Oikeinkirjoitus

Englannin ortografia

Englannin ortografia eli englannin oikeinkirjoitus on tapa, jolla aakkosten 26 kirjainta käytetään englannin kielen 36 äänteen (IPA) kirjoittamiseen. Ensimmäiset vanhan englannin käsikirjoitukset kirjoitettiin latinalaisilla aakkosilla. Siinä oli 24 kirjainta. ^p16

Vokaalit

Mikään aakkosista ei sovi täsmälleen sen kieleen. Yksi syy tähän on se, että äänteitä on aina enemmän kuin kirjaimia. Englannin kielessä vokaaliäänteitä on paljon enemmän kuin vokaaleja. Muinaiset kreikkalaiset, jotka käyttivät ensimmäisenä kirjaimia vokaaleille, päättivät käyttää vain muutamia kirjaimia vokaaliäänteille. Tämä valinta vaikutti kaikkiin myöhempiin aakkosiin:

"Kreikkalaisten merkitys aakkoskirjoituksen historiassa on ensiarvoisen tärkeä. Kaikki Euroopassa nykyään käytössä olevat aakkoset ovat suoraan tai välillisesti yhteydessä muinaiskreikkaan".

Englannin kielessä tarvittaisiin noin 20 vokaalia edustamaan yleisesti käytettyjä vokaalifoneemeja (~äänteitä),^p237 ja joissakin kielissä vokaaleja varten on enemmän kirjaimia. Georgian kielessä on yhteensä 41 kirjainta. Lyhyemmät aakkoset toimivat käyttämällä kahta tai kolmea kirjainta yhdelle äänteelle tai yhtä kirjainta usealle äänteelle.

Konsonantit

Englannin aakkosissa on vain kolme konsonanttia, joilla on yksi äänne, joita ei voi tuottaa muilla yhdistelmillä ja jotka eivät ole koskaan äänettömiä: n, r ja v. Englannin kielessä käytetään 22-26 konsonanttifoneemiaa.

Murteet

Toinen syy siihen, että aakkoset eivät koskaan sovi täsmälleen kieliin, on murre. Puhuttu kieli vaihtelee paikasta ja ajasta toiseen. Tämä on hyvin ilmeistä englannin kielen kohdalla, sillä sen ääntäminen on hyvin erilaista eri puolilla maailmaa. Kirjoitettu kieli on aina vähemmän joustava kuin sen puhuttu kantaosa. Sillä on erilainen tehtävä, ja se tuotetaan mekaanisesti. Sen on palveltava kaikkia, jotka puhuvat kieltä, ja se tekee sen pitämällä oikeinkirjoituksen samanlaisena ajasta toiseen.

Kaikissa aakkosissa on siis äänteitä, joita on vaikea esittää käytössä olevilla kirjaimilla. Englannin kielessä on myös muita ongelmia: äänteitä, jotka voidaan kirjoittaa eri tavoin, ja kirjoitusasuja, jotka voidaan lausua eri tavoin. Tämä kaikki aiheuttaa oikeinkirjoitusongelmia.

Brittiläinen ja amerikkalainen englanti

Erot amerikanenglannin ja brittiläisen englannin oikeinkirjoituksen välillä johtuvat pääasiassa yhdestä miehestä. Noah Webster (1758-1843) kirjoitti kieliopin, oikeinkirjoituskirjan ja lopulta amerikkalaisen englannin kielen sanakirjan. Tämän työn aikana hän ehdotti useita yksinkertaistuksia oikeinkirjoitukseen. Sanakirjassaan hän valitsi s:n c:n sijasta sanoissa kuten defense, hän muutti re:n er:ksi sanoissa kuten center, hän jätti pois yhden l:n sanasta traveler. Aluksi hän säilytti u:n sanoissa kuten colour tai favor, mutta jätti sen pois myöhemmissä painoksissa. Hän muutti myös kielen sanaksi tung: se ei pysynyt. Hänen tärkein syynsä oli auttaa lapsia oppimaan lukemaan ja kirjoittamaan. Websterin sanakirja sisälsi seitsemänkymmentätuhatta sanaa, joista kaksitoista tuhatta ei ollut koskaan aiemmin esiintynyt julkaistussa sanakirjassa.

Webster loi amerikanenglannille hieman erilaisen identiteetin. Koska hän ei kuitenkaan puuttunut joihinkin räikeimpiin ongelmiin, hänen muunnelmansa eivät juurikaan vaikuta kielen käyttöön. Esimerkki englannin ortografian todellisista ongelmista on sanan pääte -ough, joka lausutaan usealla eri tavalla: tough, bough, cough... Oikeinkirjoituksen vaihtelun perimmäiset syyt ovat historiallisia. Lainasanoilla on oma (vieras) kirjoitusasunsa. Jotkut ranskalaiset lainasanat kirjoitetaan edelleen ranskalaisella tavalla, toiset on muutettu.

