Martin Van Buren (5. joulukuuta 1782 – 24. heinäkuuta 1862) oli Yhdysvaltain kahdeksas presidentti (1837–1841). Hänet tunnetaan yhtenä varhaisista käytännön poliittisista järjestäjistä: hänellä oli keskeinen rooli nykyisen Demokraattisen puolueen kehityksessä ja häntä kutsuttiin lempinimellä "The Little Magician" poliittisten taitojensa vuoksi. Van Buren oli ensimmäinen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen jälkeen syntynyt presidentti ja siten ensimmäinen presidentti, joka oli syntynyt Yhdysvaltain kansalaisena.
Varhaiselämä ja koulutus
Van Buren syntyi 5. joulukuuta 1782 Kinderhookissa, New Yorkin osavaltiossa. Hän kasvoi hollantilaisessa perheessä, ja hollanti oli alun perin hänen kotikielensä. Van Buren opiskeli lakia työskentelemällä Francis Sylvesterin palveluksessa ja ryhtyi myöhemmin asianajajaksi vuonna 1803. Hän aloitti uransa paikallisessa politiikassa ja rakennutti verkostonsa New Yorkin vaikutusvaltaisten poliitikkojen parissa.
Poliittinen nousu
Van Buren toimi useissa julkisissa tehtävissä New Yorkin osavaltion tasolla ennen siirtymistään liittovaltion politiikkaan. Vuonna 1821 hänet valittiin Yhdysvaltain senaatin jäseneksi edustamaan New Yorkia. Hänestä tuli läheinen liittolainen Andrew Jacksonin kanssa; Jackson nimitti hänet myöhemmin hallintonsa keskeisiin tehtäviin. Jackson valitsi hänet ulkoministeriksi (Secretary of State) ja myöhemmin Jackson valitsi hänet puolueensa varapresidenttiehdokkaaksi — Van Buren toimi Jacksonin varapresidenttinä kaudella 1833–1837. Hän oli Jacksonin luotettu neuvonantaja ja merkittävä henkilö Jacksonin populistisen, ns. jacksonilaisen politiikan muodostamisessa.
Presidenttikausi (1837–1841)
Van Buren valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1836. Hänen presidenttikautensa alkoi vakavien talousvaikeuksien keskellä: vuoden 1837 paniikki (taloudellinen lama) seurasi laajoja pankkikriisejä, luoton kiristymistä ja korkeaa työttömyyttä. Van Buren kannatti valtion varojen erottamista yksityisistä pankeista ja ajoi myöhemmin itsenäisen valtiovarainjärjestelmän, joka tunnetaan nimellä "Independent Treasury" -järjestelmä. Häntä arvosteltiin siitä, ettei liittovaltio tarjonnut laajamittaista suoraa taloudellista apua laman aikana.
Presidenttinä Van Buren jatkoi monia Jacksonin linjauksia: hän tuki vahvaa liittovaltion hallinnon roolia, mutta oli myös varovainen laajojen taloudellisten interventioiden suhteen. Hänen hallintonsa aikana käytettiin myös voimakeinoja intiaanikansojen siirtämiseen osana aiempia politiikkoja, joiden seurauksena monilla alkuperäiskansoilla oli vakavia inhimillisiä kärsimyksiä. Lisäksi Van Buren pyrki välttämään kiivasta kiistaa orjuuden laajentamisesta ja vastusti muun muassa Texasin välitöntä liittämistä unionin osaksi, koska hän pelkäsi sen kärjistävän pohjoisen ja etelän välisiä jännitteitä.
Vaaleissa ja myöhempi ura
Van Buren hävisi seuraavat presidentinvaalit vuonna 1840 William Henry Harrisonille, jolloin Whig-puolue käytti tehokasta kampanjointia hyväkseen. Vuonna 1848 hänestä tuli Free Soil -puolueen presidenttiehdokas; puolue vastusti orjuuden laajentumista länteen. Van Buren sai Free Soilin ehdokkaana osan äänistä, mutta ei voittanut. Myöhemmin hän palasi osaksi demokraattista kenttää ja pysyi kansallisessa keskustelussa, vaikkakin hänen vaikutuksensa vähentyi ajan myötä.
Henkilökohtainen elämä ja kuolema
Van Buren meni naimisiin Hannah Hoesin kanssa; pariskunnalla oli useita lapsia. Hän oli etniseltä taustaltaan hollantilainen ja siunauksellisesti tunnettu kyvystään rakentaa laajoja poliittisia verkostoja. Van Buren vietti elämänsä lopun kotikartanossaan Lindenwaldissa Kinderhookissa. Hän kuoli 24. heinäkuuta 1862 sydämen vajaatoimintaan astmakohtauksen jälkeen ja haudattiin kotiseudulleen.
Perintö
Martin Van Burenin perintö on moninainen: hän oli avainhenkilö nykyaikaisten puoluejärjestöjen syntyprosessissa ja taitava taktiikko poliittisessa kisassa. Samalla hänen hallintonsa ja aikaisemmat päätökset, erityisesti intiaani‑siirtämisiin liittyvät toimet ja reaktiot talouskriisiin, ovat aiheuttaneet runsaasti kritiikkiä historiantutkijoiden ja julkisen keskustelun keskuudessa. Hänet muistetaan sekä taitavana järjestäjänä että kiistanalaisena valtionmiehenä, jonka aika heijasteli 1800‑luvun alkupuolen poliittisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä.