SPD (Saksan sosiaalidemokraattinen puolue) – historia, ideologia ja vaikutus
SPD – Saksan vanhin sosiaalidemokraattinen puolue: historia, ideologia ja sen vaikutus Saksan politiikkaan, talouteen ja yhteiskuntaan.
Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (saksaksi Sozialdemokratische Partei Deutschlands, SPD) on Saksan vanhin yhä olemassa oleva poliittinen puolue. Se perustettiin 23. toukokuuta 1863. Monien mielestä SPD on yksi nyky-Saksan kahdesta tärkeimmästä poliittisesta puolueesta Kristillisdemokraattisen unionin (CDU) ohella.
Historia
SPD syntyi teollistuvan Saksan työväenliikkeestä 1800-luvun puolivälissä. Se kasvoi 1800–1900-lukujen vaihteessa Euroopan suurimmaksi työväenpuolueeksi ja oli keskeinen toimija demokraattisten ja sosiaalisten uudistusten ajamisessa. Puolueen historiaan kuuluu useita käännekohtia:
- Anti-sosialistiset lait (1878–1890) rajoittivat toimintaedellytyksiä, mutta liike säilyi ja organisoitui uudelleen.
- Weimarin tasavallan aika: SPD oli merkittävä tekijä demokratian rakentamisessa; Friedrich Ebert oli ensimmäinen Weimarin presidentti. Puolue osallistui useisiin koalitioihin, mutta kohtasi myös sisäisiä jakautumia ja poliittisia paineita.
- Natsiaika: 1930-luvulla SPD joutui vainon kohteeksi; puolue kiellettiin vuonna 1933 ja monet jäsenet joutuivat vainon, vankeuden tai maanpaon kohteiksi.
- Toinen maailmansota ja jälkeinen aika: Länsi-Saksassa SPD nousi uudelleen keskeiseksi poliittiseksi voimaksi. Itäisessä Saksan osassa SPD pakotettiin yhdistymään kommunistiseen puolueeseen ja muodosti SED:n.
- Godesbergin ohjelma (1959) merkitsi käännettä: SPD hyväksyi markkinatalouden perusrakenteet ja muuttui laajempien äänten tavoittelijaksi sosiaalidemokraattiseksi kansanpuolueeksi.
- Myöhemmät kaudet: SPD on ollut sekä oppositiona että hallituksessa. Tunnettuja johtajia ovat olleet mm. Willy Brandt (Ostpolitik) ja Helmut Schmidt. Gerhard Schröderin kaudella (1998–2005) toteutettiin laajoja talous- ja työmarkkinareformeja (esim. Agenda 2010), jotka jakivat mielipiteitä puolueen sisällä ja vaikutti äänestäjäkuntaan.
Ideologia ja keskeiset tavoitteet
SPD on sosiaalidemokraattinen puolue. Sen perusperiaatteita ovat:
- Sosiaalinen oikeudenmukaisuus: toimeentulon turvaaminen, progressiivinen verotus, vahva julkinen sektori ja hyvinvointivaltio.
- Työelämän oikeudet: ay-liikkeen ja työntekijöiden oikeuksien puolustaminen, työturvallisuus, työmarkkinoiden sääntely ja osallistava työllisyyspolitiikka.
- Demokratia ja kansalaisoikeudet: vahva demokratia, oikeusvaltioperiaatteet ja syrjimättömyys.
- Eurooppalaisuus ja kansainvälinen yhteistyö: tuki Euroopan unionille ja monenväliselle yhteistyölle.
- Ilmasto ja kestävä kehitys: siirtymä kohti vähähiilistä taloutta sosiaalisesti oikeudenmukaisin toimin.
Organisaatio ja jäsenistö
SPD on järjestäytynyt liittovaltioperiaatteen mukaisesti: puolue koostuu osavaltioiden Landesverbände -yhdistyksistä, paikallisista osastoista (Ortsvereine) ja erilaisista työryhmistä. Puolueella on myös aktiivisia sisäisiä järjestöjä, kuten nuorisojärjestö Jusos ja eri etujärjestöjä esimerkiksi naisten, työntekijöiden ja eläkeläisten kysymyksissä.
