Xiongnut (kiinaksi 匈奴) olivat laaja, etelän ja pohjoisen Euraasian steppialueilla vaikuttanut nomadikonfederaatio, joka vaikutti erityisesti Kiinan pohjoisrajoilla noin 3. vuosisadalta eaa. aina ensimmäisten vuosisatojen jKr. vaiheisiin asti; Xiongnujen poliittinen vaikutus kuitenkin jatkui erilaisina jälkimuotoina vielä myöhemminkin. Xiongnujen yhteiskunta oli nomadinen ja karjankasvatukseen perustuva: he liikkuivat suurilla heimo- ja klaaniyhteisöillä, käyttivät hevosratsuväkeä ja jousiammuntaa ja asuttivat laajoja aroalueita. Elinympäristön karuus johti joskus resurssien kilpailuun maanviljelyyn tottuneiden kiinalaisten kanssa, mikä synnytti toistuvia ryöstöretkiä ja sotilaallisia kohtaamisia.
Vahva Xiongnu-konfederaatio saavutti huippunsa Modu Chanyun (noin 209–174 eaa.) johdolla, ja juuri tämän ajanjakson vuoksi Xiongnut muistetaan laajasta organisoidusta uhasta Kiinan pohjoisrajoille. Kiinan ensimmäinen yhdistäjä, Qin Shi Huang, ajoi osin muurirakentamisen sekä muiden puolustustoimien laajentamista rajaseuduille. Myöhemmin myös Han-dynastia rakensi ja ylläpiti monia muureja ja linnoitusketjuja pyrkiäkseen hillitsemään Xiongnujen ratsuväen liikkeitä ja suojelemaan pohjoisia viljelyalueita; muuria käytettiin kuitenkin osin myös hallinnon kontrollikeinona ja signaalijärjestelmänä. Konfliktit, liittosuhteet, kaupankäynti ja hevoskauppa muovasivat pitkään kiinalais-xiongnu-suhteita.
Historioitsijat kiistelevät edelleen siitä, missä määrin Xiongnut olivat suoraan yhteydessä länteen liikkuviin niin kutsuttuihin hunneihin. Nomadikonfederaatiot muuttivat muotoaan nopeasti: sisäiset valtataistelut, klaanien erkaantumiset ja muutot johtivat Xiongnujen jakautumiseen useiksi ryhmiksi. 1. vuosisadan eaa. tienoilla tapahtuneet sisäiset konfliktit ja painostus länteen johtivat siihen, että osa Xiongnuista siirtyi lännemmäksi ja osa jäi Kiinan vaikutuspiiriin tai sulautui muihin pohjoisiin heimoihin. Eteläiset xiongnut asettuivat pitkälti Han-dynastian vaikutusalueelle, kun taas pohjoiset ryhmät jatkoivat erillisenä voimana ja myöhemmin osin vaelsivat länteen.
Han-kauden politiikassa Xiongnujen kanssa käytettiin monia keinoja: sotaa, neuvotteluja, liittoutumisia ja diplomatiaa. Yksi tunnetuimmista diplomaattisista käytännöistä oli Heqin (rauha-avioliitto), jossa Han-hallinto lähetti naispuolisia puolisoita rauhan vahvistamiseksi. Usein näitä naisia kutsuttiin "prinsessoiksi" hallinnollisessa kielenkäytössä, mutta monissa tapauksissa he eivät olleet oikeita keisarillisen perheen jäseniä vaan nimellisesti kuninkaallisin arvonimityksin varustettuja naisia. Samalla Han tarjosi usein lahjoja, elintarvikkeita ja tavaroita rauhan ehtona.
Useat kirjalliset kertomukset kuvaavat myös yksittäisten kenraalien ja diplomaattien kohtaloita Xiongnujen yhteydessä. Esimerkiksi kenraali Li Lingin antautuminen, hänen avioliittonsa xiongnujen yhteyksissä ja asiasta syntyneet jälkivaikutukset (kuten joidenkin keskiaikaisten khaganien sukujuurten vaatimukset) ovat osa tätä pidempää vuorovaikutushistoriaa. Han-dynastian aikaiset lähettiläät ja vankilassa olleet Hanan upseerit — esimerkiksi Su Wu ja tutkimusmatkailija Zhang Qian — joutuivat usein pitkiin vieroituksiin kotimaastaan, ja jotkut avioituivat xiongnu-naisten kanssa tai saivat lapsia Xiongnujen parissa. Nämä yksityistapaukset kuvastavat kulttuurienvälistä vaihtoa, loikkauksia ja henkilökohtaisia liittoutumia, jotka olivat osa laajempaa poliittista pelikenttää.
