Behaviorismi on psykologian suuntaus, jossa yksinomaan havaittava käyttäytyminen otetaan tutkimuksen kohteeksi: tutkitaan sitä, mitä voidaan mitata ja rekisteröidä suoraan. Behavioristit keskittyvät ärsykkeiden ja reaktioiden välisiin suhteisiin, eli siihen, miten ympäristön ärsykkeet laukaisevat tai muokkaavat havaittavaa toimintaa.
Näkymättömiä sisäisiä tiloja, kuten mielentiloja (esimerkiksi pelko tai ahdistus), jätettiin perinteisessä behaviorismissa tutkimuksen ulkopuolelle, vaikka nykyään tiedämme, että mielellä on tärkeä rooli kehittyneiden eläinten ja ihmisen käyttäytymisessä. Behaviorismin mukaan käyttäytymistä voidaan selittää ilman syvällistä tietoa tapahtuman fysiologiasta tai ilman mielen kaltaisia teorioita. Määritelmän mukaan kaikkea käyttäytymistä voidaan tarkkailla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että tutkijat rajoittivat menetelmänsä havaittavissa oleviin vasteisiin ja ulkoisiin mittareihin.
Keskeiset periaatteet
Behaviorismi perustui ajatukseen, että suuri osa ihmisen ja eläinten käyttäytymisestä on opittua. Oppimista selitettiin pääasiallisesti kahdella mekanismilla:
- Klassinen ehdollistaminen — ärsykkeen ja luonnollisen reaktion välinen yhteys opitaan esimerkinomaisesti; tunnetuin tutkimus tässä on Ivan Pavlovin koirakokeet, joissa koirat oppivat yhdistämään neutraalin ärsykkeen syljeneritystä herättävään ärsykkeeseen (esimerkiksi ääneen), käyttäen niiden luonnollista sylkeä tuottavaa reaktiota.
- Operantti ehdollistuminen — toiminta, jota seuraa palkinto tai rangaistus, muuttuu todennäköisemmäksi tai epätodennäköisemmäksi; tämä käsite liittyy vahvasti B.F. Skinnerin työhön ja vahvistamisen merkitykseen käyttäytymisen muokkaajana.
Lisäksi behavioristit käyttivät käsitteitä kuten välineellinen oppiminen (Edward Thorndike) ja tehokkautta lisäävät seuraukset (law of effect), sekä tutkimuksia yleistymisestä, diskriminaatiosta ja sammumisesta (extinction), jotka kuvaavat, miten opittu reaktio heikkenee, jos sitä ei enää vahvisteta.
Keskeiset tutkijat ja kokeelliset lähestymistavat
Behaviorismin kehitykseen vaikuttivat monenlaiset tutkijat: C. Lloyd Morgan edisti naturalistista ja kriittistä tarkastelua eläinten toimintoja selitettäessä, Ivan Pavlov tutki klassista ehdollistumista, Edward Thorndike kuvasi välineellisen oppimisen periaatteita, ja John B. Watson pyrki tekemään psykologiasta tiukasti kokeellisen luonnontieteen. Määritelmän mukaisesti nämä tutkijat suosivat objektiivisia mittauksia ja toistettavia kokeita. Thorndike ja Watson hylkäsivät introspektiiviset menetelmät — omien tietoisten ajatusten ja tunteiden kuvaamisen — ja painottivat kontrolloitavia kokeellisia aineistoja. Pavlovin ja Thorndiken löydökset loivat pohjan B.F. Skinnerin laajemmalle operanttitutkimukselle, jossa korostettiin positiivista vahvistamista rangaistusten sijaan.
Sovellukset
Behavioristinen ymmärrys oppimisesta on vaikuttanut laajasti käytäntöihin, erityisesti käytösterapioihin ja käyttäytymisanalyysiin. Nykyään behaviorismin periaatteita sovelletaan muun muassa koulutuksessa, eläinten koulutuksessa, käyttäytymisen muuttamisen ohjelmissa ja kognitiivis-behavioraalisessa terapiassa, joka yhdistää käyttäytymisen muuttamisen ja kognitiivisten prosessien tarkastelun. Tällaiset terapiat voivat auttaa ihmisiä käsittelemään ahdistuksia, fobioita sekä tiettyjä riippuvuuden muotoja.
Kritiikki ja jälkivaikutukset
Behaviorismia on arvosteltu siitä, että se sivuuttaa sisäiset mielentilat ja geneettisen perimän vaikutukset. Perinteinen behaviorismi esitti usein ajatuksen tyhjästä taulusta, eli että lapsi syntyy ilman valmiita taitoja tai tiedon jyväsiä ja että kaikki käyttäytyminen opitaan yksinomaan kokemusten kautta. Tätä näkemystä haastavat nykysuuntaukset, kuten evoluutiopsykologia, joka korostaa biologisten valmiuksien ja perinnöllisyyden merkitystä. Behavioristista lähestymistapaa on myös kritisoitu sen rajoitteista ihmismielen ja tiedonkäsittelyn selittämisessä.
Tieteellisenä teoriana behaviorismi on suuressa osassa korvautunut kognitiivisella psykologialla, joka otti tutkimukseen uudelleen mukaan sisäiset prosessit ja tiedonkäsittelyn mallintamisen. Silti behaviorismin kokeelliset menetelmät ja havaittavuuden korostus ovat jättäneet pysyvän jäljen psykologian käytäntöihin ja tutkimusmetodeihin.
Yhteenveto
Behaviorismi toi psykologian kenttään selkeän, kokeellisen lähestymistavan ja korosti ympäristön vaikutusta käyttäytymiseen. Vaikka sen tiukka muoto on osin vanhentunut, behaviorismin löydökset oppimisesta, ehdollistumisesta ja vahvistamisesta ovat edelleen tärkeitä sekä soveltavassa työssä että teoreettisessa ymmärryksessä ihmisen ja eläinten käyttäytymisestä.