Pramoedya Ananta Toer — indonesialainen kirjailija ja poliittinen dissidentti

Pramoedya syntyi 6. helmikuuta 1925 Blorassa Keski-Jaavalla, joka oli tuolloin osa Alankomaiden Itä-Intiaa. Hän oli perheensä vanhin poika. Pramoedyan isä oli opettaja. Hänen isänsä toimi myös aktiivisesti Boedi Oetomossa (Indonesian ensimmäinen tunnustettu alkuperäiskansojen kansallinen järjestö). Pramoedyan äiti oli riisikauppias. Hänen äidin isoisänsä oli tehnyt pyhiinvaelluksen Mekkaan. Kuten hänen puoliksi omaelämäkerrallisessa novellikokoelmassaan "Cerita Dari Blora" kirjoitetaan, hänen nimensä oli alun perin Pramoedya Ananta Mastoer. Hänestä sukunimi Mastoer oli kuitenkin liian aristokraattinen. Javanilainen etuliite "Mas" tarkoittaa aatelissuvun korkea-arvoisempaa miestä. Niinpä hän poisti "Masin" ja piti Toerin sukunimenä. Pramoedya kävi Surabayan radioalan ammattikoulua, mutta oli juuri valmistunut, kun Japani hyökkäsi Surabayaan vuonna 1942.

Toisen maailmansodan aikana Pramoedya tuki aluksi keisarillisen Japanin miehitysjoukkoja. Hän piti japanilaisia pahoina mutta parempina kuin hollantilaisia. Hän työskenteli konekirjoittajana japanilaisessa sanomalehdessä Jakartassa. Sodan edetessä indonesialaiset kuitenkin vastustivat japanilaisten sotilaiden kovaa kohtelua ja sota-ajan säännöstelyä. Sukarnolle uskolliset kansallismieliset joukot siirtyivät tukemaan saapuvia liittoutuneita Japania vastaan. Myös Pramoedya teki niin.

Kun uutiset liittoutuneiden voitosta Japanista saapuivat Indonesiaan 17. elokuuta 1945, Sukarno julisti Indonesian itsenäiseksi. Tämä käynnisti Indonesian kansallisen vallankumouksen brittiläisiä ja hollantilaisia vastaan. Tässä sodassa Pramoedya liittyi puolisotilaalliseen ryhmään Karawangissa, Kranjissa (Länsi-Jaavalla). Hänet lähetettiin Jakarttaan. Jakartassa hän kirjoitti novelleja ja kirjoja sekä propagandaa kansallismielisten aatteen puolesta. Hollantilaiset panivat hänet Bukit Durin vankilaan Jakartassa vuodesta 1947 vuoteen 1949, jolloin Alankomaat tunnusti Indonesian itsenäisyyden. Vankilassa ollessaan hän kirjoitti ensimmäisen suuren romaaninsa The Fugitive.

Indonesian itsenäistymisen jälkeisinä ensimmäisinä vuosina Pramoedya kirjoitti tarinoita uuden kansakunnan ongelmista. Hän kirjoitti myös puoliksi omaelämäkerrallisia teoksia, jotka perustuvat hänen muistelmiinsa toisen maailmansodan aikana. Sitten hän lähti asumaan Alankomaihin osana kulttuurivaihto-ohjelmaa. Myöhemmin hän osallistui useisiin muihin kulttuurivaihtokohteisiin, muun muassa Neuvostoliittoon ja Kiinan kansantasavaltaan.

Indonesiassa Pramoedya sai mainetta kirjallisuuden ja yhteiskunnan kriitikkona. Hän liittyi vasemmistolaiseen kirjailijaryhmään Lekraan ja kirjoitti sanomalehtiin ja kirjallisuuslehtiin. Hänen kirjoitustyylinsä muuttui poliittisemmaksi. Yksi esimerkki on hänen kertomuksensa Korupsi (Korruptio). Se on tarina virkamiehestä, joka joutuu korruption ansaan. Tämä aiheutti hänelle ongelmia Sukarnon hallituksen kanssa.

1950-luvun lopulla Pramoedya alkoi opettaa kirjallisuuden historiaa Universitas Res Publicassa. Kyseinen yliopisto oli poliittisesti vasemmistolainen. Opetusta valmistellessaan hän alkoi huomata, että hollantilaiset siirtomaaviranomaiset olivat vääristäneet käsityksiä Indonesian kielestä ja kirjallisuudesta. Hän etsi aineistoja, jotka siirtomaa-ajan oppilaitokset ja indonesialaiset olivat jättäneet huomiotta itsenäistymisen jälkeen.

