Georg Leo von Caprivi, myöhemmin Georg Leo Graf von Caprivi de Caprara de Montecuccoli (englanniksi: Count George Leo of Caprivi, Caprara, and Montecuccoli), (24. helmikuuta 1831 - 6. helmikuuta 1899) oli saksalainen kenraalimajuri ja poliitikko, joka seurasi Otto von Bismarckia Saksan liittokanslerina. Caprivi toimi Saksan liittokanslerina maaliskuusta 1890 lokakuuhun 1894.

Varhaiselämä ja sotilasura

Caprivi syntyi 24. helmikuuta 1831. Hän liittyi Preussin armeijaan nuorena ja eteni urallaan useiden vuosikymmenien ajan aina kenraalimajurin arvoon saakka. Caprivi osallistui Preussin ja Saksan yhdistymiseen liittyneisiin sotiin sekä palveli eri sodan- ja rauhanaikaisissa tehtävissä. Sotilastaustansa ansiosta hänellä oli hyvä tuntemus armeijan organisaatiosta ja sodan käytännön vaatimuksista, mikä myöhemmin vaikutti myös poliittisiin ratkaisuihin.

Poliittinen nousu ja liittokanslerikausi

Caprivi valittiin liittokansleriksi vuonna 1890 sen jälkeen, kun keisari Vilhelm II oli erottanut Otto von Bismarckin. Hänen valintaansa pidettiin aluksi kompromissinä: Caprivi ei ollut yhtä karismaattinen tai hallitseva hahmo kuin Bismarck, mutta hän tunnettiin käytännönläheisenä ja hallinnollisesti osaavana johtajana.

Liittokanslerina Caprivi pyrki kohti maltillisempaa ja pragmaattisempaa politiikkaa kuin hänen edeltäjänsä. Hänen politiikkansa painotti muun muassa:

  • talouspolitiikan uudistuksia – Caprivi kannatti vapaampia kauppasuhteita ja neuvotteli useita kauppasopimuksia, mikä herätti vastustusta maatalouslähtöisissä suojatulla puolustajissa;
  • sisäpoliittisia uudistuksia – hän yritti tehostaa hallinnon ja oikeusjärjestelmän toimivuutta sekä pitää yhteiskunnan eri ryhmät tasapainossa;
  • ulkopolitiikan lähentymistä useisiin valtoihin – Caprivi pyrki hillitsemään jännitteitä ja luomaan tasapainoisempaa suhdetta esimerkiksi Britanniaan ja muihin Euroopan suurvaltoihin.

Hänen hallintonsa ei kuitenkaan onnistunut täyttämään kaikkia odotuksia. Monet konservatiiviset puolueet ja suuret maataloustuottajat pitivät hänen kauppapolitiikkaansa liian myönteisenä teollisuuden ja viennin edistämiselle, ja toisaalta teollisuus ja liberaalit odottivat tehokkaampia uudistuksia. Caprivin suhteet keisari Vilhelm II:een olivat monimutkaiset: hän ei nauttinut keisarin täydellistä luottamusta eikä hänellä ollut Bismarckin kaltaista poliittista auktoriteettia, mikä rajoitti hänen mahdollisuuksiaan muuttaa politiikkaa radikaalisti.

Ero ja myöhemmät vuodet

Vuonna 1894 Caprivi joutui kasvavan poliittisen paineen ja keisarin tyytymättömyyden kohteeksi. Erimielisyydet muun muassa tullipolitiikasta, armeijan uudistuksista ja vahvasta parlamentaarisesta vastustuksesta johtivat siihen, että hän erosi liittokanslerin tehtävästä lokakuussa 1894. Häntä seurasi tehtävässä Prince Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst.

Eron jälkeen Caprivi vetäytyi julkisesta elämästä ja vietti viimeiset elinvuotensa poissa valtakunnan korkeimman politiikan keskipisteestä. Hän kuoli 6. helmikuuta 1899.

Perintö ja arvio

Caprivia pidetään historian silmissä käytännöllisenä ja maltillisena valtiomiehenä, joka seurasi Bismarckin aikakauden kovempaa ja autoritaarisempaa linjaa lievemmällä ja neuvottelevammalla otteella. Hänen kautensa merkitsi siirtymää kohti monipuolisempaa talouspolitiikkaa ja kansainvälistä sovittelua, mutta samalla se paljasti, kuinka vahvasti keisarin ja konservatiivisten ryhmien tuki vaikutti Saksan vallankäyttöön. Caprivin aikakauden vaikutukset näkyvät erityisesti siinä, miten Saksan politiikka alkoi 1890-luvulla hajautua useampiin sisäpoliittisiin intresseihin ja kansainvälisen kilpailun paineisiin.