Alankomaiden vastarintaliike 1939–1945: historia, teot ja pelastustoimet
Alankomaiden vastarintaliike 1939–1945: kattava historia sodan teoista, sabotaasista ja pelastustoimista — tarina rohkeudesta, juutalaisten pelastamisesta ja kansallisesta vastarinnasta.
Alankomaiden vastarintaliike oli hollantilaisten liike, joka taisteli Alankomaiden saksalaismiehitystä vastaan toisen maailmansodan aikana. Vastarinta oli monimuotoinen kokonaisuus: sen jäsenet toimivat yksittäisistä amatööreistä organisoituihin soluihin ja sotilaallisiin ryhmiin. He taistelivat natseja vastaan monin eri tavoin, enimmäkseen käyttämättä suoraa väkivaltaa. Erityisen merkittävä oli ihmisten piilottaminen: sodan aikana jopa noin 300 000 ihmistä oli piilossa tai suojeluksessa eri puolilla maata, ja vastarintaverkostot auttoivat suurta osaa heistä löytämään turvapaikan.
Vastarinnan synty ja varhaiset vaiheet
Alankomaiden vastarinta kehittyi hitaasti ja hajautetusti. Saksan armeijan hyökkäys ja Hollannin nopea valloitus toukokuussa 1940 mursivat valtion rakenteita, ja vastarintaliikkeet syntyivät usein paikallisesti. Vuonna 1941 hollantilaiset järjestivät helmikuun lakon vastalauseena sille, että natsit karkottivat yli 400 juutalaista—lakko oli yksi ensimmäisistä laajemmista kansallisista protesteista ja rohkaisi myöhempää toimintaa.
Kommunistit perustivat jo varhain solujärjestelmiä (pieniä, salaisia jäsenryhmiä), ja muita amatöörimäisiä ryhmiä syntyi nopeasti. Esimerkiksi Bernard IJzerdraatin perustama De Geuzen oli yksi tunnetuista varhaisista ryhmistä. Jonkin verran muodostui myös sotilaallisempia organisaatioita, kuten Ordedienst ("järjestyspalvelu"), joka pyrki säilyttämään järjestystä ja auttamaan sotilastiedustelussa. Natsi- ja miehityshallinto onnistuivat paljastamaan ja tuhoamaan useimmat näistä ryhmistä sodan kahden ensimmäisen vuoden aikana, mutta uusien solujen ja verkostojen synty jatkui koko sodan ajan.
Toiminnan muodot
Hollantilainen vastarinta käytti laajaa kirjoa keinoja, joista monet olivat epäaseellisia mutta erittäin vaikuttavia:
- Tiedustelu ja vastavakoilu: vakoilutieto kerättiin saksalaisten joukkojen liikkeistä, logistiikasta ja varustelusta, ja tietoa välitettiin liittoutuneille.
- Sabotaasi: rautateiden, teollisuuslaitosten ja tiedonvälityksen sabotoiminen vaikeutti saksalaisten toimintaa.
- Väärentäminen: henkilöllisyystodistusten ja korttien väärentäminen auttoi piilossa olevia ja pakolaisia välttämään pidätykset.
- Viestintä: salaiset radiolähetykset, vastakansanjulkaisut ja maan alla julkaistut lehdet pitivät yllä tiedonsaantia ja moraalia.
- Ihmisten suojeleminen: järjestelmät, jotka sijoittivat juutalaisia, pakolaisia, kiellettyjä työläisiä ja muita uhreja maatiloille, luostareihin, kaupunkiasuntoihin ja perheiden hoitoon.
- Suorat hyökkäykset: pienimuotoiset ammattimaiset iskujoukot tekivät myös salamurhia, hyökkäyksiä saksalaisia etuja vastaan ja avustivat sotilastoimissa.
Juutalaisten pelastustoimet ja piilottaminen
Noin 75 prosenttia hollantilaisista juutalaisista (noin 105 000 henkilöä 140 000:sta) kuoli holokaustissa, useimmat heistä natsien kuolemanleireillä. Tästä huolimatta useat vastarintaryhmät ja tavalliset kansalaiset erikoistuivat juutalaislasten ja -perheiden pelastamiseen. Pelastotoimet olivat monesti henkisesti ja logistisesti raskaita: tarvittiin väärennettyjä papereita, turvapaikkoja ja luotettavia välittäjiä. Kuvatuimpia piiloon vietyjä tapauksia on Anne Frankin perheen tapaus, jossa perhe oli suojattu tietyn ajan ajan hollantilaisten auttajien toimesta.