Jäsenmäärä on vuosikymmenten aikana vaihdellut: SPD:n kannatus ja jäsenmäärä ovat kokeneet vuosina muutoksia, mutta puolueella on perinteisesti ollut laaja kenttä paikallisia aktiiveja ja pitkä historia ammattiyhdistysliiton kanssa tehtävässä yhteistyössä.
Vaikutus politiikassa ja hallitustyö
SPD on ollut Saksan politiikassa keskeinen toimija. Puolue on johtanut liittovaltiota useaan otteeseen ja toiminut useissa eri tyyppisissä koalitioissa: puna-vihreissä (SPD–Greens), suuriin koalitioihin (SPD–CDU/CSU) sekä liikennevalokoalitiossa (SPD–Greens–FDP) nykyisempänä mallina. SPD on muokannut useita yhteiskuntapoliittisia uudistuksia, kuten laajempia sosiaalietuuksia, työmarkkinauudistuksia ja ulkopoliittisia linjauksia kuten Ostpolitik.
Nykytilanne ja haasteet
SPD kohtaa samankaltaisia haasteita kuin monet perinteiset sosiaalidemokraattiset puolueet Euroopassa: äänestäjäpohjan muuttuminen, uusien puolueiden nousu, kannatuksen hajautuminen ja jäsenten iästä johtuvat demografiset muutokset. Samalla puolue pyrkii uudistamaan politiikkaansa vastaamaan ilmastohaasteita, digitalisaatiota ja muuttuvia työmarkkinoita.
Kansainvälinen yhteistyö
SPD kuuluu kansainvälisiin sosiaalidemokraattisiin järjestöihin ja tekee yhteistyötä muiden eurooppalaisten sosiaalidemokraattisten puolueiden kanssa esimerkiksi Euroopan sosialistien ja demokraattien ryhmässä sekä kansainvälisissä foorumeissa.
Merkittäviä henkilöitä
- August Bebel – varhainen työväenjohtaja ja ideologi
- Friedrich Ebert – Weimarin ensimmäinen presidentti
- Willy Brandt – tunnettu Ostpolitikista ja rauhantyöstä
- Helmut Schmidt – talous- ja ulkopoliittinen johtaja 1970-luvulla
- Gerhard Schröder – liittokansleri, uusien talousuudistusten ajaja
- Olaf Scholz – liittokansleri (2021–), johtanut SPD:tä hallituksessa viime vuosina
Yhteenveto
SPD on Saksan pitkäikäinen ja laaja-alainen sosiaalidemokraattinen puolue, jolla on ollut merkittävä rooli maan demokratiassa, sosiaalipolitiikassa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Puolueen haasteena on sopeutua nykypäivän poliittiseen kenttään säilyttäen samalla perinteiset sosiaalidemokraattiset arvot kuten sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.
Historia
Se perustettiin nimellä Yleinen saksalainen työväenyhdistys (Allgemeiner Deutscher Arbeiterverein) (ADAV) 23. toukokuuta 1863 Leipzigissa. Perustaja oli Ferdinand Lassalle. Vuonna 1875 ADAV yhdistyi Sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (Sozialdemokratische Arbeiterpartei) (SDAP) kanssa, jonka August Bebel ja Wilhelm Liebknecht perustivat vuonna 1869 Eisenachissa.
Uusi nimi oli Saksan sosialistinen työväenpuolue (Sozialistische Arbeiterpartei Deutschlands, SAP).
Syksyllä 1890 se sai nykyisen nimensä.
Vuosina 1875-1890 Otto von Bismarck teki siitä laittoman. Sosiaalidemokraatit halusivat tukea työläisten oikeuksia.
Vuonna 1914 SPD jakautui kahtia. Suurin osa puolueen jäsenistä tuki keisaria ja hänen sotasuunnitelmiaan. Muut jäsenet muodostivat Saksan itsenäisen sosialidemokraattisen puolueen (Unabhängige Sozialdemokratische Partei Deutschland) (USPD). He vastustivat sotaa.
