Philipp Eduard Anton von Lenard (7. kesäkuuta 1862 - 20. toukokuuta 1947) oli unkarilaissyntyinen saksalainen fyysikko. Hän sai Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1905 katodisäteitä koskevasta työstään. Hänen tärkein työnsä oli hänen tutkimuksensa valosähköisestä ilmiöstä. Hän havaitsi, että katodista lähtevien elektronien energia (nopeus) riippuu valon aallonpituudesta, ei sen voimakkuudesta.
Tieteellinen ura
Lenard syntyi Pressburgissa (nyk. Bratislava) ja kouluttautui fysiikaksi Itävallan ja Saksan yliopistoissa ennen kuin hänestä tuli merkittävä kokeellinen tutkija. Hän työskenteli useissa yliopistolaboratorioissa ja kehitti käytännön menetelmiä katodisäteiden tutkimiseen. Tunnetuin laitteellinen innovaationsa oli niin kutsuttu Lenardin ikkuna, ohut ikkunarakenteinen osa, jonka avulla katodisäteet pystyttiin antamaan päästävän tyhjiöputkesta huoneilmaan ja mittaamaan niiden ominaisuuksia ilman täydellistä tyhjiötä.
Lenardin kokeelliset havainnot valosähköisestä ilmiöstä — erityisesti se, että vapautuvien elektronien energia riippuu valon aallonpituudesta — olivat tärkeitä pohjia myöhemmälle teoreettiselle kehitykselle. Näistä havainnoista lähti liikkeelle keskusteluja valon kvanttiluonteesta, ja samana vuonna (1905) Albert Einsteinin teoreettinen tulkinta fotoneineen antoi selityksen ilmiölle. Lenardin työt katodisäteistä ja valosähköisyydestä ovat siten keskeinen osa varhaista sähkömagneettisuuden ja kvanttiteorian historiaa.
Poliittiset näkemykset ja perintö
Lenard oli myös aktiivinen julkisessa keskustelussa ja tunnettiin vahvoista kansallisista ja etnisistä näkemyksistään. Hän oli nationalisti ja antisemitisti, ja hänestä tuli 1920-luvulta lähtien avoin Adolf Hitlerin kannattaja. Natsiajan Saksan tieteenpoliittisessa kontekstissa Lenard toimi eräässä määrin "Deutsche Physik" -liikkeen inspiraationa, joka pyrki painottamaan saksalaista perinnettä ja vastustamaan erityisesti modernia teoreettista fysiikkaa, kuten suhteellisuusteoriaa ja kvanttimekaniikkaa.
Lenard käytti julkista vaikutusvaltaansa hyökätäkseen monia kollegoja vastaan ja piti mm. Albert Einsteinin panosta tieteeseen merkitykseltään ja luonnettaan koskevassa kritiikissä vihjailevasti etnisin perustein kutsuen sitä "juutalaista fysiikkaa". Tällaiset lausunnot ja poliittinen aktiivisuus leimasivat hänen julkisuuskuvaansa 1930-luvulla ja vaikuttivat hänen paineeseensa edistää tieteellistä setää, joka oli ideologisesti hyväksyttävä natsi-Saksan arvojen mukaan.
Perintö on kaksijakoinen: tieteelliset kokeelliset saavutukset, erityisesti menetelmät ja havainnot katodisäteistä ja valosähköisyydestä, ovat edelleen historiallisesti ja opetuksellisesti tärkeitä. Toisaalta hänen myöhemmät poliittiset linjauksensa ja antisemitistiset puheensa ovat merkittävästi varjostaneet hänen mainettaan. Lenardin elämä ja ura toimivat esimerkkinä siitä, miten tiede ja politiikka voivat kietoutua toisiinsa ja miten tutkijan moraaliset ja poliittiset valinnat vaikuttavat hänen perintöönsä.