Yhteistyö liittoutuneiden kanssa ja vaikutus sodan kulkuun
Vastarintaryhmät tarjosivat liittoutuneille tärkeitä tiedustelutietoja ja paikallistason informaatioverkostoja, jotka olivat hyödyksi vuoden 1944 maihinnousujen ja muiden operaationsuunnittelussa. Vastarinta auttoi myös pakenevia tai karanneita sotilaita sekä liittoutuneiden lentäjiä pääsemään turvaan ja palaamaan taisteluun. Vaikka Alankomaiden vastarinnalla ei ollut laajamittaista vallankumouksellista sotilaallista tehoa, sen toimilla oli merkittäviä humanitaarisia ja tiedustelullisia vaikutuksia.
Saksalaiset kostotoimet ja seuraukset
Natsi-miehitys vastasi usein julmilla kostotoimilla: pidätyksillä, joukko- ja yksityisuhreilla, räjähteillä ja teloituksilla. Nämä kovat lyönnit tekivät vastarinnasta vaarallista ja lisäsivät tarvetta salassapitoon ja hiljaisuuteen. Lisäksi siviilit, jotka auttoivat piilottajia, asettuivat usein hengenvaaraan. Myös hollantilaisten romaneihin kohdistui vainoa: natsit tappoivat sodan aikana noin 215–500 hollantilaista romania.
Jälkivaikutukset ja muisto
Sodan jälkeen Alankomaissa käytiin keskustelua vastarinnan roolista, yhteistyöstä ja yhteistyökumppaneiden kohtelusta. Monet vastarintataistelijat saivat tunnustusta, mutta myös arkoja kysymyksiä oli – esimerkiksi joidenkin pelastajien kohtalo ja katumus sekä yhteiskunnan kyky tukea sodan uhreja. Vastarinta on nykyään keskeinen osa Alankomaiden muistitietoa: muistomerkit, museot ja tutkimus pyrkivät säilyttämään sekä sankaritarinat että traagiset kokemukset ja ymmärtämään sodan monimutkaisuutta.
Alankomaiden vastarinta ei ollut yhtenäinen organisaatio, vaan kokoelma eri toimijoita, jotka eri tavoin vastustivat miehitystä: jotkut toimivat aseellisesti, monet auttoivat piilottamalla ja järjestämällä eloonjäämistä. Yhteinen piirre oli rohkeus, riskin hyväksyminen ja halu suojella lähimmäisiä, jolloin tuhannet yksityishenkilöt ja pienet ryhmät vaikuttivat merkittävästi sodan uhrien kohtaloon ja maan historiaan.
Eindhovenin vastarintaliikkeen jäseniä ja Yhdysvaltain 101. ilmarynnäkködivisioonan joukkoja Eindhovenissa Market Garden -operaation aikana syyskuussa 1944.
Määritelmä
Aseellisen vastarinnan lisäksi hollantilaiset vastustivat natsi-Saksan miehitystä myös muilla tavoin. Ne olivat tärkeitä vaihtoehtoja niille, jotka vastustivat natseja mutta eivät halunneet käyttää aseita. Väkivallattomaan vastarintaan kuuluivat vakoilu, piiloutuminen ja karkureiden auttaminen, natsien sääntöjen noudattamatta jättäminen, osallistuminen julkisiin mielenosoituksiin, laittomien lehtien julkaiseminen ja sabotaasi (sotaponnistuksia tukevien yritysten tuhoaminen). Natsit pidättivät ja vangitsivat kuukausia tuhansia ihmisiä, kiduttivat heitä, lähettivät keskitysleireille tai tappoivat heidät.
Alankomaiden helmikuun lakko vuonna 1941, jolla vastustettiin juutalaisten karkottamista Alankomaista, oli ainoa tällainen lakko natsien miehittämässä Euroopassa.
Sodan jälkeen Alankomaat loi ja myönsi urheudesta mitalin nimeltä Vastarintaristi. Sen saaneista 95 henkilöstä 93 oli saanut surmansa.
Preludi
Ennen saksalaisten hyökkäystä Alankomaat oli puolueeton. Alankomaalaiset eivät olleet sotineet minkään eurooppalaisen valtion kanssa sitten vuoden 1830. Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa ei hyökännyt Alankomaihin. Saksan entinen keisari pakeni jopa Alankomaihin vuonna 1918. Tämän vuoksi Saksan hyökkäys toisessa maailmansodassa oli suuri järkytys. Alankomaat määräsi armeijansa valmistautumaan syyskuussa 1939.
