Nerva (Marcus Cocceius Nerva, 8. marraskuuta 30 – 25. tammikuuta 98) oli Rooman keisari vuosina 96–98. Hän nousi valtaistuimelle 65-vuotiaana pitkän virkamiesuran jälkeen ja hallitsijana pyrki palauttamaan osan edeltäjänsä aikana menetetyistä vapauksista ja aseman palauttamaan senaatin roolia valtionhallinnossa.
Tausta ja ura ennen keisariutta
Nerva syntyi aatelissuvusta ja palveli koko aikuisikänsä keisarikunnan palveluksessa. Hän toimi korkeissa virkatehtävissä sekä Neron että Flavian dynastian hallitsijoiden alaisuudessa. Neron aikana Nerva kuului keisarilliseen neuvonantajakuntaan ja hänellä oli merkittävä rooli Pisonian salaliiton paljastamisessa vuonna 65. Myöhemmin Flavian hallitsijoiden, erityisesti Vespasianuksen ja Domitianuksen aikana, Nerva sai arvostettuja virkoja ja hän toimi muun muassa konsulina vuosina 71 ja 90, mikä vahvisti hänen asemaansa senaatissa ja hallinnon ytimessä (konsulinvallan merkitys).
Valtaannousu ja varhaiset toimet
Keisari Domitianus murhattiin palatsin salaliitassa 18. syyskuuta 96, ja samana päivänä Rooman senaatti julisti Nervan valtion päämieheksi. Uutena hallitsijana hän lupasi palauttaa osan niistä oikeuksista ja vapauksista, jotka olivat kaventuneet Domitianuksen itsevaltaisen hallinnon aikana, ja pyrki aloittamaan sovinnon politiikan eri yhteiskuntaryhmien välillä.
Hallinto, ongelmat ja talous
Nervan lyhyttä valtakautta leimasivat useat sisäpoliittiset ja taloudelliset vaikeudet. Talous oli kuormittunut, ja keisari joutui tekemään vaikeita päätöksiä valtion kassasta ja veroista (taloudelliset vaikeudet). Hän pyrki lievittämään pelkoja poliittisista vainoista ja palauttamaan luottamusta senaattiin, mutta ei onnistunut saavuttamaan täyttä tukea armeijan riveissä, mikä heikensi hänen valta-asemaansa (Rooman armeijassa).
Praetoriaanien kapina ja perillisen valinta
Lokakuussa 97 pretoriaanikaartin jäsenten kapina pakotti Nervan tekemään ratkaisevan liikkeen. Kapina osoitti hänen haavoittuvuutensa ja painosti hänet nimeämään virallisen seuraajan. Harkittuaan eri vaihtoehtoja Nerva adoptoi perillisekseen nuoren, sotilaallisesti arvostetun kenraali Trajanuksen, joka oli suosittu armeijan keskuudessa ja hallitsi tärkeitä rajaläänien joukkoja. Tämä valinta rauhoitti sotilaspiirejä ja varmisti vallansiirron turvallisuuden (perillisen valinta).
Kuolema ja perintö
Vajaan viiden vuoden tai tarkemmin noin viidentoista kuukauden hallintokauden jälkeen Nerva kuoli luonnollisista syistä 25. tammikuuta 98. Hänen kuolemansa jälkeen Trajanus nousi valtaistuimelle ilman laajaa veristä kamppailua, mikä johti suhteellisen rauhalliseen vallanvaihtoon. Trajanuksen valinta merkitsi vakaan ja laajentuneen hallinnon alkua sekä loi perustan niin kutsutulle Nerva-Antoninus-dynastialle.
Arviot ja historian näkemys
Antiikin historioitsijat kuvasivat Nervaa usein viisaaksi ja maltilliseksi hallitsijaksi, joka pyrki korjaamaan edeltäjänsä virheitä. Myöhemmät tutkijat ovat kuitenkin korostaneet hänen heikkoa asemaansa sotilasjohtoa vastaan ja sitä, että hänen lyhyt valtakautensa saattoi viedä valtakunnan lähemmäs sisäisiä kriisejä (sisällissodan vaara). Samalla on yleisesti tunnustettu, että Nervan merkittävin saavutus oli juuri Trajanuksen valinta, joka varmisti rauhallisen siirtymän ja vaikutti koko seuraavan aikakauden vakauteen.
Nervan hallituskausi on siis monipuolinen yhdistelmä vakaumusta, myönnytyksiä ja poliittista haavoittuvuutta: hän yritti palauttaa oikeuksia ja parantaa hallintoa, mutta jäi liian heikoksi yhdenmukaiseen kontrolliin valtakunnan eri voimiin nähden. Hänen perintönsä arvioidaan lopulta myönteiseksi, koska se loi edellytykset yhdelle Rooman tasapainoisimmista aikakausista.