Vuonna 202 jKr. eteläisten xiongnujen johtajan antautuminen Han-dynastian pääministerille Cao Caolle on yksi esimerkki siitä, miten osa xiongnu-ryhmistä hakeutui kiinalaisten valtakeskusten suojiin ja integroitiin Han-viranomaisten palvelukseen. Myöhemmin monet xiongnu-heimot antoivat miehiään kiinalaisen sotaväen palvelukseen ja osallistuvat eri dynastioiden sotatoimiin sekä hallintotehtäviin.
Xiongnujen myöhempi kohtalo oli monimuotoinen: osa heimoryhmistä siirtyi länteen ja voi siten olla yhteydessä Keski-Aasian ja Euroopan varhaisiin hunnien aaltoihin, osa sulautui pohjoisten mongolisten tai turkkilaisten heimojen yhteyteen ja osa assimiloitui kiinalaisiin tai muihin paikallisiin väestöihin. Siksi on virheellistä yksinkertaistaa heidän perintöään yhteen nykyiseen kansaan: osa Xiongnu-sukuisista ryhmistä on osaksi nykyistä mongoliväestöä, toiset sulautuivat turkkilaisiin kansoihin tai kiinalaisiin väestöihin, ja joidenkin ryhmien jäljet katosivat suuren etnisen ja poliittisen sekoittumisen seurauksena.
Arkeologinen aineisto (hautojen arkistot, ratsuväen varusteet, hevosten mukana haudatut esineet, koriste-esineet ja kulttuurivaikutteet) sekä tekstilähteet antavat monipuolisen kuvan xiongnujen elämästä: he olivat taitavia ratsastajia ja jousiampujia, heidän yhteiskuntansa perusta oli klaaniperusteinen hierarkia, ja johtajaa nimitettiin yleisesti tittelellä "chanyu" (hallitsija). Xiongnujen ja kiinalaisten vuorovaikutus synnytti myös pitkäkestoisen vaikutusketjun, joka näkyy niin kauppareittien turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä kuin etelä–pohjoinen kulttuurivaihdossakin. Hevoskauppa, tietynlainen lahja- ja tributtempperi sekä sotilaallinen uhka vaikuttivat Kiinan pohjoisrajojen puolustuspoliittisiin ratkaisuihin monen vuosisadan ajan.
Kirgisian khaganit ovat historiallisissa lähteissä esittäneet polveutuvansa kiinalaisesta kenraali Li Lingistä; tämä ja muut vastaavat väitteet osoittavat, miten sukuyhteyksien väitteillä pyrittiin legitimoimaan valtaa ja turvaamaan diplomaattisia suhteita suuren Itä-Aasian imperiumin, erityisesti Tang-dynastian, suuntaan. Koska myös Tangin Li-suku väitti juurensa kuuluisaan kenraalisukuun, joidenkin keskiaikaisten kirgiisien khaganeista tuli Tangin keisarillisen perheen serkkuja symbolisella tasolla. Tiedot Kirgisiaan liittyvistä lähettiläistä, kuten Zhuwu Hesu’n ottamista yhteyksistä Chang'aniin, dokumentoivat näitä monisyisiä siteitä ja valtapolitiikan keinoja.
Khitan-hallitsija Abaoji laajensi vaikutusvaltaansa Mongolian tasangolle vuonna 924, mutta mitään viitteitä konfliktista kirgiisien kanssa ei ole. Ainoat tiedot, joita meillä on khitanilaisista (Liao-) lähteistä kirgiiseistä, osoittavat, että nämä kaksi valtakuntaa ylläpitivät diplomaattisuhteita. Tutkijat, jotka kirjoittavat kirgiisien "valtakunnasta" noin vuodesta 840 noin vuoteen 924, kuvailevat mielikuvitusta. Kaikki saatavilla olevat todisteet viittaavat siihen, että huolimatta joistakin lyhyistä vallan laajentumisista Mongolian tasangolle, kirgiisit eivät säilyttäneet siellä merkittävää poliittista tai sotilaallista läsnäoloa vuoden 840 voittojensa jälkeen.
- Michael Drompp
Nykyisin Xiongnujen historia kiinnostaa sekä historian- että arkeologian tutkijoita, koska se valaisee varhaisten steppivaltakuntien dynamiikkaa, niiden suhteita kiinalaisiin dynastioihin ja laajempaa euraasialaista liikkuvuutta. Monet yksityiskohdat — kuten tarkka kieliyhteys nykypäivän kieliryhmiin tai joidenkin ryhmien suora yhteys länsimaisiin hunneihin — ovat edelleen tutkimuksen kohteena ja osin kiistanalaisia. Yhteinen tulos on kuitenkin se, että Xiongnut olivat merkittävä toimija Itä- ja Keski-Aasian varhaisessa historiallisessa kentässä ja että heidän perintönsä näkyy moninaisina vaikutteina alueen myöhemmissä etnisissä ja poliittisissa muodoissa.