Pramoedya oli viettänyt aikaa Kiinassa, joten hänellä oli hyviä tunteita indonesialaisia kiinalaisia kohtaan. Tämä oli epätavallista Indonesiassa itsenäistymisen jälkeen. Indonesian hallitus oli säätänyt monia lakeja, joilla rajoitettiin indonesialaiskiinalaisten vapautta, ja etniset malaijit ja jaavanalaiset syrjivät usein indonesialaiskiinalaisia. Pramoedya julkaisi sarjan kirjeitä kuvitteelliselle kiinalaiselle kirjeenvaihtajalle, jossa käsiteltiin indonesialaiskiinalaisten historiaa, nimellä Hoakiau di Indonesia (Merentakaisten kiinalaisten historia Indonesiassa). Hän kritisoi hallitusta siitä, että se oli liian Jaava-keskeinen ja tunteeton Indonesian muiden alueiden ja kansojen tarpeita ja toiveita kohtaan. Tämän seurauksena Indonesian armeija pidätti hänet ja vangitsi hänet Cipinangin vankilaan yhdeksäksi kuukaudeksi.

Lokakuun 1965 vallankaappauksessa armeija otti vallan väitettyään valheellisesti, että Indonesian kommunistinen puolue oli järjestänyt useiden korkea-arvoisten kenraalien salamurhan. Tämä oli Suharton uuden järjestyksen alku. Tämä hallitus oli rajusti kommunisminvastainen. Pramoedya oli Indonesian kommunistiseen puolueeseen kytköksissä olevan kirjallisuusryhmän People's Cultural Organisationin johtaja. Uuden järjestyksen hallinto kutsui häntä kommunistiksi ja valtion viholliseksi. Suharton hallitus pidätti, pahoinpiteli ja vangitsi Pramoedyan kommunisminvastaisen puhdistustoimenpiteen aikana vuosina 1965-66. Hänet nimettiin poliittiseksi vangiksi. Hänen kirjansa kiellettiin, ja hänet vangittiin ilman oikeudenkäyntiä ensin Nusa Kambanganissa Jaavan etelärannikolla ja sitten Burun rangaistussiirtolassa Indonesian saariston itäisillä saarilla. .

Häntä kiellettiin kirjoittamasta Burun saarella ollessaan vangittuna, mutta hän loi tunnetuimman teossarjansa, Burun kvartetin. Se on neljän historiallisen fiktion romaanin sarja, joka kertoo Indonesian nationalismin kehityksestä. Kirjat perustuvat osittain hänen omiin kasvukokemuksiinsa. Kirjojen englanninkieliset nimet ovat: This Earth of Mankind, Child of All Nations, Footsteps ja House of Glass. Sarjan päähenkilö on nimeltään Minke. Hän on alaikäinen jaavalainen kuninkaallinen. Hahmo muistuttaa indonesialaista toimittajaa nimeltä Tirto Adhi Surjo. Hän oli aktiivinen kansallismielisessä liikkeessä.

Kvartetissa on vahvoja indonesialaisia ja kiinalaisia naishahmoja. Kirjoista käy ilmi, miten vaikeaa näiden ihmisten oli elää siirtomaavallan aikana. He kokivat rasistista syrjintää ja hyökkäyksiä. He kamppailivat henkilökohtaisen ja kansallisen poliittisen itsenäisyyden puolesta. Nämä kirjat ovat tyypillisiä suurelle osalle Pramoedyan kirjoituksista. Niissä kerrotaan henkilökohtaisia tarinoita ja keskitytään yksilöihin, jotka ovat mukana kansakunnan historian liikkeissä.

Pramoedya oli tehnyt tutkimusta kirjoja varten ennen kuin hänet lähetettiin Burun vankileirille. Kun hänet pidätettiin, hänen kirjastonsa poltettiin, ja suuri osa hänen kokoelmastaan ja varhaisista kirjoituksistaan katosi. Burun vankisiirtolasaarella hän ei saanut pitää edes kynää. Pramoedya ajatteli, että hän voisi koskaan kirjoittaa romaaneja paperille. Hän kertoi romaanien tarinoita vankitovereilleen. Muut vangit kuuntelivat tarinoita ja auttoivat häntä. He tekivät lisätyötä, jotta Pramoedyan ei tarvinnut tehdä niin paljon töitä. Lopulta hän pystyi kirjoittamaan romaanit muistiin. Lopulliset kirjat saivat nimensä "Buru-kvartetti" vankilasta, jossa hän loi ne. Ne on koottu ja julkaistu englanniksi. Maxwell Lane on kääntänyt ne. Niitä on myös monilla muilla kielillä. Vuoteen 2005 mennessä niitä oli julkaistu 33 kielellä (BIWP). Monet ihmiset Indonesian ulkopuolella olivat sitä mieltä, että nämä olivat erinomaisia kirjoja. Ne voittivat monia palkintoja. Indonesian hallitus kuitenkin kielsi niiden julkaisemisen Indonesiassa. Niinpä yksi Indonesian kuuluisimmista kirjallisista teoksista oli lähes mahdoton löytää maan kansalle, jonka historiaa se käsitteli. Ulkomailla asuvat indonesialaiset skannasivat kopioita ja jakoivat niitä internetissä maan sisällä oleville ihmisille.

