Typesetting

Kirjapainokausi

Kirjapainon aikakaudella liikkuva kirjasin laadittiin käsin jokaiselle sivulle. Valetut metallilajit ryhmiteltiin sanoiksi ja tekstiriveiksi ja sidottiin tiukasti yhteen muodoksi kutsutun sivukuvan muodostamiseksi. Kaikki kirjainpinnat asetettiin samalle korkeudelle, jotta kirjasinpinta olisi tasainen. Forme kiinnitettiin konepuristimeen, mustettiin ja painettiin paperille.

Oikealla olevassa kaaviossa on esitetty valettu metallilaji: a pinta, b runko tai varsi, c kärkikoko, 1 lapa, 2 lovi, 3 ura, 4 jalka. Puisia painolajeja käytettiin vuosisatojen ajan yhdessä metallikirjasinten kanssa.

Jäljennöksiä valettiin, kun odotettiin tekstin myöhempiä painoksia, jolloin kallis kirjasin vapautui muuhun työhön. Tässä stereotyypitykseksi kutsutussa prosessissa koko forme painetaan hienoon matriisiin, kuten kipsikipsiin tai paperimassaksi kutsuttuun Flongiin, ja näin luodaan positiivi, josta stereotyyppinen forme valettiin kirjasinmetallista.

Käsisommittelu kävi kaupallisesti tarpeettomaksi jatkuvavalu- tai kuumametallilaitteiden, kuten Linotype-koneen ja Monotypian, ansiosta 1800-luvun lopulla. Ottmar Mergenthalerin keksimä Linotype-kone mahdollisti sen, että yksi koneenkäyttäjä pystyi tekemään kymmenen käsisäveltäjän työn automatisoimalla lajikkeiden valinnan, käytön ja korvaamisen näppäimistön avulla. Myöhemmät edistysaskeleet, kuten kirjoituskone tai tietokone, veivät tekniikan tasoa vielä pidemmälle. Silti käsin sommittelu ja kirjapainaminen eivät jääneet kokonaan pois käytöstä. Digitaalisen vedostuksen käyttöönoton jälkeen se on uudistunut käsityönä. Se on kuitenkin hyvin pieni kapeikko laajemmilla kirjasintyömarkkinoilla.

 

Valokuvasarja

Valokuvasetti- tai "kylmätyyppijärjestelmät" ilmestyivät ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa ja syrjäyttivät nopeasti jatkuvatoimiset valukoneet. Nämä laitteet koostuivat lasilevyistä (yksi per fontti), jotka pyörivät valonlähteen edessä, joka valotti merkit valikoivasti valoherkälle paperille. Alun perin niitä ohjattiin valmiiksi rei'itetyillä paperinauhoilla. Myöhemmin ne kytkettiin tietokoneiden etupäätteisiin.

Fairchild Semiconductor esitteli yhden varhaisimmista elektronisista valokompostointijärjestelmistä. Kirjoitin kirjoitti tekstirivin Fairchildin näppäimistölle, jossa ei ollut näyttöä. Rivin oikean sisällön tarkistamiseksi se kirjoitettiin toisen kerran. Jos molemmat rivit olivat identtiset, kello soi ja kone tuotti tekstiä vastaavan rei'itetyn paperinauhan. Kun rivit oli saatu valmiiksi, kirjoitin syötti vastaavat paperinauhat valokuvauslaitteeseen, joka mekaanisesti asetti lasilevyille tulostetut kirjasimen ääriviivat paikoilleen negatiivifilmille valotusta varten. Valoherkkä paperi valotettiin valolle negatiivikalvon läpi, jolloin tuloksena oli mustan kirjasimen pylväs valkoisella paperilla eli kolehti. Tämän jälkeen kirjoitusjälki leikattiin ja sitä käytettiin kokonaisen sivun mekaanisen piirroksen tai liimausjäljen luomiseen. Sivusta kuvattiin suuri filminegatiivi, josta tehtiin offsetpainossa käytettävät levyt.

 
Linotype CRTronic 360 -valokuvasovitusterminaali.  

Digitaalinen aikakausi

Ennen 1980-lukua lähes kaikki kustantajien ja mainostajien painatukset tehtiin erikoistuneissa painatusyrityksissä. Nämä yritykset hoitivat näppäimistö- ja editointityöt sekä paperi- tai filmitulosteiden tuotannon, ja ne muodostivat suuren osan graafisen alan teollisuudesta. Yhdysvalloissa nämä yritykset sijaitsivat Pennsylvanian maaseudulla, Uudessa Englannissa tai Keskilännessä, jossa työvoima oli halpaa ja paperi tuotettiin lähellä, mutta kuitenkin muutaman tunnin matkan päässä suurista kustannuskeskuksista.

