James Hutton – modernin geologian isä, skotlantilainen geologi (1726–1797)

Hutton keksi erilaisia ideoita selittääkseen ympärillään näkemänsä kivikerrostumat. Playfairin mukaan hän "ei kiirehtinyt julkaisemaan teoriaansa, sillä hän kuului niihin, jotka ovat paljon enemmän ilahtuneita totuuden tarkastelemisesta kuin sen löytämisen ylistyksestä".

Noin 25 vuotta kestäneen työn jälkeen hänen teoriansa maapallosta luettiin Edinburghin kuninkaallisen seuran kokouksissa vuonna 1785.

Hutton luki myöhemmin 4. heinäkuuta 1785 tiivistelmän teoksestaan Concerning the system of the Earth, its duration and stability, jonka hän oli painattanut ja jakanut yksityisesti. Siinä hän hahmotteli teoriaansa seuraavasti;

"Nykyisen maan kiinteät osat näyttävät yleisesti ottaen koostuneen meren tuotteista ja muista samankaltaisista aineksista kuin ne, joita nykyään löytyy rannoilta. Näin ollen meillä on syytä päätellä:
1. että maa, jolla levähdämme, ei ole yksinkertaista ja alkuperäistä, vaan se on koostumus, joka on muodostunut toisten syiden
vaikutuksesta.
2. Että ennen nykyisen maan syntyä oli olemassa maailma, joka koostui merestä ja maasta, jossa oli vuorovesi- ja virtausvirtauksia, ja meren pohjassa tapahtui sellaisia toimintoja kuin nyt tapahtuu. Ja
lopuksi, että samalla kun nykyinen maa muodostui meren pohjalle, entinen maa ylläpiti kasveja ja eläimiä; ainakin meressä oli silloin eläimiä, samalla tavalla kuin nykyäänkin.

Näin ollen meidän on pääteltävä, että suurin osa maastamme, ellei peräti koko maa, on syntynyt maapallolle luontaisten toimintojen tuloksena, mutta jotta tästä maasta olisi tullut pysyvä, vesien toimintaa vastustava kappale, on tarvittu kahta asiaa:
1. irtonaisten tai epäkoherenttien ainesten
kerääntymisestä syntyneiden massojen lujittamista;
2. näiden lujittuneiden massojen nostamista merenpohjasta, paikasta, jossa ne kerättiin, asemiin, joissa ne nyt ovat merenpinnan yläpuolella."

Huttonin vähemmän tunnetussa teoksessa on huomattava luonnonvalinnan ajatuksen ennakointi. Kuten aina Huttonilla, ajatus on lähes piilossa monimutkaisessa kielessä:

"...jos järjestäytynyt ruumis ei ole tilanteessa ja olosuhteissa, jotka parhaiten soveltuvat sen eloonjäämiseen ja lisääntymiseen, niin ajatellessamme tuon lajin yksilöiden loputonta monimuotoisuutta meidän on oltava varmoja siitä, että toisaalta ne, jotka poikkeavat eniten parhaiten soveltuvasta rakenteesta, ovat alttiimpia häviämiselle, kun taas toisaalta ne järjestäytyneet ruumiit, jotka lähestyvät eniten nykyisiin olosuhteisiin parhaiten soveltuvaa rakennetta, ovat parhaiten soveltuvaisia jatkamaan elämäänsä, säilyttämään itseään ja lisäämään rotunsa yksilöitä."- Tutkimus tiedon periaatteista, osa 2.

Sama "vaihtelun periaate" vaikuttaisi "kaikkiin kasvilajeihin, kasvavatpa ne sitten metsässä tai niityllä". Hän päätyi ajatuksiinsa kasvi- ja eläinjalostuskokeiden tuloksena, joista osan hän esitti julkaisemattomassa käsikirjoituksessaan Elements of Agriculture. Hän erotti toisistaan jalostuksen tuloksena syntyneen periytyvän vaihtelun ja ympäristöerojen, kuten maaperän ja ilmaston, aiheuttaman ei-periytyvän vaihtelun.

Huttonin proosa haittasi hänen teorioitaan. John Playfair esitti vuonna 1802 uudelleen Huttonin geologiset ajatukset (ei kuitenkaan hänen ajatuksiaan evoluutiosta). Charles Lyell teki 1830-luvulla tunnetuksi ajatuksen loputtomasti toistuvasta syklistä (kivien eroosio ja sedimenttien muodostuminen). Lyell uskoi asteittaiseen muutokseen ja oli sitä mieltä, että jopa Hutton antoi liikaa arvoa katastrofaalisille muutoksille.

Lyellin kirjat vaikuttivat laajalti, eikä vähiten nuoreen geologiin Charles Darwiniin, joka luki niitä innostuneena Beaglella tekemänsä matkan aikana. William Whewell keksi termin uniformitarianismi kuvaamaan Lyellin versiota ajatuksista. Tämä oli vastakohta katastrofismille eli ajatukselle, jonka mukaan kivet tallensivat katastrofien sarjan, jota seurasi uusien lajien uudelleenasuttaminen. Ajan myötä nämä näkemykset lähenivät toisiaan, mutta Lyellin kuvaus geologisten ajatusten kehityksestä johti siihen, että uskottiin uniformitarismin voittaneen.

• 1785. Tiivistelmä Edinburghin kuninkaallisessa seurassa maaliskuun seitsemäntenä ja huhtikuun neljäntenä päivänä, MDCCLXXXV, luetusta väitöskirjasta, joka koski maapallon järjestelmää, sen kestoa ja vakautta. Edinburgh. 30pp.
• 1788. Teoria sateesta. Transactions of the Royal Society of Edinburgh, vol. 1, Part 2, s. 41-86.
• 1788. Maapallon teoria; tai tutkimus niistä laeista, jotka ovat havaittavissa maapallon maan koostumuksessa, hajoamisessa ja palautumisessa. Transactions of the Royal Society of Edinburgh, vol. 1, Part 2, s. 209-304.
• 1792. Väitöskirjoja luonnonfilosofian eri aiheista. Edinburgh & London: Strahan & Cadell.
• 1794. Havaintoja graniitista. Transactions of the Royal Society of Edinburgh, vol. 3, s. 77-81.
• 1794. Väitöskirja valon, lämmön ja tulen filosofiasta. Edinburgh: Cadell, Junior, Davies.
• 1794. Tutkimus tiedon periaatteista ja järjen kehityksestä aisteista tieteeseen ja filosofiaan. Edinburgh: Strahan & Cadell.
• 1795. Maapallon teoria; todisteineen ja kuvituksineen. Edinburgh: Creech. 2 vols.
• 1797. Maatalouden perusteet. Julkaisematon käsikirjoitus.
• 1899. Theory of the Earth; with proofs and illustrations, vol III, Edited by Sir Archibald Geikie. Geological Society, Burlington House, Lontoo.