Maclyn McCarty (9. kesäkuuta 1911 - 2. tammikuuta 2005) oli yhdysvaltalainen geneetikko, joka tuli maailmankuuluksi osallistuessaan tutkimukseen, joka osoitti, että geenin kemiallinen perusta on DNA, ei proteiini. Tämä tulos muutti käsityksiä perinnöllisyydestä ja käynnisti uuden vaiheen molekyylibiologiassa.

Tutkimustyö ja Avery-MacLeod-McCarty -koe

McCarty omisti pitkän uransa tartuntatautien aiheuttajien ja bakteerien tutkimukselle. Hän oli keskeinen jäsen tutkimusryhmässä, jonka johtivat Oswald Avery ja Colin MacLeod. Ryhmän klassinen työ vuonna 1944 osoitti, että pneumokokki-bakteerien siirtokyky (ns. "transformaatio") johtui puhtaasta DNA:sta. Tutkimuksessa bakteerien perintöaineksesta tehtiin kemiallisia ja entsymaattisia kokeita: proteiinit eivät kyenneet selittämään transformaatioilmiötä, kun taas DNAsalpaajat poistuivat muuntavan aktiivisuuden. Tämä oli ratkaiseva havainto, joka ajoi ajatuksen siitä, että DNA kantaa geneettistä informaatiota.

Menetelmä ja havainnot

Tutkimuksessa hyödynnettiin bakteerien eristämistä ja aineosien puhdistusta sekä eri entsyymien vaikutuksen testaamista. Ryhmän tulokset perustuivat systemaattiseen erotus- ja analyysityöhön, jossa osoitettiin muun muassa puhdistetun aineksen kemialliset ominaisuudet ja se, että DNAsalpaajat eliminoivat sen muuntavan vaikutuksen. Vaikka tulos herätti aluksi skeptisyyttä, myöhemmät tutkimukset, kuten Hershey–Chase-kokeet, vahvistivat DNA:n roolin perinnöllisenä materiaalina.

Merkitys ja perintö

McCartyn ja hänen kollegoidensa työ käynnisti molekyylibiologian aikakauden, koska se siirsi painopistettä perinnöllisyyden tutkimuksessa proteiineista nukleiinihappoihin. Löydös vaikutti suoraan myöhempiin läpimurtoihin, kuten DNA:n kaksoiskierremallin tunnistamiseen ja geenitutkimuksen nopeaan kehitykseen. McCartyn panos nähtiin sekä metodologisena että käsitteellisenä käännekohtana biologian historiassa.

Palkinnot, asema ja myöhempi ura

McCarty oli Avery–MacLeod–McCarty -ryhmän nuorin ja pisimpään elossa ollut jäsen. Hän sai uransa aikana useita tunnustuksia tiedeyhteisöltä, mukaan lukien lääketieteen Wolf-palkinto vuonna 1990. Hänet valittiin myös eri tieteellisiin yhteisöihin ja akatemioihin sekä seurasi vaikutusvaltaista asemaa biokemian ja genetiikan saralla. McCarty työskenteli pitkään kliinisen ja perustutkimuksen rajapinnassa, mikä auttoi yhdistämään tartuntatautien tutkimuksen ja perinnöllisyyden mekanismien selvittämisen.

Kuolema

MacCarty kuoli 2. tammikuuta 2005 sydämen vajaatoimintaan. Hänen työnsä vaikutus ulottuu edelleen nykytutkimukseen, ja hänen panoksensa pidetään yhtenä keskeisenä virstanpylväänä genetiikan historiaa.