Vuonna 1985 pöytäjulkaisutoiminta tuli saataville Apple Macintoshin, Aldus PageMakerin (ja myöhemmin QuarkXPressin) ja PostScriptin avulla. Ohjelmistojen ja laitteistojen parannukset ja nopeasti alenevat kustannukset tekivät pöytäjulkaisemisen suosituksi ja mahdollistivat erittäin hienovaraisen kirjasintuloksen hallinnan paljon halvemmalla kuin minitietokoneisiin perustuvat järjestelmät. Samaan aikaan Wangin ja WordPerfectin kaltaiset tekstinkäsittelyjärjestelmät mullistivat toimistodokumentit. Niillä ei kuitenkaan ollut tarvittavaa typografista kykyä tai joustavuutta monimutkaisten kirjojen ulkoasun, grafiikan, matematiikan tai kehittyneiden väliviivaus- ja oikeinkirjoitussääntöjen (H ja J) kannalta.

Vuoteen 2000 mennessä tämä toimiala oli kutistunut, koska kustantajat pystyivät nyt yhdistämään kirjasinkirjoituksen ja graafisen suunnittelun omilla tietokoneillaan. Monet huomasivat, että korkeatasoisen typografisen suunnittelun ja teknisen osaamisen ylläpitäminen oli taloudellisempaa ulkoistaa freelancereille ja graafisen suunnittelun asiantuntijoille.

Halpojen tai ilmaisten fonttien saatavuus helpotti siirtymistä tee-se-itse-toimintaan, mutta avasi myös kuilun ammattitaitoisten suunnittelijoiden ja harrastajien välille. PostScriptin tulo, jota täydennettiin PDF-tiedostomuodolla, tarjosi yleispätevän menetelmän suunnitelmien ja ulkoasujen tarkistamiseen, joka oli luettavissa yleisimmillä tietokoneilla ja käyttöjärjestelmillä.

SCRIPT-muunnokset

IBM loi ja innoitti sarjakirjoituskieliperheen, jonka nimet olivat johdannaisia sanasta "SCRIPT". SCRIPT:n myöhemmät versiot sisälsivät kehittyneitä ominaisuuksia, kuten automaattisen sisällysluettelon ja indeksin luomisen, monisarakkeisen sivuasettelun, alaviitteet, laatikot, automaattisen väliviivojen muodostamisen ja oikeinkirjoituksen tarkistamisen.

SGML- ja XML-järjestelmät

SGML (Standard Generalized Markup Language) perustui GML:ään (IBM Generalized Markup Language). GML oli joukko makroja IBM SCRIPT:n päällä.

SGML/XML:n tulo asiakirjamalliksi teki muista kirjoitusmoottoreista suosittuja. Tällaisia moottoreita ovat Datalogics Pager, Penta, Miles 33:n OASYS, Xyvisionin XML Professional Publisher (XPP), FrameMaker, Arbortext, YesLogicin Prince, QuarkXPress ja Adobe InDesign. Näiden tuotteiden avulla käyttäjät voivat ohjelmoida SGML/XML:n ympärille SGML/XML-sarjakielten avulla. Jotkin niistä, kuten Arbortext Editor ja XMetaL Author, tarjoavat houkuttelevia WYSIWYG-käyttöliittymiä, jotka tukevat XML-standardeja ja Unicodea ja houkuttelevat näin laajempaa käyttäjäkuntaa.

Troff ja seuraajat

1970-luvun puolivälissä Joseph Ossanna, joka työskenteli Bell Laboratoriesissa, kirjoitti troff (sanotaan "tee-roff") -kirjoitusohjelman, jolla ohjattiin laboratorion omistamaa Wang C/A/T -valokuvakirjoitinta; Brian Kernighan kehitti sitä myöhemmin tukemaan tulostusta erilaisille laitteille, kuten lasertulostimille ja vastaaville. Vaikka sen käyttö on vähentynyt, se sisältyy edelleen useisiin Unix- ja Unixin kaltaisiin järjestelmiin, ja sitä on käytetty useiden korkeatasoisten teknisten ja tietokonekirjojen kirjoittamiseen. Jotkin versiot sekä GNU-työn rinnakkaisversio nimeltä groff ovat nykyään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.

TeX ja LaTeX

Donald E. Knuthin 1970-luvun lopulla kehittämä TeX-järjestelmä on toinen laajalle levinnyt ja tehokas automaattinen kirjoitusjärjestelmä, joka on asettanut korkeat standardit erityisesti matematiikan kirjoitusjärjestelmälle.

 
Matemaattista tekstiä, joka on kirjoitettu TeX:llä ja AMS Euler -fontilla.  

Aiheeseen liittyvät sivut

• Kuumametallilaatoitus
• Perustelut (kirjasinkirjoitus)
• Tulostus
• Painokone
• Lajittelu (konekirjoitus)
• Tekninen kirjoittaminen
• Kirjasintyyppi
• Typografia