Pyhä paavi Johannes XXIII (lat. Ioannes PP. XXIII, italiaksi Giovanni XXIII), syntyjään Angelo Giuseppe Roncalli (25. marraskuuta 1881 - 3. kesäkuuta 1963), oli roomalaiskatolisen kirkon italialainen pappi ja 262. paavi vuosina 1958-1963.

 

Varhaiselämä ja pappeus

Angelo Giuseppe Roncalli syntyi Pohjois-Italiassa, lähellä Bergamoa. Hän vihittiin papiksi vuonna 1904 ja toimi aluksi seurakuntatyössä, opettajana ja sotilaspappina ensimmäisen maailmansodan aikana. Myöhemmin hän siirtyi diplomaattiseen palvelukseen paavin lähettiläänä (nuntiuksena) ja toimi eri maissa, muun muassa Balkanin alueella ja Turkin sekä Kreikan yhteyksissä. Pitkä ulkomailla vietetty jakso vaikutti hänen näkemykseensä kirkon tehtävästä kansainvälisessä ja kulttuurisesti moninaisessa maailmassa.

Nousu kardinaalikseen ja paaviuteen

Roncalli nimitettiin vuosikymmenten varrella arvokkaisiin tehtäviin kirkon palveluksessa ja hänet kohotettiin kardinaaliksi 1950-luvulla. Vuonna 1953 hänestä tuli Venetsian patriarkka, ja vuonna 1958 hänet valittiin paaviksi. Valinnassa korostui hänen tunnettu ihmisläheisyytensä ja kyky rakentaa siltoja erilaisten ihmisten ja ryhmien välillä.

Paavius 1958–1963 — uudistusten alku

Paavi Johannes XXIII muistetaan erityisesti kirkon uudistamisen aloituksesta. Hän halusi vastata modernin maailman haasteisiin ja teki aloitteen yleisestä kirkollisesta kokoontumisesta, joka myöhemmin tunnetaan nimellä toinen Vatikaanin ekumeeninen kirkolliskokous (Vatikaanin II kirkolliskokous). Kokouksen tavoitteena oli kirkon «aggiornamento» eli ajanmukaistaminen ja avoimempi suhtautuminen maailmaan ja muihin uskontoihin.

Johanneksen pontifikaattian leimasivat myös sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan liittyvät kannanotot. Hän julkaisi merkittäviä opetuksia, joista tunnetuimmat ovat Mater et Magistra (1961), jossa käsitellään työn, talouden ja yhteiskunnan kysymyksiä, sekä Pacem in Terris (1963), joka on osoitettu «kaikille hyvän tahdon ihmisille» ja korostaa ihmisoikeuksia ja rauhan rakentamista kansainvälisellä tasolla.

Henkilökuva ja toimintatapa

Johannes XXIII tunnettiin lämpimänä, vaatimattomana ja helposti lähestyttävänä paavina. Hän sai lempinimen Il Papa Buono (hyvä paavi) monien eleidensä ja puhuttelevan käytöksensä vuoksi. Hän korosti pastorallisuutta ja kirkon tehtävää palvella köyhiä ja syrjäytyneitä. Hänen tyylinsä poikkesi monista aiemmista paaveista: hän käytti arkisempaa kieltä, otti vastaan vieraita lempeästi ja pyrki avaamaan kirkon ikkunoita ulkomaailmaan.

Toinen Vatikaanin kirkolliskokous

Johannes XXIII ilmoitti kirkolliskokouksen koolle kutsumisesta vuonna 1959, ja kokous avattiin 11. lokakuuta 1962. Kyseessä oli laaja ja historiallinen tapahtuma, jossa kirkko käsitteli liturgian uudistusta, kirkon suhdetta maailmaan, ekumeniaa sekä kristittyjen ja muiden uskontojen välistä vuoropuhelua. Vaikka Johannes ei elänyt näkemään kokouksen kaikkia tuloksia, hänen aloitteensa muutti perusteellisesti katolisen kirkon suuntaa 1960-luvulta eteenpäin.

Kuolema, kanonisaatio ja perintö

Paavi Johannes XXIII kuoli 3. kesäkuuta 1963. Hänen kuolemansa herätti laajaa surua eri puolilla maailmaa. Hänen siunauksensa ja inhimillisyytensä tekivät hänestä ikonisen hahmon monille uskoville ja ei-uskoville. Johannes XXIII:n perintö näkyy erityisesti Vatikaanin II kirkolliskokouksen seurauksissa ja kirkon avaamisessa maailmalle.

Hänet beatifioitiin 3. syyskuuta 2000 paavi Johannes Paavali II:n toimesta ja kanonisoitiin pyhimykseksi 27. huhtikuuta 2014 paavi Franciscuksen toimesta. Nykyään Johannes XXIII muistetaan yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä paaveista, joka vaikutti voimakkaasti siihen, miten katolinen kirkko suhtautuu moderniin maailmaan, ihmisoikeuksiin ja ekumeniaan.

Merkittävimmät saavutukset (tiivistetty)

  • Toisen Vatikaanin kirkolliskokouksen kutsuminen koolle ja sen hengellisen suunnan aloittaminen.
  • Merkittävät sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan liittyvät opetukset, kuten Mater et Magistra ja Pacem in Terris.
  • Uudistuksellinen ja inhimillinen johtajuustyyli, joka lisäsi kirkon avoimuutta ja lähestyttävyyttä.
  • Myöhäisempi beatifiointi (2000) ja kanonisaatio (2014) vahvistivat hänen asemaansa kirkon pyhien joukossa.