Websterin jälkeen monet ovat ehdottaneet englannin oikeinkirjoituksen uudistamista, kuten George Bernard Shaw, joka ehdotti englannin kielelle uusia foneettisia aakkosia. Joissakin tapauksissa Websterin muutokset on otettu laajalti käyttöön Britanniassa: oikeinkirjoitusohjelma tuli ranskalaisilta; yhdysvaltalainen ohjelma on selvästi yksinkertaisempi ja vastaa paremmin englannin kielen sanapäätteitä. Nykymaailmassa englannin ortografia on edelleen ongelma. Joissakin maissa (erityisesti Ranskassa) kansallinen komitea voi antaa neuvoja ja ohjeita oikeinkirjoituksen suhteen. Englanti on jo pitkään päässyt pois kansallisesta valvonnasta.

• Vaikka oikeinkirjoitus onkin tärkeää, se ei ole niin tärkeää kuin se, miten kieltä käytetään käytännössä. Erot brittiläisen ja amerikkalaisen englannin käytön välillä liittyvät enemmän idiolekteihin, slangiin ja sanastoon kuin oikeinkirjoitukseen. Tässä suhteessa oikeinkirjoitus kirjallisessa tai painetussa muodossa on vähän kuin ääntäminen puheessa. Ne ovat välttämättömiä ulkovaatteita, mutta sisäinen sisältö on tärkeämpi.
• Wikipediassa (huomaa oikeinkirjoitus) artikkelit voivat olla joko amerikan- tai brittienglanniksi, mutta niiden pitäisi olla yhdenmukaisia kunkin artikkelin sisällä. Lisätietoja: Wikipedia:Manual of Style

Sanakirjat ja fonetiikka

Nykyaikaiseen brittiläiseen oikeinkirjoitukseen ja käyttöön vaikuttivat suuresti kaksi suurta englanninkielistä sanakirjaa, Samuel Johnsonin A dictionary of the English language (1755) ja James Murrayn Oxford English Dictionary. Johnsonin sanakirjalla oli valtava vaikutusvalta niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Sanakirjaa vietiin Amerikkaan.

"Sanakirjan hyväksyminen Yhdysvalloissa oli merkittävä tapahtuma paitsi sanakirjan myös leksikografian historiassa. Kahdeksastoista vuosisadan jälkipuoliskon amerikkalaisille Johnson oli kielen auktoriteetti, ja hänen maineensa väritti amerikkalaisten sanakirjojen myöhempää kehitystä".^p224

Amerikkalaisille leksikografeille sanakirjaa oli mahdotonta sivuuttaa:

"Amerikan kaksi suurta 1800-luvun leksikografia, Noah Webster ja Joseph Emerson Worcester, kiistelivät kiivaasti Johnsonin perinnöstä ...". Vuonna 1789 [Webster] julisti, että 'Iso-Britannian, jonka lapsia me olemme ja jonka kieltä me puhumme, ei pitäisi enää olla esikuvamme, sillä sen kirjailijoiden maku on jo turmeltunut ja sen kieli rappeutumassa' ...". Siinä missä Webster moitti Johnsonia, Joseph Worcester tervehti häntä ... Vuonna 1846 hän sai valmiiksi Universal and critical dictionary of the English Language -teoksensa.^p226

Jotkut kiistelevät siitä, mikä kieli on helpoin tavata. Toisen kielen oppijat ajattelevat yleensä, että heidän ensimmäinen (äidinkielensä) kieli on helpoin. Oppijan kannalta ohjelmalliset kielet, joissa on tarkkaan määritellyt säännöt, ovat kuitenkin helpompia aloittaa kuin englanti. Englannin kielen oikeinkirjoitus on ylivoimaisesti epäsäännöllisin kaikista aakkosellisista oikeinkirjoituksista ja siten vaikein oppia. Englanti on alkuperältään germaaninen kieli. Varhaisista anglosaksisista juuristaan lähtien se on lainannut sanoja monista muista kielistä: Ranska (romaaninen kieli) ja latina ovat englannin yleisimmät lainaajat.

Kielet, joissa käytetään foneettista kirjoitusasua, on helpompi oppia kirjoittamaan kuin muut. Foneettisessa kirjoitusasussa sanat kirjoitetaan niin kuin ne lausutaan. Esimerkiksi italialainen sana "orologio" lausutaan oh-ro-LO-jo ("gi" tekee aina "j"-äänteen.) Englannin kielessä tavataan sana "knife". Sanassa "knife" ei lausuta "k":ta, vaikka englannissa on tavallisempaa lausua "k":t, kun ne ovat sanoissa.

