Keisarinna Jitō (持統天皇, Jitō-tennō, 645 - 22. joulukuuta 702) oli Japanin 41. keisari perinteisen perimysjärjestyksen mukaan.

Jitōn valtakausi alkoi vuonna 686 ja päättyi vuonna 697. Historioitsijat pitävät keisarinna Jitōn elämää koskevia yksityiskohtia mahdollisesti legendaarisina, mutta todennäköisinä. Myöhemmät sukupolvet loivat hänelle nimen Jitō-tennō postuumisti.

Varhaisimpien keisareiden perinteisesti hyväksytyt nimet ja järjestys vahvistettiin "perinteisiksi" vasta Yamato-dynastian 50. hallitsijan, keisari Kammun, aikana.

Japanin historiassa Jitō oli kolmas kahdeksasta naisesta, joista tuli keisarinna. Kaksi naispuolista hallitsijaa ennen Jitōa olivat a) Suiko ja b) Kōgyoku/Saimei. Jitōn jälkeiset viisi naismonarkkia olivat c) Gemmei, d) Genshō, e) Kōken/Shōtoku, f) Meishō ja g) Go-Sakuramachi.

Tausta ja perhesuhteet

Jitō syntyi vuonna 645 ja kuului keisarilliseen Aisinomeheimoon (Yamato). Hän oli avioliitossa keisari Tenmun (Tenmu-tennō) kanssa ja toimi ennen kruunusta myös tämän puoliskona. Perhepiirissä hänen poikansa oli prinssi Kusakabe, joka kuoli ennen isäänsä ja käynnisti osaltaan tilanteen, jossa Jitō otti vallan varmistaakseen perillisjärjestyksen. Jitōn kautta valta siirtyi lopulta hänen lapsenlapselleen, tulevalle keisari Monmulle.

Valtakausi ja uudistukset

Keisarinna Jitō jatkoi ja tiivisti edeltäjänsä keskushallinnon vahvistamiseen tähtäävää politiikkaa. Hänen valtakaudellaan toteutettiin keskeisiä hallinnollisia uudistuksia, joilla pyrittiin selkeyttämään keskushallinnon valtaa provinssien yli ja kehittämään verotus- sekä oikeusjärjestelmää. Erityisesti hänen valtakautensa aikana edistettiin niin kutsuttujen Asuka–kauden lakikokoelmien ja hallintokäytäntöjen laatimista, joiden pohjalta myöhemmin muotoutui ritsuryō-järjestelmä.

Abdikointi, regentsia ja myöhemmät vuodet

Vuonna 697 Jitō luopui virallisesta kruunusta ja luovutti vallan seuraavalle perilliselle. Abdikoinnin jälkeen hän säilytti kuitenkin tosiasiallisen vaikutusvallan vanhenevana hallitsijana, mikä vastaa japanilaisessa historiassa tunnetuksi tullutta ilmiötä "daijō-tennō" (elinikäiseksi tai eläkkeelle jääneeksi hallitsijaksi) — vaikka termi ja sen käyttö kehittyivät myöhemmin. Hänen kautensa jälkeisinä vuosina hallinto jatkoi varmistelua perinnön kulusta ja valtion organisatorisesta rakentamisesta.

Perintö ja merkitys

Keisarinna Jitō on merkittävä hahmo Japanin varhaisessa valtiokehityksessä. Hänen toimensa vakiinnutti keskushallinnon asemaa ja loi pohjaa myöhemmille lainsäädännöllisille ja hallinnollisille uudistuksille, jotka muovasivat klassisen Japanin valtiorakennetta. Vaikka monet yksityiskohdat Jitōn elämästä ja teoista perustuvat osin mytologisiin tai myöhempien kronikoiden kertomuksiin, historioitsijat pitävät hänen rooliaan uskottavana ja tärkeänä siirtymävaiheena varhaisessa keisarillisessa hallinnossa.

Huomio historiankirjoituksessa

Perinteiset kronikat ja myöhemmät sukupolvien kirjoitukset ovat antaneet Jitōlle postuumisia nimiä ja aseman, jotka heijastavat paitsi yksityishenkilön elämää myös valtakunnan virallistettua muistia. Varhaisten keisareiden nimet ja järjestys — mukaan lukien Jitōn paikka luettelossa — vakiintuivat osittain vasta vuosisatoja myöhemmin, kun historiankirjoitus ja valtion ideologia muotoutuvat nykyiseen muotoonsa.