Nicolaus Steno – tanskalainen geologi ja anatomian uranuurtaja 1638–1686

Nicolas Steno, joka eli 1. tammikuuta 1638 - 25. marraskuuta 1686 (NS: 11. tammikuuta 1638 - 5. joulukuuta 1686) oli tanskalainen katolinen pappi ja tiedemies, joka oli uranuurtaja sekä anatomian että geologian alalla.

Elämä ja koulutus

Steno syntyi Kööpenhaminassa. Nuorena hän opiskeli anatomiaa ja lääketiedettä Euroopassa, erityisesti Alankomaissa ja Italiassa, ja työskenteli useiden aikalaistensa kanssa kehittäen tarkkoja rakenteellisia havaintoja ihmisruumiista ja kallionilmiöistä. Vuonna 1659 hän teki päätöksen olla pelkästään hyväksymättä kirjallisuudessa esitettyjä väitteitä, vaan selvittää asiat itse tekemällä omia havaintoja ja kokeita — lähestymistapa, joka on keskeinen sekä modernille luonnontieteelle että geologialle.

Anatomiset löydöt

Steno teki merkittäviä anatomisia kuvauksia. Hän kuvasi muun muassa leukanivelen rakenteita ja tunnisti parotisylkirauhasen tiehyen, joka tunnetaan edelleen nimellä Stensenin tiehyt (ductus parotideus). Hänen anatomiset havainnointinsa olivat yhdenmukaisia huolellisen dissektion ja piirtämisen kanssa, ja ne vaikuttivat myöhäismodernin anatomian kehitykseen.

Geologian ja stratigrafian periaatteet

Stenoa pidetään geologian ja stratigrafian isänä, koska hän muodosti ensimmäisiä systemaattisia periaatteita kivikerrostumien tulkintaan. Tärkeimpiä ajatuksia, joita hän esitti teoreettisesti ja käytännössä, ovat muun muassa:

• Kerrostumisen periaate (principle of superposition) – nuoremmat kerrokset sijaitsevat vanhempien päällä, ellei myöhempi tapahtuma ole niitä häirinnyt.
• Alkuperäinen vaakasuoruus (original horizontality) – sedimentit asettuvat alun perin vaakasuoraan; kallistuneet tai taittuneet kerrostumat ovat myöhemmin tapahtuneiden voimien tulosta.
• Lateraalinen jatkuvuus (lateral continuity) – samankaltaiset kerrostumat jatkuvat sivuttaisesti, kunnes ne katkeavat tai ohenemaan.

Hän myös tunnisti fossiilien olevan kivettyneitä orgaanisia jäänteitä eikä esimerkiksi vain satunnaisia kivimuodostelmia. Näitä havaintoja Steno esitti muun muassa vuonna 1669 julkaistussa teoksessaan De solido intra solidum naturaliter contento dissertationis prodromus, joka oli käänteentekevä geologian kehitykselle. ^{4; 96}

Uskonnollinen kääntyminen ja myöhemmät vuodet

Vuosien mittaan Steno syventyi uskonasioihin ja kääntyi katolisuuteen. Hän luopui osittain maallisesta tutkimustyöstä sitoutuakseen hengelliseen elämään ja palvelukseen katolisessa kirkossa. Myöhemmin hän työskenteli pappina ja hänen henkilökohtainen elämänsä suuntautui rukoukseen ja hyväntekeväisyyteen. Hän kuoli vuonna 1686.

Perintö

Stenon perintö näkyy sekä anatomian että geologian historiassa. Hänen metodinsa — tarkat havainnot, yksityiskohtaiset piirrokset ja fysiikan periaatteiden soveltaminen maaperän ilmiöihin — muovasivat luonnontieteellistä tutkimista. Häntä pidetään nykyaikaisen stratigrafian perustajana, ja hänen nimensä elää muun muassa anatomisissa nimityksissä (Stensenin tiehyt) sekä geologisissa viittauksissa. Katolisessa kirkossa hänet on tunnustettu pyhyyteen vaikuttaneeksi henkilöksi; hänet siunattiin (beatification) vuonna 1988.

Hae kirjaimella