Parman herttuakunta: Farneseista Bourboniin — historia 1545–1859

Parman herttuakunta muodostettiin vuonna 1545 Milanon herttuakunnan siitä Po-joen eteläpuolisesta osasta, jonka kirkkovalta oli valloittanut vuonna 1512. Nämä alueet, joiden keskipisteenä oli Parman kaupunki, annettiin paavi Paavali III:n aviottomalle pojalle Pier Luigi Farneselle läänitykseksi. Alun perin valtiota hallitsi Farnesen suku ennen kuin se lopulta siirtyi perinnön kautta Bourbonien suvulle. Italian valtion perustamisen jälkeen vuonna 1859 herttuakunta lakkautettiin. Se oli myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan osavaltio vuoteen 1806 asti, ja sillä oli erilaisia yhteyksiä naapuriinsa Toscanan suurherttuakuntaan.

Farnesen kausi (1545–1731)

Pier Luigi Farnese sai herttuakunnan vuonna 1545, mutta hänen valtakautensa oli lyhyt: hänet murhattiin vuonna 1547 paikallisten kapinallisten iskuissa. Murhan jälkeen seuraavien vuosikymmenten ajan Farnese-suku taisteli sekä alueellisen että kansainvälisen politiikan paineissa saadakseen oikeutuksen hallita Parmaa ja Piacenzaa. Vaikka valta-asemaa haastettiin ulkopoliittisesti (erityisesti Habsburgien ja Espanjan intressien takia), Farneset onnistuivat vakiinnuttamaan asemansa ja muodostamaan herttuakunnasta suhteellisen itsenäisen, joskin Habsburg-vaikutteisen, valtion.

Farnesejen hallintokaudella Parma kehittyi kulttuuri- ja hallinnolliseksi keskukseksi. Suku rakensi ja merkitsi useita rakennuksia ja instituutioita, kuten palatseja, kirjastoja ja teattereita (mm. Teatro Farnese) sekä keräsi huomattavia taidekokoelmia. Hallitsijat pyrkivät keskittämään verotusta ja oikeusjärjestelmää sekä edistämään maataloutta ja kauppaa alueen vakauttamiseksi. Farnesejen aikana alueen talouden peruspilarit — maatalous, karjatalous ja paikallinen käsityö — säilyivät tärkeitä, ja Parma tuli tunnetuksi elintarviketuotannostaan, johon myöhemmin liittyivät tunnetut tuotteet kuten juustot ja ilmakuivattu kinkku.

Farnesejen suku päättyi mieslinjaan 1731, kun viimeinen miespuolinen sukujäsen kuoli ilman suoria perillisiä. Tämä avasi oven suurvaltapolitiikan ratkaisuille, ja herttuakunnan kohtalo kytkeytyi laajempiin eurooppalaisiin dynastisiin sopimuksiin.

Bourbonit ja 1700‑luvun geopolitiikka

Antonio Farnesen miehenpuolisen sukuhaarojen päättyessä Parma tuli osaksi laajempaa dynastista uusjakoa Euroopassa. Alueen hallinta siirtyi hetkellisesti Espanjan Bourbonien intressien piiriin ja sitä koskivat 1700-luvun sodat ja diplomaattiset sopimukset, erityisesti vuoden 1748 Treaty of Aix-la-Chapelle, jonka seurauksena herttuus annettiin Bourbonien jäsenelle. Bourbonien kaudella hallintoa pyrittiin uudistamaan ja modernisoimaan; valistusajan vaikutukset olivat nähtävissä byrokratian ja talouspolitiikan kehittämisessä.

Napoleonin aika ja itävaltalainen hallinto (1800‑luvulle saakka)

1800-luvun alussa Napoleonin sodat muuttivat Italian karttaa radikaalisti. Parma joutui Napoleonia tukevien valtioiden ja liittolaisten valvontaan, ja herttuakunnan asemassa tapahtui määräaikaisia muutoksia, mukaan lukien liitos Ranskan vaikutuspiiriin ja hallinnollisia reorganisaatioita. Vuoden 1806 jälkeen, kun Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta lakkautettiin, Parma menetti osan aiemmasta muodollisesta yhteydestään keisarikuntaan.

Wienin kongressin jälkeen 1814 Parma annettiin Napoleonin leskelle, Itävallan arkkiherttuattarelle Marie Louiselle, joka hallitsi herttuakuntaa vuodesta 1814 aina kuolemaansa saakka vuonna 1847. Hänen hallintonsa jäi muistiin vakauden ja paikallisen hallinnon säilyttämisen kaudesta, joskin Marie Louisen asema oli sidoksissa Itävallan etuihin.

Paluu Bourbonien sukuun ja liittyminen Italiaan

Marie Louisen kuoleman jälkeen Parma palautettiin Bourbon-parman sukuhaaralle. 1800‑lukun puolivälissä kansalliset levottomuudet ja Italian yhdistymispyrkimykset kasvoivat. Vuoden 1859 tapahtumat — Sardinian kuningaskunnan ja sen liittolaisten voitot Itä‑Italiaa koskeneissa sodissa — johtivat siihen, että Parma liitettiin lopulta osaksi muodostuvaa Italian valtioaluetta. Näin Parman herttuakunta lakkautettiin käytännössä vuonna 1859, ja alueet liitettiin Pian mukaan muodostuneeseen Italian kuningaskuntaan, joka julistettiin 1861.

Perintö

• Kulttuuri ja taide: Farnesejen ja myöhempien hallitsijoiden aikana kertyneet taide‑ ja arkkitehtuuriperinnöt näkyvät edelleen Parmassa: palatsit, kirkot, teatterit ja museot kertovat herttuakunnan vauraudesta ja suvuista, jotka panostivat kulttuuriin.
• Talous: Alueen maatalousperinne, erityisesti juuston- ja lihatuotanto, säilyi tärkeänä ja on osa nykyistä Parmanin mainetta paikallisina erikoistuotteina.
• Poliittinen historia: Parman herttuakunta oli esimerkki pienvaltion dynastisesta ja eurooppalaisesta vaikutuspiiristä, jossa paikalliset sukujen ja suurvaltojen intressit risteilivät vuosisatojen ajan.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Parman herttuakunta 1545–1859 oli jatkuvan muutoksen ja sopeutumisen alue: se syntyi paavin‑ ja dynastiapolitiikan seurauksena, kukoisti kulttuurisesti Farnesejen ja Bourbonien aikana, koki Napoleonin ja kongressiajan järjestelyt, ja lopulta liitettiin osaksi yhdistyvää Italiaa.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Milloin Parman herttuakunta perustettiin ja mistä se sai alkunsa?

K: Kenelle Parman herttuakunta annettiin läänitykseksi ja milloin?

K: Kuka hallitsi Parman herttuakuntaa alun perin ja kuka lopulta vaati sen hallintaa?

K: Milloin herttuakunta lakkautettiin ja miksi?

K: Mikä oli Parman herttuakunnan asema Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa?

Kysymys: Oliko Parman herttuakunnalla yhteyttä Toscanan suurherttuakuntaan?

K: Mikä oli Parman herttuakunnan tärkein kaupunki?

Hae kirjaimella