Vaikka Alankomaat oli edelleen puolueeton eikä ollut sotkeutunut minkään osapuolen kanssa toisen maailmansodan aikana, saksalaiset hyökkäsivät maan suurta kauppalaivastoa vastaan toisen maailmansodan alettua. Natsit upottivat hollantilaisen SS Simon Bolivar -matkustaja-aluksen marraskuussa 1939, ja 84 ihmistä sai surmansa. Tämä järkytti Alankomaita. Tämä ei ollut ainoa hollantilainen alus, joka tuhoutui.
Saksan hyökkäys
Saksan joukot aloittivat hyökkäyksensä Alankomaihin 10. toukokuuta 1940. Saksalaiset hyökkäsivät noin 750 000 miehen voimin. Se oli kolme kertaa suurempi kuin Alankomaiden armeija. Saksalaisilla oli 1 100 lentokonetta (Alankomaiden armeijalla oli 125) ja kuusi panssarijunaa. He tuhosivat 80 prosenttia Alankomaiden sotilaslentokoneista pommituksilla, vaikka saksalaiset menettivät hyökkäyksessä yli 500 konetta.
Natsit yrittivät historian ensimmäistä laajamittaista laskuvarjojoukkojen hyökkäystä, joka epäonnistui. Hollantilaiset ottivat takaisin haltuunsa kolme saksalaisten valtaamaa lentokenttää. Hollannin armeija omisti vain yhden panssarivaunun(Renault ft-17, mutta emme käyttäneet sitä, koska se oli roskaa ja se upposi kirjaimellisesti joka paikkaan, jonne se saapui huippunopeudellaan 8 km/h) (meille oli tulossa 145 muuta panssarivaunua, mutta ne eivät saapuneet ajoissa(huolto oli 1 kymmenestä(en suosittele)).
Tärkeimmät sotilaallisen vastarinnan alueet olivat:
- Grebbelinie lähellä Amsterdamia
- Kornwerderzand, jossa oli linnoitettuja bunkkereita, -
- Rotterdam, hollantilaisten merijalkaväen sotilaiden puolustamat sillat
Neljän päivän kuluttua saksalaiset olivat valloittaneet 70 prosenttia maasta. Adolf Hitler määräsi Rotterdamin tuhottavaksi. Natsien pommitusten seurauksena noin 85 000 hollantilaista siviiliä jäi kodittomaksi. Hollantilaiset antautuivat.
Noin 2 000 alankomaalaista sotilasta kuoli taistellessaan natsien hyökkäystä vastaan. Samoin ainakin 800 siviiliä, jotka kuolivat Rotterdamissa.
Saksan alkuperäinen politiikka
Natsien tavoitteena oli tehdä hollantilaisista natseja. Maan laajat avoimet alueet vaikeuttivat laittoman toiminnan piilottamista - toisin kuin esimerkiksi Ranskan maquis'lla, joilla oli monia piilopaikkoja.
Saksan ensimmäinen juutalaisten pidätys helmikuussa 1941 johti ensimmäiseen saksalaisten vastaiseen yleislakkoon.
Hollantilaiset sosiaalidemokraatit, katolilaiset ja kommunistit aloittivat vastarintaliikkeen. Jos saksalaiset huomasivat, että ihmiset osallistuivat vastarintaliikkeeseen, he panivat heidät aluksi vankilaan. Jos henkilö kuitenkin kuului aseelliseen tai sotilaalliseen ryhmään, natsit saattoivat lähettää hänet keskitysleireille. Vuoden 1944 puolivälin jälkeen Hitler määräsi sotilaansa ampumaan kaikki vastarintaliikkeen jäsenet. Natsit tekivät myös kostohyökkäyksiä siviilejä vastaan, jolloin he tappoivat viattomia siviilejä vastarintatoimien jälkeen.
Natsit karkottivat Alankomaiden juutalaisia keskitys- ja tuhoamisleireille. He alkoivat rakentaa linnoituksia rannikolle ja rakensivat 30 lentokenttää. He pakottivat 18-45-vuotiaat aikuiset miehet työskentelemään saksalaisissa tehtaissa tai julkisissa työprojekteissa. Vuonna 1944 suurin osa junista lähetettiin Saksaan, ja 550 000 hollantilaista lähetettiin Saksaan työläisiksi. Vastarinta järjestäytyi paremmin ja voimistui. Vastarinta tappoi korkea-arvoisia hollantilaisia virkamiehiä, kuten kenraali Seyffardtin.
Alankomaissa saksalaiset onnistuivat tappamaan monia juutalaisia.
