Elliott Carter (11. joulukuuta 1908 – 5. marraskuuta 2012) oli yhdysvaltalainen säveltäjä, joka tulkittiin yhdeksi 1900-luvun ja 2000-luvun alun merkittävimmistä klassisen musiikin uudistajista. Hän syntyi New Yorkissa ja opiskeli muun muassa Harvardissa sekä myöhemmin Pariisissa Nadia Boulangerin opissa. Carterin ura ulottui yli seitsemän vuosikymmentä: hän eli 103-vuotiaaksi ja sävelsi aktiivisesti läpi elämänsä. Hän kokeili ja kehitti uusia sävellysideoita, erityisesti rytmin, ajan ja instrumenttien välisen vuorovaikutuksen alueilla.
Carterin musiikille ovat tyypillisiä monimutkaiset rytmiset rakenteet, itsenäisten äänten ja soittajien personifiointi sekä pitkän linjan muodonhallinta, joissa pienet motiivit ja suhteet kehittyvät ajan kuluessa. Hänet tunnetaan erityisesti metrinen modulaatio -menetelmän (engl. metric modulation) käytön vakiinnuttajana: tempojen ja pulssien hienovaraisten muutosten kautta syntyy uudenlaisia ajallisia suhteita teoksissa. Harmoniassa Carter liikkui atonaalisuuden ja laajenevan tonaalisuuden rajapinnoilla ilman tiukkaa sarjallisuutta, ja hänen teoksensa vaativat usein korkeaa soittoteknistä ja tulkinnallista osaamista.
Carterin tuotantoon kuuluu lukuisia kamarimusiikkiteoksia, konsertoja eri soittimille, orkesteriteoksia sekä yhdeksän jännittävää osaa käsittäviä jousikvartettoja, jotka ovat merkittävä osa 1900-luvun kamarisävellyskirjallisuutta. Hän sai urallaan monia tunnustuksia ja kunnianosoituksia ja vaikutti merkittävästi myöhempiin säveltäjäpolviin ja nykymusiikin esityskäytäntöihin.
Myöhäistuotanto esittelee Carterin luovaa vireyttä myös iäkkäänä: hän sävelsi vielä 99-vuotiaana teoksen Interventions for Piano and Orchestra, joka kantaesitettiin Bostonin Symphony Hallissa, jossa sen soitti James Levinen johtama Bostonin sinfoniaorkesteri ja solistina pianisti Daniel Barenboim. Samat soittajat soittivat sen uudelleen viikkoa myöhemmin 11. joulukuuta 2008 New Yorkin Carnegie Hallissa Carterin 100-vuotispäivän kunniaksi. Näiden konserttien myötä korostui paitsi hänen tuotantonsa nykyaikaisuus myös se, että Carterin musiikki houkutteli suuria solisteja ja orkesterijohtajia esittämään vaativaa nykymusiikkia yleisölle.
Perintönsä kautta Carterin vaikutus näkyy nykykoulukunnissa, jotka arvostavat rytmistä innovatiivisuutta, soittajien itsenäisyyttä sekä pitkäjänteistä muodonkehittelyä. Hänen teoksensa kuuluvat edelleen konserttiohjelmiin ja levytysten vakiokalustoon, ja monet korkeatasoiset yhtyeet ja soittajat tutkivat ja tulkitsevat hänen vaativaa repertuaariaan.