Buru | saari Indonesiassa

Maantiede ja geologia

Burun saari sijaitsee kahden Tyynenmeren meren välissä - pohjoisessa Seram-meri (indonesian kielellä Laut Seram) ja etelässä ja lännessä Banda-meri (indonesian kielellä Laut Banda). Idässä on Manipan salmi (indonesian kielellä Selat Manipa) ja sen jälkeen Seramin saari (indonesian kielellä Pulau Seram). Burun pinta-ala on 9 505 km² (3 670 sq mi). Buru on kolmanneksi suurin Malukun saarista.

Buru on soikean muotoinen. Sen pituus idästä länteen on noin 130 km ja pohjoisesta etelään 90 km. Saaren korkein kohta (2 700 m) on Kapalatmada-vuoren huippu. Saari on enimmäkseen vuoristoinen, erityisesti keski- ja länsiosissa. Suuri osa saaresta on trooppisen sademetsän peitossa.

 
Kayeli Bay  


Kayelin lahti Namlean lähellä vuonna 1949  

Kasvit ja eläimet

Buru on Australian ja Aasian välissä. Sen kasvit ja eläimet ovat ainutlaatuisia.

 
Buru racket-tail on saaren endeeminen laji.  

Hallinnollinen jako

Saari kuuluu Indonesian Malukun maakuntaan (indonesian kielellä Propinsi Maluku). Se on jaettu Burun hallintoalueeseen (indonesian kielellä: Kabupaten Buru) ja Etelä-Burun hallintoalueeseen (indonesian kielellä: Kabupaten Buru Selatan).

 

Väestö

Vuoden 2010 väestönlaskennassa Burun hallinnoimien saarten väkiluku oli 161 828 henkeä; vuoden 2015 väestönlaskennassa väkiluku nousi 186 779:ään. Noin 68,3 % pohjoisessa hallintoalueella ja 31,7 % eteläisessä hallintoalueella;

 

Historia

Esikoloniaalinen aika

Yksi ensimmäisistä maininnoista Burusta on Nagarakretagamassa vuonna 1365. Kyseessä on Majapahitin kuningaskunnan hallitsijan Hayam Wurukin vanhan jaavaninkielinen hautajaispuhe.

Ternaten saaren hallitsijat ja portugalilaiset vaativat 1500- ja 1600-luvuilla Burun valtausta. Kumpikaan kansakunta ei kuitenkaan hallinnut saarta. Ne kävivät siellä vain käymässä kauppaa. Sulawesin saarelta kotoisin olevat makassarit rakensivat Burulle linnoituksia. Makassarit pakottivat paikalliset viljelemään arvokkaita mausteita, kuten neilikkaa.

Siirtomaakausi

Sekä makasaarit että Alankomaiden Itä-Intian yhtiö halusivat mausteita Malaijin saariston itäosasta. He kävivät sotaa. Vuonna 1648 hollantilaiset pakottivat Makassarit pois Burusta. Hollantilaiset tuhosivat maatiloja ja rakennuksia, koska he eivät voineet jäädä Burulle ja pelkäsivät, että makassarit voisivat palata. He palasivat takaisin neljän tykin ja 24 sotilaan voimin vuonna 1658 Kayeli Bayn etelärannikolle. He rakensivat pysyvän asutuksen ja linnoituksen. Hollantilaiset pakottivat noin 2 000 paikallista saarelaismiestä muuttamaan Kayeli Bayhin. Monet heistä olivat aatelisia. Hollantilaiset halusivat kontrolloida paikallista väestöä ja pakottaa heidät työskentelemään neilikkapelloilla. Näistä paikallisista Kayelin asukkaista tuli tärkeitä johtajia.

Alankomaiden Itä-Intian komppania lopetti toimintansa 1700-luvun alussa. Kaikki sen maa-alueet Malesian saaristossa siirtyivät Alankomaiden kruunun omistukseen. Buru jaettiin hallintoalueisiin. Paikalliset hallitsijat, joita kutsuttiin nimellä rajas, hallitsivat alueita hollantilaisten puolesta. Kaikki rajasit olivat Kayeli-heimon aatelisia.

Kayelin valta-aseman heikkeneminen alkoi 1880-luvulla, kun Leliali-, Wae Sama- ja Fogi-klaanien johtajat siirsivät merkittävän osan etnisistä ryhmistään alkuperäisiin asuinsijoihinsa; 1900-luvun alussa tagalisa liittyi heihin. Siihen mennessä monet muut alkuperäisistä 13 Kayelin kylästä oli joko hylätty tai ne olivat menettäneet rajansa. Noin vuoteen 1910 mennessä Kayeli-klaanin johtava asema oli lähes kadonnut.

