Kristinuskossa eri ryhmät ovat eri mieltä siitä, kuka voi olla pappi ja mitä pappeus tarkalleen tarkoittaa. Usein puhutaan kahdesta eri käsitteestä: niin kutsutusta "yleisestä" tai "uskovien" pappeudesta ja erityisestä virallisesta tai sakramenttisesta pappeudesta. Molemmissa käsityksissä korostuvat eri tehtävät ja oikeudet: yleinen pappeus liittyy uskovien välittömään suhteeseen Jumalan kanssa ja yhteiseen tehtävään todistaa uskon kautta, kun taas virallinen pappeus liittyy usein sakramenttien toimittamiseen, piispojen ja pappien vihkimyksiin ja kirkolliseen vastuuseen.

Yleinen pappeus protestanttisessa ajattelussa

Protestantit perinteisesti korostavat oppia "uskovien pappeudesta" (priesthood of all believers). Tämä tarkoittaa, että jokainen kastettu kristitty voi suoraan lähestyä Jumalaa, rukoilla ja osallistua seurakunnan tehtäviin ilman, että välttämättä tarvitaan välittäjää ihmisen muodossa. Reformation aikana martti Luther ja muut uudistusmieliset korostivat tätä ajatusta vastauksena keskiajan kirkon hierarkiaan.

Tämän näkemyksen käytännön seuraukset vaihtelevat kirkkokunnittain:

  • Monissa protestanttisissa kirkoissa kenestä tahansa kastetusta uskovasta voi tulla pappi tai pappi-tyyppinen viranhaltija, mutta järjestelyt ja vaatimukset vaihtelevat suuresti.
  • Monissa kirkoissa tarvitaan kuitenkin palvelutehtävään koulutusta ja muodollinen vihkimys; toisissa taas käytetään nimityksiä kuten "saarnaaja", "pastori" tai "vareja" ilman katolista käsitystä sakramenttisesta vihkimyksestä.
  • Sukupuolikysymykset vaihtelevat: uskontokunnat voivat asettua eri tavoin naisten pappeuteen, mikä voi näkyä käytännössä sekä pappien että johtajien valinnassa (sukupuolen mukaan).
  • Monet protestanttiset yhteisöt korostavat myös seurakunnan jäsenten aktiivisuutta: laaja-alainen vapaaehtoistyö, diakonia ja jumalanpalveluksen osallistaminen ovat yleisiä ilmenemismuotoja.

Katolinen ja ortodoksinen näkemys — virallinen pappeus

Roomalaiskatoliset sen sijaan näkevät pappeuden ensisijaisesti sakramenttisena ja järjestyksellisenä tehtävänä. Katolisessa teologiassa pappeus liittyy apostoliseen jatkumoon: piispojen ja pappien vihkiminen välittää Kristuksen läsnäolon ja valtuuden toimittaa ehtoollista, antaa synninpäästön ja johtaa seurakuntaa. Tämän vuoksi katolinen kirkko korostaa, että pappien on saatava erityiskoulutus ja vihkimys ennen kuin he voivat toimittaa näitä sakramentteja.

Katolinen kirkko pitää edelleen miehen ja naisen erilaisia tehtäviä tässä yhteydessä tärkeinä: kirkon virallisen kannan mukaan pappina voi olla vain mies, ja tämä perustellaan tradition ja kirkon tulkintojen pohjalta. Tähän liittyy myös useita paavillisia dokumentteja ja kirkollisen lain tulkintoja.

Kristus, Herra, ihmisten keskuudesta otettu ylipappi, teki uudesta kansasta "valtakunnan ja Isän Jumalan pappeuden".Kastetut on uudistumisen ja Pyhän Hengen voitelun kautta vihitty (...) pyhäksi pappeudeksi, jotta he kaikkien niiden tekojen kautta, jotka ovat kristityn ihmisen tekoja, uhraisivat hengellisiä uhreja ja julistaisivat sen voimaa, joka on kutsunut heidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa.

Myös itäiset ortodoksiset kirkot painottavat apostolista jatkuvuutta ja sakramenttien merkitystä. Ortodoksisuudessa pappisvirka on miehille avoin ja papit voivat olla naimisissa, jos avioliitto on solmittu ennen vihkimystä; piispojen joukko kuitenkin valitaan yleensä celibataareista tai munkkielämän kautta tulleista vihityistä.

Keskeiset erot ja yhteiset piirteet

Keskeisimmät erot protestanttisen ja katolisen/ortodoksisen näkemyksen välillä liittyvät seuraaviin kohtiin:

  • Sakramentit ja niiden toimittaminen: Katolisessa ja ortodoksisessa ymmärryksessä ehtoollisen ja synninpäästön kaltaiset sakramentit edellyttävät vihittyä papistoa. Useissa protestanttisissa kirkoissa sakramenttien luonne ja vaatimukset tulkitaan vapaammin.
  • Apostolinen jatkuvuus ja vihkimys: Katoliset ja ortodoksit korostavat apostolista sukua ja episkopaalia (piispa-) rakennetta; monet protestanttiset kirkkokunnat eivät pidä apostolisuutta samalla tavalla välttämättömänä tai tulkitsevat sen toisin.
  • Yleinen pappeus: Monet protestanttiset yhteisöt näkevät koko seurakunnan osallistuvana pappeuteen hengellisissä tehtävissä ja palvelutyössä, kun taas katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa opetetaan eroa "yleisen" ja "virallisen" pappeuden välillä.

Nykykeskustelut ja käytännöt

Nykyään keskustelu pappeudesta jatkuu monissa kirkoissa käytännön ja teologisten kysymysten vuoksi:

  • Naisten ordinaatio on jakava kysymys: monet protestanttiset kirkkokunnat vihkivät naisia papeiksi tai piispoiksi, kun taas katolinen ja ortodoksinen suuntaus ei hyväksy sitä.
  • Sekulaaristuminen, diakonian laajentuminen ja laajempi läsnäolo maallikoiden johtamissa tehtävissä ovat lisänneet keskustelua palvelutehtävien jakamisesta.
  • Ekumeeninen dialogi pyrkii ymmärtämään toisten kirkkojen näkemyksiä ja etsimään yhteisiä käsityksiä sakramenteista ja pappien tehtävästä käytännön yhteistyön ja yhteyden lisäämiseksi.

Yhteenveto

Uskovien pappeus on laaja käsite, joka kattaa sekä idean jokaisen kristityn oikeudesta ja velvollisuudesta olla Jumalan edessä "papillinen" (lähettää rukouksia, uhrata hengellisiä uhreja, todistaa evankeliumia) että käsityksen virallisesta, vihitystä pappeudesta, joka toimittaa sakramentteja ja kantaa kirkollista vastuuta. Protestanttisissa kirkoissa korostuu yleinen pappeus ja yksilön suora suhde Jumalaan; katolisessa ja ortodoksisessa traditiossa korostuu vihityn, sakramenttisen pappeuden asema ja apostolinen jatkumo. Käytännöt ja rajaukset vaihtelevat kuitenkin suuresti kirkkokunnittain ja historiallisesti.