Agilbert (kukoistanut noin 650–685) oli syntyperältään frankki, joka sai osan koulutuksestaan Irlannissa. Hänen toiminnastaan on tietoa pääasiassa anglosaksisista ja gallialaisista lähteistä; esimerkiksi kronisti Bede mainitsee hänet kirkollisissa yhteyksissä. Agilbert edustaa 600–700-lukujen vaihteen kirkollista liikkuvuutta Euroopan länsiosissa: hän toimi sekä Britanniassa että Gallian alueella.
Piispana Wessexissä
Agilbert tuli tunnetuksi länsisaksien toisena piispana Birinuksen (Birinuksen jälkeen). Piispana hän johti seurakunnallista työtä, kristillistä opetusta ja käännytyksiä alueella, mutta kielelliset ja kulttuurilliset erot tekivät tehtävästä haastavan. Lähteiden mukaan Agilbertin ja Wessexin kuninkaan Cenwalhin välillä syntyi erimielisyyksiä, jotka liittyivät muun muassa kirkolliseen auktoriteettiin ja käytännön yhteistyöhön kuninkaallisen vallan kanssa. Erimielisyyksien seurauksena Agilbert päätti palata manner‑Eurooppaan.
Paluun Galliaan ja Pariisin piispana
Paluunsa jälkeen Agilbert palasi Galliaan, missä hänet mainitaan myöhemmin Pariisin piispana. Gallialaisissa piireissä hän jatkoi kirkollista jaesta yhteistyötä ja osallistui tuon ajan kirkollisiin asioihin. Tarkat päivämäärät ja yksityiskohdat hänen toimistaan Gallian puolella ovat osin epäselviä, mutta yleisesti häntä pidetään esimerkkinä 600‑lukulaisten kirkollisten johtajien monipaikkaisesta toiminnasta.
Perintö
Agilbertin merkitys näkyy siinä, että hän yhdisti frankkilaista, iirlantilaista ja anglosaksista kristillistä perinnettä. Hänen elämänsä ja siirtymänsä Britanniasta Galliaan kuvaavat aikakauden kirkon kansainvälisiä yhteyksiä ja poliittisia haasteita, joita piispoille saattoi syntyä työskennellessä eri kulttuureissa. Vaikka lähteet ovat rajallisia, Agilbert jää mieleen vaikuttavana esimerkkinä varhaiskeskiaikaisesta kirkon johtajasta.