Siirtymävuodet 1942-1950

Keväästä 1942 kesään 1945 Japanin armeija hallitsi koko Alankomaiden Itä-Intiaa, myös Burua. Liittoutuneiden lentokoneet pommittivat saarta. Ne hyökkäsivät Namlean lentokenttää vastaan.

Japanin hävittyä sodan saaren hallinta siirtyi takaisin Alankomaille. Joulukuussa 1946 Buru liitettiin muiden Maluku-, Sulawesi- ja Pieni-Sunda -saarten kanssa osittain itsenäiseen Itä-Indonesian valtioon. Sen perusti Alankomaiden hallitus. He aikoivat antaa Itä-Intian hitaasti muuttua riippuvaiseksi valtioksi. Joulukuussa 1949 Itä-Indonesia liittyi Indonesian yhdysvaltojen tasavaltaan.

Huhtikuussa 1950 Buru, Ambon, Seram ja muutamat pienemmät lähisaaret perustivat itsenäisen Etelä-Molukkien tasavallan. Ne lupasivat säilyttää läheiset poliittiset suhteet Alankomaihin. Indonesian tasavalta yritti sulauttaa RMS:n puhumalla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Niinpä Indonesian tasavalta aloitti heinäkuussa 1950 puolivuotisen sodan. Joulukuussa 1950 Indonesian tasavalta sai Burun hallintaansa, ja siitä tuli osa Indonesian tasavaltaa.

Osana Indonesiaa

Vuosina 1950-1965 uusi hallitus halusi tehdä Burusta osan Indonesiaa. Kenraali Suharton sotilashallinnon aikana 1960- ja 1970-luvuilla Burusta tuli päävankila. Useimmat vangit olivat kommunisteja ja muita vasemmiston edustajia sekä älymystöä. Suurin osa Burun leireistä suljettiin vuonna 1980. Yli 12 000 ihmistä oli ollut vankina. Ainakin useita satoja oli kuollut tai tapettu.

Yksi vangeista oli indonesialainen kirjailija Pramoedya Ananta Toer. Hän oli vankilassa 14 vuotta (1965-1979). Hän kirjoitti siellä monia romaanejaan, muun muassa suurimman osan Buru-kvartetista. Vuoteen 1975 asti Toer ei saanut käyttää kynää tai paperia. Hän opetteli romaaninsa ulkoa ja kertoi ne sellitovereilleen. He auttoivat häntä muistamaan tarinat.

 
Hollantilaisen linnoituksen jäännökset Kayeli Bayssä.  


Kynsilehtipuu  


Kynsi - mauste, jolla oli merkittävä rooli Burun historiassa.  

Kuljetus

Buru on meriteitse yhteydessä Indonesian muihin osiin. Sillä on kaksi pääsatamaa Namleassa ja Namrolessa. Namlean sotilaslentokenttää (kiitotie 750 metriä) käytetään lentoliikenteeseen. Suurin osa paikallisesta liikenteestä tapahtuu maanteitse.

 

Perinteinen työ ja kulttuuri

Perinteisesti työ ja kulttuuri kylissä vaihtuivat vuodenaikojen mukaan, ja ihmiset muuttivat työn ja ruoan perässä. Miehet metsästivät buru babirusa -nimisiä villisikoja, peuroja ja opossumeja. Naiset keräsivät villivihanneksia. Länsimonsuunin aikana (marraskuusta huhtikuuhun) sekä miehet että naiset työskentelivät yhdessä pelloilla. Saaren maaperä ei ollut hyvä, joten joskus kylät muuttivat uudempaan, parempaan maaperään. Joskus ihmiset muuttivat koko kylänsä, kun he olivat käyttäneet yhtä maata noin 20 vuotta. Useimmat asutukset olivat pieniä.

Perinteiset burujen vaatteet muistuttavat useimpien muiden Indonesian kansojen vaatteita. Miehet käyttävät sarongeja ja pitkähelmaista tunikaa. Naiset käyttävät myös sarongeja, mutta lyhyempää takkia. Vaatteiden väri on erilainen saaren eri heimoilla.

 
Liselan miehiä kylässä, 1900-luvun alku.  


Perinteinen Burun talo 1900-luvun alkupuolelta  

Tutkimus

Sekä indonesialaiset että ulkomaiset tiedemiehet tutkivat saaren erityistä kasvi- ja eläinkuntaa. Rannikon alkuperäiset kasvit ja suuri osa vuoristometsistä on kuitenkin hakattu tai tuhottu maanviljelyä varten. Vain kaksi suurta sademetsäaluetta on jäljellä vuoristossa. Nämä ovat Gunung Kapalat Mada (1 380 km² ) ja Waeapo (50 km² ) -nimiset suojelualueet.

 

Ortherin lukeminen

• Grimes, Barbara Dix (1994). Buru inside out. In: Halmahera and beyond. Leiden: KITLV Press. s. 59-78. ISBN 90-6718-072-6.