Pramoedyan teoksissa Indonesian siirtomaavallasta tunnustettiin islamin merkitys hollantilaisten vastaisen kansan opposition välineenä. Hänen teoksensa eivät käsittele uskontoa, eikä niissä ole selkeitä uskonnollisia teemoja. Hän vastusti ihmisiä, jotka käyttivät uskontoa ihmisten ajattelutapojen hallintaan. Joskus hän kirjoitti kielteisesti uskonnollisesti hurskaista ihmisistä.

Pramoedya vapautettiin vankilasta vuonna 1979. Hän oli kuitenkin edelleen kotiarestissa Jakartassa vuoteen 1992 asti. Tänä aikana hän julkaisi The Girl From the Coast -romaanin, toisen puolifiktiivisen romaanin, joka perustui hänen isoäitinsä omiin kokemuksiin (teoksen niteet 2 ja 3 tuhoutuivat kirjaston mukana vuonna 1965). Hän kirjoitti myös Nyanyi Sunyi Seorang Bisu -kirjan (1995), A Mute's Soliloquy - omaelämäkerran, joka perustuu kirjeisiin, jotka hän kirjoitti tyttärelleen Burun vankilasta, mutta joita ei saanut lähettää, sekä Arus Balik -kirjan (1995).

Hän kirjoitti useita kolumneja ja lyhyitä artikkeleita, joissa hän arvosteli Indonesian hallitusta. Hän kirjoitti kirjan nimeltä Perawan Remaja dalam Cengkeraman Militer (Nuoret neitsyet armeijan otteessa), joka on dokumenttielokuva, jossa esitellään niiden jaavalaisten naisten ahdinkoa, jotka pakotettiin lohdutusnaisiksi Japanin miehityksen aikana ja jotka joutuivat sittemmin oman indonesialaisen yhteiskuntansa sorron kohteeksi. Japanin armeija vei nämä naiset Burun saarelle. Japanilaiset raiskasivat ja käyttivät heitä seksuaalisesti hyväksi. Monet jäivät sinne sen sijaan, että olisivat palanneet Jaavalle. Muut poliittiset vangit Burulla Pramoedyan kanssa pystyivät tapaamaan joitakin näistä naisista. He kertoivat naisten tarinoita Pramoedyalle. Hän kirjoitti ne muistiin 1970-luvulla. Siitä alkoi vuonna 2001 julkaistu kirja.

Pramoedya joutui sairaalaan 27. huhtikuuta 2006 diabeteksen ja sydänsairauden aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi. Hän myös poltti paljon Kretek-savukkeita (neilikkasavukkeita) ja oli kärsinyt vuosien pahoinpitelystä vankeusaikanaan. Pramoedya sai kiitosta kirjoituksistaan ja voitti useita palkintoja. Monet pitivät häntä parhaana ehdokkaana kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi Indonesiasta ja Kaakkois-Aasiasta.

Pramoedyan Indonesiaa käsittelevissä kirjoituksissa käsitellään historian poliittisten tapahtumien aiheuttamia kansainvälisiä ja alueellisia virtauksia ja sitä, miten nämä tapahtumat ovat kulkeneet hänen kotimaassaan ja koetelleet sen kansaa. Pramoedya kertoo myös henkilökohtaisen historiansa, jossa hän on joutunut kärsimään vaikeuksista ja vankeudesta itseilmaisupyrkimystensä ja kirjoitustensa poliittisten näkökohtien vuoksi, ja hän on taistellut oman kansansa johtajien harjoittamaa sensuuria vastaan.

• 1988 PEN/Barbara Goldsmith Freedom to Write -palkinto.
• 1989 The Fund for Free Expression Award, New York, Yhdysvallat.
• 1992 Englannin P.E.N.-keskuksen palkinto, Iso-Britannia.
• 1992 Stichting Wertheim -palkinto, Alankomaat.
• 1995 Ramon Magsaysaysay -palkinto journalismista, kirjallisuudesta ja luovasta viestintätaiteesta.
• 1999 Doctor Honoris Causa Michiganin yliopistosta.
• 1999 Kalifornian yliopiston Berkeleyn kanslerin kunniapalkinto (Chancellor's Distinguished Honor Award).
• 2000 Chevalier de l'Ordre des Arts et des Lettres Ranskan tasavalta.
• 2000 11. Fukuokan aasialainen kulttuuripalkinto.
• 2004 Norjan kirjailijaliiton palkinto hänen panoksestaan maailmankirjallisuuteen ja jatkuvasta taistelusta sananvapauden puolesta.
• 2004 Pablo Neruda -palkinto, Chile
• Prospectin tekemä Global Intellectuals Poll 2005.