John B. Watson (1878–1958) – behaviorismin perustaja, amerikkalainen psykologi

Watson perusti behaviorismin keväällä 1913 julkaisullaan Psykologia behavioristien näkemyksen mukaan. Tässä artikkelissa Watson hahmotteli uuden psykologian filosofiansa, jota hän kutsui "behaviorismiksi", pääpiirteet. Artikkelin ensimmäinen kappale kuvasi lyhyesti hänen kantansa:

Behavioristien näkemyksen mukaan psykologia on puhtaasti objektiivinen kokeellinen luonnontieteen osa-alue. Sen teoreettinen tavoite on käyttäytymisen ennustaminen ja hallinta. Introspektio ei ole olennainen osa psykologian menetelmiä, eikä psykologian tietojen tieteellinen arvo riipu siitä, miten helposti ne ovat tulkittavissa tietoisuuden kannalta. Behavioristi ei tunnusta mitään rajaa ihmisen ja raakalaisen välillä pyrkiessään luomaan yhtenäistä järjestelmää eläinten reaktioista. Ihmisen käyttäytyminen kaikkine hienostuneisuuksineen ja monimutkaisuuksineen muodostaa vain osan behavioristin kokonaisvaltaisesta tutkimusasetelmasta.

Vuonna 1913 Watson piti Ivan Pavlovin ehdollistunutta refleksiä ensisijaisesti fysiologisena mekanismina, joka ohjaa rauhasten eritystä. Hän oli jo hylännyt Edward Thorndiken "vaikutuksen lain" (B.F. Skinnerin vahvistusperiaatteen edeltäjä), koska siinä oli Watsonin mielestä "tarpeettomia subjektiivisia elementtejä". Artikkeli on merkittävä myös siksi, että siinä puolustettiin voimakkaasti soveltavan psykologian objektiivista tieteellistä asemaa, jota tuolloin pidettiin paljon huonompana kuin vakiintunutta kokeellista psykologiaa.

Behaviorismissaan Watson painotti ihmisten ulkoista käyttäytymistä ja heidän reaktioitaan tietyissä tilanteissa, eikä niinkään heidän sisäistä, henkistä tilaansa. Hänen mielestään käyttäytymisen ja reaktioiden analysointi oli ainoa objektiivinen menetelmä, jolla saatiin käsitys ihmisen toiminnasta. Tätä näkemystä pidettiin äärimmäisenä tai radikaalina behaviorismina.

Watson kirjoitti vuonna 1928 kirjan Psykologinen hoito vauvalle ja lapselle rakastajattarensa, josta tuli vaimo, Rosalie Raynerin avustuksella. Rosalie otsikoi myöhemmin itse kirjoittamansa artikkelin Olen behavioristipoikien äiti. Kirjassa Watson selitti, että behavioristit alkoivat uskoa, että vauvoille ja lapsille tarvitaan psykologista hoitoa ja analyysiä.

Hänen iskulauseensa ei ollut "enemmän vauvoja" vaan "paremmin kasvatettuja vauvoja". Watson puolusti luonto ja kasvatus -väittelyn kasvatuspuolta ja väitti, että maailma hyötyisi siitä, että raskaudet lopetettaisiin kahdeksikymmeneksi vuodeksi, kunnes olisi kerätty riittävästi tietoa tehokkaan lastenkasvatusprosessin varmistamiseksi. Watsonin kuvaus onnellisesta lapsesta oli varsin irrallinen. Siihen sisältyi muun muassa ajatuksia siitä, että lapsi voi työllistää itseään ongelmanratkaisukykyjensä avulla, että lapsen pitäisi itkeä vain fyysisen kivun yllättäessä ja että lapsi harhailee kysymästä kysymyksiä. Lapsen kehityksen käyttäytymisanalyysi tieteenalana on ehkä saanut alkunsa Watsonin kirjoituksista.

Watson suoritti kiistanalaisia tieteellisiä kokeita, jotka tunnetaan nimellä "Little Albert experiments"; näissä kokeissa Watson tutki pikkulasten pelkoa.

Watsonin näkemyksistä ja elämästä on kirjoitettu useita teoksia.

• Buckley, Kerry W. 1989. Mekaaninen ihminen: John Broadus Watson ja behaviorismin alku. Guilford Press.
• Buckley, Kerry W. 1994. Misbehaviorismi: John B. Watsonin erottaminen Johns Hopkinsin yliopistosta. Teoksessa J.T. Todd & E.K. Morris (toim.) Modern perspectives on John B. Watson and classical behaviorism. Greenwood Press.
• Burnham, John C. 1994. John B. Watson: haastateltava, ammattilainen, symboli. Teoksessa J.T. Todd & E.K. Morris (toim.) Modern perspectives on John B. Watson and classical behaviorism. Greenwood Press.
• Coon, Deborah J. 1994 "Not a creature of reason": Watsonin behaviorismin väitetyt vaikutukset mainontaan 1920-luvulla. Teoksessa J.T. Todd & E.K. Morris (toim.) Modern perspectives on John B. Watson and classical behaviorism. Greenwood Press.
• Harris, Ben. 1979. Mitä tapahtui pikku-Albertille? American Psychologist, 34, #2, s. 151-160. (on-line)
• Hartley, Mariette & Commire, Anne. 1990. Hiljaisuuden rikkominen. New York: Putnam's. (Mariette Hartley on John B. Watsonin lapsenlapsi. Hartley väittää omaelämäkerrassaan, että Watsonin lastenkasvatusta koskevat teoriat pilasivat hänen lapsuutensa).
• Mills, John A. 1998. Kontrolli: käyttäytymispsykologian historia. New York: New York University Press.
• Samelson, F. 1981. Taistelu tieteellisestä auktoriteetista: Watsonin behaviorismin vastaanotto vuosina 1913-1920. Journal of the History of the Behavioral Sciences 17, 399-425.
• Todd, James T. 1994. Mitä psykologialla on sanottavaa John B. Watsonista: klassinen behaviorismi psykologian oppikirjoissa 1920-1989. Teoksessa J.T. Todd & E.K. Morris, Modern perspectives on John B. Watson and classical behaviorism. Greenwood Press.
• Todd, James T. & Morris, Edward K. 1986. John B. Watsonin varhainen tutkimus: ennen käyttäytymistieteellistä vallankumousta. The Behavior Analyst 9, 71-88.
• Todd, James T., & Morris, Edward K. Nykyaikaisia näkökulmia John B. Watsoniin ja klassiseen behaviorismiin. Greenwood Press, 1994.
• Watson, John B. "John Broadus Watson [omaelämäkerta]". Teoksessa C. Murchison (toim.) Psykologian historia omaelämäkerrassa (Vol. 3, s. 271-81). Clark University Press, 1936.

• 1914. Watson, John B. Behavior: Johdatus vertailevaan psykologiaan. Henry Holt, New York.
• 1919. Watson, John B. Psykologia behavioristin näkökulmasta. Lippincott, Philadelphia. 2. painos 1924.
• 1928. Watson, John B. Vauvan ja lapsen psykologinen hoito. Norton, New York.
• 1930. Watson, John B. Behaviorismi (uudistettu painos). University of Chicago Press.