Toiminta
Alankomaiden kommunistinen puolue kutsui 25. helmikuuta 1941 koolle yleislakon, "helmikuun lakon". Saksalaiset joukot reagoivat siihen tulittamalla aseettomia väkijoukkoja ja ottamalla monia vankeja. Lakko oli kuitenkin tärkeä, koska vastarinta natsimiehitystä vastaan vahvistui sen jälkeen.
Alankomaiden vastarinta oli yleensä salaista. Alankomaiden vastarintaan kuului sabotaasia (kuten puhelinlinjojen katkaiseminen, saksalaisvastaisten lentolehtisten jakaminen tai julisteiden repiminen). Jotkut pienet ryhmät keräsivät tiedustelutietoja ja julkaisivat maanalaisia lehtiä, kuten De Waarheid, Trouw, Vrij Nederland ja Het Parool. Ne myös sabotoivat puhelinlinjoja.
Toinen tärkeä vastarintatoimi oli juutalaisperheiden, kuten Anne Frankin perheen, vastarintataistelijoiden, miesten ja liittoutuneiden lentokoneiden miehistön piilottaminen. Vastarintaliike piilotti natseilta yli 300 000 ihmistä.
Saksalaisten Sachsenhausenin keskitysleirillä teloittamien hollantilaisten vastarintaliikkeen jäsenten muistolaatta.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Corrie ten Boom, kristillinen vastarinnan järjestäjä
- Antifasismi
Lisää lukemista
- Bentley, Stewart. Hollannin vastarinta ja OSS (2012)
- Bentley, Stewart. Oranssi veri, hopeasiivet: The Untold Story of the Dutch Resistance During Market-Garden (2007).
- Fiske, Mel ja Christina Radich. Äitimme sota: Alankomaiden vastarintaliikkeen lapsen elämäkerta (2007).
- van der Horst, Liesbeth. Alankomaiden vastarintamuseo (2000)
- Schaepman, Antoinette. Pilvet: Hollannin sodanaikaisen vastarinnan jakso 1940-45 (1982).
- Sellin, Thorsten, ed. "The Netherlands during German Occupation", Annals of the American Academy of Political and Social Science Vol. 245, May, 1946 pp i-180 in JSTOR.
- Warmbrunn, Werner. Hollanti Saksan miehityksen aikana 1940-1945 (Stanford University Press, 1963).
- Dewulf, Jeroen. Vastarinnan henki: Dutch Clandestine Literature under the Nazi Occuaption (Rocher NY: Camden House, 2010).
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä oli hollantilainen vastus?
V: Hollannin vastarinta oli hollantilaisten liike, joka taisteli Alankomaiden saksalaismiehitystä vastaan toisen maailmansodan aikana.
K: Käyttikö vastarintaliike väkivaltaa?
V: Enimmäkseen ei. He taistelivat natseja vastaan monin eri tavoin, enimmäkseen käyttämättä väkivaltaa.
K: Mitä vastarintaliike teki auttaakseen ihmisiä?
V: Vastarintaliike auttoi piilottamaan 300 000 ihmistä syksyllä 1944.
K: Milloin Alankomaiden vastarinta kehittyi?
V: Alankomaiden vastarinta kehittyi hitaasti. Vuonna 1941 hollantilaiset järjestivät helmikuun lakon vastalauseena sille, että natsit karkottivat yli 400 juutalaista. Tämä rohkaisi vastarintaa.
K: Mitä ryhmiä Alankomaiden vastarintaliikkeessä muodostui?
V: Alankomaiden kommunistit perustivat solujärjestelmän (vastarintaliikkeen jäsenten pienryhmät). Muitakin hyvin amatöörimäisiä ryhmiä muodostui, kuten De Geuzen, jonka perusti Bernard IJzerdraat. Joitakin sotilasryhmiä perustettiin, kuten Ordedienst ("järjestyspalvelu").
Kysymys: Mitä vastarintaliike teki auttaakseen liittoutuneita joukkoja?
V: Alankomaiden vastarintaryhmät keräsivät vastavakoilutietoja (tietoja natseista), tekivät sabotaasia ja muodostivat viestintäverkkoja. Tämä auttoi liittoutuneiden joukkoja vuodesta 1944 alkaen ja jatkui Alankomaiden vapautumiseen asti.
K: Kuinka monta hollantilaista juutalaista tapettiin holokaustin aikana?
V: Noin 75 prosenttia (105 000 alankomaalaista juutalaista 140 000:sta) sai surmansa holokaustissa, suurin osa heistä natsien kuolemanleireillä.
Etsiä