Charles Doolittle Walcott (31. maaliskuuta 1850 – 9. helmikuuta 1927) oli yhdysvaltalainen geologi ja selkärangaton paleontologi, joka tuli tunnetuksi erityisesti vuonna 1909 tekemästään löytöstä fossiileja sisältävästä Burgess-liuskesta Kanadan Kalliovuorilla. Walcott syntyi 1850 ja alkoi uransa opettajana ja insinöörinä ennen kuin siirtyi geologian ja paleontologian pariin. Hän kehitti urallaan laajat kenttäkokemukset ja tarkan taksonomisen työn, mikä teki hänestä yhden aikansa vaikutusvaltaisimmista paleontologeista.
Tehtävät ja virat
Walcott toimi Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen johtajana vuosina 1894–1907 ja sen jälkeen Smithsonian-instituutin sihteerinä 1907–1927. Näissä tehtävissä hän laajensi museokokoelmia, edisti kenttätutkimusta ja tuki monia geologisia ja paleontologisia hankkeita. Walcott julkaisi lukuisia tieteellisiä artikkeleita ja raportteja sekä kuvasi ja nimesi satoja fossiililajeja.
Burgess-liuske ja tärkeät löydöt
Vuonna 1909 Walcott löysi Burgess-liuskeen erittäin hyvin säilyneitä fossiileja Brittiläisessä Kolumbiassa. Hän perusti alueelle useita kaivoksia, ja erityisesti niin kutsuttu Walcott Quarry (Walcottin louhos) tuotti valtavan määrän näytteitä. Walcott keräsi Burgess-liuskeen alimmasta, keskikambrikaudelta peräisin olevasta esiintymästä noin 65 000 näytettä vuosina 1910–1924. Suuri osa näytteistä siirrettiin Smithsonianin kokoelmiin.
Burgess-liuske, joka sijaitsee Yoho'n kansallispuiston alueella lähellä Fieldiä Brittiläisessä Kolumbiassa, on yksi maailman tärkeimmistä kambrikauden fossiilipitoisuuksista. Siellä on säilynyt poikkeuksellisen hyvin myös pehmeitä ruumiinosia, mikä on paljastanut kambrikauden eläinryhmien morfologista monimuotoisuutta — muun muassa erilaisia niveljalkaisia, selkäjänteettömiä ja muita pienten pehmeäruumiisten eläinten ryhmiä, jotka harvoin säilyvät tavallisissa fossiilikerrostumissa.
Tulkinnat, kiistat ja perintö
Walcott tulkitsi aluksi monia Burgess-liuskeen fossiileja kuuluviksi tunnetuille eläinryhmille, mihin vaikutti hänen laaja taksonominen lähestymistapansa. Myöhempi tutkimus — erityisesti 1960–1970-luvuilla Harry Whittingtonin, Derek Briggsin ja Simon Conway Morrisin työ — paljasti, että monet Burgess-löydöt edustavat aikakauden erikoistuneita ja nykyisten päähaarojen ulkopuolella olevia morfeja. Nämä uudelleentulkinnat vahvistivat Burgess-liuskeen merkityksen tutkimuksissa, jotka käsittelevät kambrikauden "räjähdystä" ja eläinryhmien alkuperää.
Walcottin laajat kokoelmat ja tarkat kenttämuistiinpanot ovat edelleen arvokkaita tutkijoille. Hänen työnsä loi perustan Burgess-liuskeen pitkäaikaiselle tutkimukselle ja säästi suuren määrän herkkiä fossiileja tuleville sukupolville tutkittavaksi.
Merkittävät seikat
- Syntymä- ja kuolinvuodet: 1850–1927.
- Keskeiset virat: USGS:n johtaja (1894–1907), Smithsonian-instituutin sihteeri (1907–1927).
- Burgess-liuske: löydetty 1909; Walcott keräsi noin 65 000 näytettä 1910–1924.
- Perintö: Walcottin kokoelmat ovat Smithsonianissa, ja Burgess-liuske on edelleen keskeinen lähde kambrikauden monimuotoisuuden tutkimukselle.
Walcottin työ herätti sekä ihailua että myöhempää tieteellistä debattia, mutta hänen kenttätyönsä ja kokoelmansa ovat kiistattomasti laajentaneet ymmärrystämme maapallon fossiilihistoriasta ja kambrikauden eläinten valtavasta erilaistumisesta.