Englannin oikeinkirjoituksen historia

Yksi ongelmistamme on se, että samankaltaisilta kuulostavat sanat voidaan kirjoittaa aivan eri tavalla. Rough ja ruff; meet ja meat; great ja grate. Monimutkaisesti kirjoitetut sanat voidaan lausua yksinkertaisesti: Leicester lausutaan "Lester". Sääntöjäkin rikotaan usein. "i ennen e:tä paitsi c:n jälkeen" on yli 100 poikkeusta.^p272 Lähes kaikki nämä ongelmat ovat syntyneet historiallisista syistä. Englannin kieli on muuttunut viimeisten tuhannen vuoden aikana, ja kun kieli muuttuu, sen osiin jää erilaisia kirjoitusasuja.

Seuraavassa on joitakin englannin ortografian syitä:

1. Alunperin 23-kirjaiminen aakkosto, joka kuvasi noin 35 vanhan englannin kielen foneemia (äännettä). Muita kirjaimia lisättiin myöhemmin.
2. Normannien valloituksen jälkeen ranskalaiset kirjurit ottivat käyttöön uusia kirjoitusasuja.
3. Tulostus. Monet varhaisista kirjapainajista tulivat Euroopan mantereelta ja toivat mukanaan muita oikeinkirjoitusnormeja Englantiin. Mutta vaikka painaminen vakiinnutti oikeinkirjoituksen, ääntäminen muuttui edelleen.
4. Painaminen tapahtui samaan aikaan kuin suuri vokaalien siirtymä keskieurooppalaisen kielen lopussa (1400-luvun lopulla ja 1400-luvulla). Jotta vältyttäisiin monimutkaisilta yksityiskohdilta, kerrotaan, mitä tapahtui: vuosisadan aikana kaikkien vokaalien ääntäminen muuttui, eikä se ole vieläkään vakiintunut koko Britanniassa. Joka tapauksessa tuhansien sanojen oikeinkirjoitus vastaa nyt niiden ääntämistä Geoffrey Chaucerin aikana.
5. 1500-luvun oppineet pyrkivät osoittamaan sanan historian sen oikeinkirjoituksen avulla: "debt"-sanan äänetön "b" vastaa latinankielistä debitum-sanaa.
6. Lisää lainasanoja lisättiin 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa, kuten pneumonia, idiosyncrasy, epitome, cocoa.

Englannissa on valtava määrä sanoja, mutta sen oikeinkirjoitus on peräisin monista eri lähteistä. "Englannin kielen suuri ja monipuolinen sanasto on ostettu yhä enemmän hajanaisen kirjoitusasun kustannuksella." . ^p275

Kielten väliset erot

Joissakin kielissä foneemien ja kirjainten välinen vastaavuus on suuri. Se tarkoittaa, että kutakin äännettä vastaa lähes yksi kirjain. Jos vastaavuus olisi täydellinen, kyseisessä kielessä olisi foneeminen ortografia. Englanti on erittäin epäfoneeminen. Siinä on lähes kaikki tunnetut poikkeamat:

1. eri kirjaimet samaa äännettä varten
2. kaksi tai useampi kirjain yhtä ääntä varten
3. ääni riippuu läheisistä kirjaimista
4. laaja valikoima sanoja, joiden äänne vaihtelee murteen mukaan.
5. valtava määrä lainasanoja, joiden oikeinkirjoitusasu on tuotu maahan.
6. puutteellinen: se ei edusta joitakin tärkeitä eroja foneemeissa. Esimerkki: ero äänteellisen th:n (the) ja äänteettömän th:n (thin) välillä.

Tätä tutkimusalaa kutsutaan "ortografiseksi syvyydeksi". Aakkoskirjoituksen ortografinen syvyys on se, missä määrin kirjoitettu kieli poikkeaa yksinkertaisesta yksi yhteen -kirjain-foneemi vastaavuudesta. Se osoittaa, kuinka helppoa on ennustaa sanan ääntäminen sen oikeinkirjoituksen perusteella. Matala ortografia on helppo ääntää kirjoitetun sanan perusteella, ja syvä ortografia on vaikea ääntää kirjoitustavan perusteella. Matalissa ortografioissa oikeinkirjoituksen ja ääntämisen vastaavuus on suora: ääntämissääntöjen perusteella sanan voi "sanoa" oikein.

Useimmilla muilla kansainvälisillä kielillä on samanlaisia ongelmia: ranskan, arabian tai heprean kielissä uusilla lukijoilla on vaikeuksia oppia purkamaan sanoja. Tämän seurauksena lapset oppivat lukemaan hitaammin. Sekä espanjassa että italiassa oikeinkirjoituksen ja ääntämisen välillä on suorempi yhteys. Nämä kielet ovat kieliä, joiden ortografinen syvyys on vähäinen.

Aiheeseen liittyvät sivut

• Ghoti