avulla käyttäjät voivat ohjelmoida SGML/XML:n ympärille SGML/XML-sarjakielten avulla. Jotkin niistä, kuten Arbortext Editor ja XMetaL Author, tarjoavat houkuttelevia WYSIWYG-käyttöliittymiä, jotka tukevat XML-standardeja ja Unicodea ja houkuttelevat näin laajempaa käyttäjäkuntaa.
Troff ja seuraajat
1970-luvun puolivälissä Joseph Ossanna, joka työskenteli Bell Laboratoriesissa, kirjoitti troff (sanotaan "tee-roff") -kirjoitusohjelman, jolla ohjattiin laboratorion omistamaa Wang C/A/T -valokuvakirjoitinta; Brian Kernighan kehitti sitä myöhemmin tukemaan tulostusta erilaisille laitteille, kuten lasertulostimille ja vastaaville. Vaikka sen käyttö on vähentynyt, se sisältyy edelleen useisiin Unix- ja Unixin kaltaisiin järjestelmiin, ja sitä on käytetty useiden korkeatasoisten teknisten ja tietokonekirjojen kirjoittamiseen. Jotkin versiot sekä GNU-työn rinnakkaisversio nimeltä groff ovat nykyään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.
TeX ja LaTeX
Donald E. Knuthin 1970-luvun lopulla kehittämä TeX-järjestelmä on toinen laajalle levinnyt ja tehokas automaattinen kirjoitusjärjestelmä, joka on asettanut korkeat standardit erityisesti matematiikan kirjoitusjärjestelmälle.
Matemaattista tekstiä, joka on kirjoitettu TeX:llä ja AMS Euler -fontilla.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Kuumametallilaatoitus
- Perustelut (kirjasinkirjoitus)
- Tulostus
- Painokone
- Lajittelu (konekirjoitus)
- Tekninen kirjoittaminen
- Kirjasintyyppi
- Typografia
Etsiä