Monarkian kaatumisen jälkeen SPD johti joitakin Weimarin tasavallan hallituksia.
Myöhemmin SPD oli ainoa puolue valtakunnansäätyvaltiopäivillä, joka äänesti valtuutuslakia (Ermächtigungsgesetz) vastaan, jonka ansiosta Hitleristä tuli diktaattori.
Tämän jälkeen natsit kielsivät SPD:n ja pidättivät johtavat sosiaalidemokraatit. Monet lähetettiin natsien keskitysleireille. Toiset muuttivat pois kaupunkeihin, joissa heitä ei tunnettu. Friedrich Kellner, joka toimi SPD:n järjestöaktiivina Mainzissa vuosina 1920-1932, muutti Laubachiin. Hän kirjoitti merkintöjä salaiseen päiväkirjaan natsien rikoksista.
Toisen maailmansodan jälkeen SPD uudistettiin. DDR:ssä (Itä-Saksassa) Neuvostoliitto pakotti SPD:n liittymään kommunistisen puolueen kanssa Saksan sosialistiseksi yhtenäisyyspuolueeksi (Sozialistische Einheitspartei). Länsi-Saksassa SPD jatkoi suurimpana keskusta-vasemmistolaisena puolueena.
SPD:n ensimmäinen päällikkö toisen maailmansodan jälkeen oli Kurt Schumacher.
SPD johti Länsi-Saksassa joitakin osavaltioiden hallituksia, mutta se oli aina johtava oppositiopuolue liittopäivillä (Bundestag). SPD liittyi liittokansleri Kurt Georg Kiesingerin (CDU) johtamaan liittovaltion hallitukseen CDU:n ja CSU:n kanssa vuonna 1966, ja se toimi sen eduskuntaryhmän puheenjohtajana Herbert Wehnerin johdolla. Puoluejohtaja Willy Brandtista tuli ulkoministeri ja varakansleri.
Vuonna 1969 Willy Brandtista tuli liittokansleri. SPD johti koalitiohallitusta, jonka kumppanina oli FDP. Vuonna 1974 Helmut Schmidtistä tuli liittokansleri.
Vuonna 1982 SPD menetti hallitusvaltaa.
Vuosina 1998-2005 SPD johti hallitusta liittokansleri Gerhard Schröderin johdolla. Sen kumppani oli tällä kertaa Vihreät.
Marraskuussa 2005 SPD:stä tuli Angela Merkelin johtaman CDU:n ja CSU:n kanssa muodostetun koalition nuorempi kumppani.
Ohjelmat
SPD on perinteisesti Saksan työläisten puolue. Vuonna 1959 SPD hyväksyi Godesberger-ohjelman, joka on nimetty Nordrhein-Westfalenissa sijaitsevan Bad Godesburgin kaupungin mukaan. SPD hylkäsi virallisesti marxilaisuuden ja hyväksyi markkinatalouden (mikä tarkoittaa, että ihmiset ja yritykset voivat tehdä rahaa ja pitää sen itsellään), mutta halusi sosiaalista tasapainoa (mikä tarkoittaa, että ihmiset saisivat apua valtiolta, jos heillä ei ole työtä, he ovat sairaita tai liian vanhoja työskentelemään, sen sijaan, että he luottaisivat säästöihin tai hyväntekeväisyyteen). Yritykset saattaisivat saada tukia auttaakseen ihmisiä pysymään työssä.
Monien mielestä liittokansleri Schröderin hallitus (1998-2005) muutti ajatusta sosiaalisesta tasapainosta ja sai ihmiset luottamaan enemmän säästöihin tai hyväntekeväisyyteen. SPD menetti paljon jäseniä. Nyt SPD:ssä käydään keskustelua uusista sosiaalisen tasapainon politiikoista.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Bundestag (Saksan liittokokous)
- Weimarin tasavalta
Etsiä