Diastole (lausutaan /daɪˈæstəliː/) on aika sydämen lyönnin aikana, jolloin sydän täyttyy verellä supistuksen jälkeen. Sydämen supistumista kutsutaan systoleksi, ja se on diastolen vastakohta. Termi diastole tulee kreikan kielen sanasta διαστολη. Se tarkoittaa laajentumista tai avautumista.

Määritelmä ja vaiheet

Diastole on sydämen lepovaihe lyönnin (sykkeen) välillä. Se voidaan jakaa useisiin vaiheisiin:

  • Isovolumeettinen relaksaatio – kammiot alkavat rentoutua heti systolen jälkeen, mutta läppien asento estää verta virtaamasta vielä sisään.
  • Nopea täyttyminen – keuhkoista ja systeemisestä kierrosta tuleva veri virtaa nopeasti kammioihin, kun eteiskammioläpät ovat auki.
  • Diastasis – täyttö hidastuu, kun paine-erot kaventuvat.
  • Eteisten systole (atrial systole) – eteisten supistuminen täydentää kammioiden täyttöä ennen seuraavaa systolea.

Fysiologinen merkitys

  • Diastolen tehokkuus määrää, miten hyvin kammioihin palautuu verta ja siten myös iskutilavuuden ja minuuttitilavuuden. Hyvä täyttyminen tukee sydämen pumppaustehoa.
  • Sydämen sepelvaltimot perfusoituvat pääosin diastolen aikana, joten diastolen pituudella ja paineilla on suuri merkitys sydänlihaksen hapensaannille.
  • Verisuonista mitattu diastolinen verenpaine on verenpainearvon alempi luku (esim. 120/80 mmHg — 80 on diastolinen paine) ja kuvastaa valtimoiden vastusta ja täytettyä sydämen lepovaiheen painetta.

Mihin tekijät vaikuttavat diastoleen?

  • Sykkeenopeus: korkea syke lyhentää diastolea enemmän kuin systolea, mikä voi heikentää täyttymistä.
  • Kammiolihaksen joustavuus (compliance): jäykkä, paksuuntunut tai fibrotisoitunut kammio heikentää täyttymistä ja nostaa diastolista täyttöpainetta.
  • Relaksaatio: huono aktiivinen relaksaatio (esim. iskemia) vaikeuttaa varhaista täyttymistä.
  • Läpät: esimerkiksi pitkälle edennyt mitraalistenoosi tai regurgitaatio muuttaa täyttömekaniikkaa.

Kliininen merkitys ja tutkimus

  • Diastolinen dysfunktio tarkoittaa täyttymisvaikeutta ja voi johtaa oireisiin kuten hengenahdistukseen ja turvotukseen. Se on yleinen syy sydämen vajaatoimintaan säilyneellä ejektiofraktiolla (HFpEF).
  • Diagnoosi perustuu oireisiin, kliiniseen tutkimukseen ja kuvantamiseen. Ekokardiografia arvioi diastolista toimintaa mittareilla kuten E/A-suhde, E/e' ja laskimotäyttöparametrit. Verikokeista BNP/NT-proBNP voivat tukea diagnostiikkaa.
  • Hoito keskittyy oireiden lievitykseen ja taustasyiden hoitoon: rytmin ja sykkeen hallinta, verenpaineen hoito, diureetit ylikuormituksen vähentämiseksi sekä mahdollisesti ACE-estäjät/ARB:t tai muut sydänlääkkeet tilanteen mukaan.

Käytännön huomioita

  • Diastolinen paine (verenpaineen alempi luku) kertoo osaltaan suonten vastuksesta ja sydämen lepovaiheen paineista — liian korkea diastolinen paine on riskitekijä sydän- ja verisuonisairauksille.
  • Sykkeen hallinta (esim. beetasalpaajat tai kalsiumkanavan salpaajat) voi parantaa diastolista täyttymistä erityisesti nopeassa rytmissä.
  • Sydänlihaksen hapensaanti riippuu diastolesta, joten sepelvaltimoiden sairaudet ja iskemia heikentävät usein diastolista toimintaa.

Yhteenvetona: diastole on olennainen osa sydämen pumppauskiertoa — se mahdollistaa kammioiden täyttymisen, vaikuttaa verenkierron tehokkuuteen ja sydänlihaksen hapensaantiin, ja sen häiriöt ovat merkittävä kliininen ongelma.