Charles Ives

Life

Varhaisvuodet

Charles Ives syntyi Danburyssä, Connecticutissa. Hänen isänsä George Ives oli Yhdysvaltain armeijan kapellimestari Yhdysvaltain sisällissodassa. Hänen äitinsä oli laulaja. Isä opetti hänelle paljon musiikista ja rohkaisi häntä kokeilemaan uusia ääniä. Hän opetti pojalleen kontrapunktia ja tutustutti hänet J. S. Bachin musiikkiin, minkä lisäksi hän koulutti poikansa musiikillista korvaa saamalla tämän laulamaan sävelmän yhdessä sävellajissa, kun hän soitti säestyksen toisessa. Tällä tavoin nuori Charles tottui nykyaikaisiin ääniin, jotka poikkesivat täysin perinteisestä, romanttisesta musiikista. Charles kuunteli Danburyn torilla myös isänsä marssiorkesteria ja muita orkestereita, jotka soittivat torin muilla puolilla, niin että hän kuuli samanaikaisesti useiden musiikkikappaleiden sekoitusta. Hänen isänsä opetti hänelle myös Stephen Fosterin musiikkia.

Ivesistä tuli kirkon urkuri 14-vuotiaana ja hän kirjoitti erilaisia virsiä ja lauluja jumalanpalveluksiin, mukaan lukien hänen Variations on 'America' . Samaan aikaan hän harrasti myös urheilua ja oli hyvä baseballissa, jalkapallossa ja tenniksessä.

Ives vietti neljä vuotta Yalen yliopistossa. Hänen opettajansa Horatio Parker oli erittäin hyvä ja opetti hänelle tärkeitä säveltämisen perustekniikoita, mutta hän ei ymmärtänyt joitakin asioita, joita Ives kirjoitti musiikkiinsa. Ives ärsyyntyi, kun hänen opettajansa sanoi hänelle, ettei hän voinut lopettaa musiikin osaa dissonantti sointuihin, mutta Ives piti siitä sellaisena. Centre Churchin, jossa Ives soitti urkuja, kuoronjohtaja oli John Griggs. Hän ymmärsi paremmin, mitä Ives yritti tehdä. Charlesille oli kauhea isku, kun hänen isänsä kuoli 4. marraskuuta 1894. Hän ihaili aina suuresti isäänsä, joka oli rohkaissut häntä musiikillisiin kokeiluihinsa. Charles jatkoi säveltämistä. Hän ei harrastanut Yalessa urheilua, koska hänen isänsä oli kieltänyt häntä urheilemasta, jotta hän käyttäisi aikansa opiskeluun. Valmistuessaan Charles oli säveltänyt yli 40 laulua, useita marsseja, alkusoittoja, hymnejä ja urkukappaleita, jousikvartetin ja sinfonian. Useimmat ihmiset pitivät häntä kuitenkin yksinkertaisen valssisävelmän nimeltä The Bells of Yale säveltäjänä.

Aikuisvuodet

Yalen opintojensa jälkeen Ives jatkoi kirkon urkurina työskennellessään vakuutusyhtiössä. Hän oli erittäin hyvä työssään ja tuli hyvin tunnetuksi vakuutusalalla. Jotkut hänen liikekavereistaan olivat usein yllättyneitä kuullessaan, että hän oli myös säveltäjä.

Vuonna 1907 Ives sai ensimmäisen "sydänkohtauksensa". Nämä kohtaukset saattoivat liittyä enemmänkin hänen mielikuvitukseensa. Kun hän oli kunnossa, hän sävelsi enemmän kuin koskaan ennen. Hän meni naimisiin vuonna 1908. Useiden sydänkohtausten jälkeen vuonna 1918 hän sävelsi hyvin vähän. Hän lopetti säveltämisen kokonaan vuonna 1926. Hänen terveysongelmansa jatkuivat, ja hän jäi eläkkeelle vakuutustoiminnasta vuonna 1930. Hän käytti jonkin aikaa tarkistamalla varhain kirjoittamiaan teoksia, mutta ei enää kirjoittanut uusia teoksia.

Ives kuoli vuonna 1954 New Yorkissa kello 12.32.

Charles Ives, noin 1889


Charles Ives, vasen, pesäpallojoukkueen kapteeni ja Hopkins Grammar Schoolin syöttäjä, -

Hänen musiikkinsa

Ives julkaisi yli 100 laulua. Hän oli erittäin hyvä pianisti, ja piano-osuudet ovat usein melko vaikeita. Niihin sisältyy bitonaliteettia ja pantonaliteettia... Vaikka Ives tunnetaan nykyään parhaiten orkesterimusiikistaan, hän sävelsi kaksi jousikvartettia ja muuta kamarimusiikkia. Hänen urkuteoksensa Variations on "America" (1891) ottaa sävelmän My Country, 'Tis of Thee (joka on sama sävelmä kuin God Save the Queen ) ja muuttaa sitä useissa hauskoissa muunnelmissa käyttäen marssia, ragtimea ja bitonaliteettia. se julkaistiin vasta vuonna 1949. Variaatiot eroavat toisistaan jyrkästi: juokseva linja, sarja läheisiä harmonioita, marssi, poloneesi ja ragtime-allegro; välisoitto on yksi ensimmäisistä bitonaliteetin käyttökohteista.

Hänen Sinfonia numero 1 oli melko perinteinen, mutta Sinfonia numero 2 on paljon nykyaikaisempi, ja se päättyy jopa dissonoivaan 11-säveliseen sointuun.

Vuonna 1902 hän luopui urkutyöstään. Hän jätti kaikki parhaat hymninsä ja urkumusiikkinsa kirkon kirjastoon, ja ne heitettiin pois vuonna 1915, kun kirkko muutti, joten suurin osa niistä on kadonnut.

Central Park in the Dark on teos orkesterille, jossa kuvataan salaperäistä, hiljaista puistoa ja sitten Manhattanin läheisistä yökerhoista tulevan musiikin ääniä (soitetaan päivän suosittua musiikkia, ragtimea, siteerataan Hello My Baby ja jopa Sousan Washington Post Marchia).

Nykyään ehkä useimmin kuultu teos on lyhyt fanfaari The Unanswered Question (1908), joka on kirjoitettu hyvin epätavalliselle trumpetin, neljän huilun ja jousiorkesterin yhdistelmälle. Jouset, jotka soittavat lavan takaa, soittavat koko teoksen ajan hyvin hidasta, kuoromuotoista musiikkia, kun taas trumpetti (joka soittaa yleisön takaa) soittaa useaan otteeseen lyhyen nuottijoukon, jota Ives kuvaili "olemassaolon ikuiseksi kysymykseksi". Joka kerta trumpettia vastataan (näyttämöllä olevien) huilujen ankarilla äänenpurkauksilla - viimeistä lukuun ottamatta. Se on kysymys, joka jää ilman vastausta. Muusikot käyvät usein keskusteluja siitä, mikä on teoksen todellinen merkitys.

Toinen tunnettu orkesteriteos on Three Places in New England. Hänen tunnetuin pianoteoksensa on Concord-sonaatti. Ives tykkäsi usein lainata osia muista teoksista, ja tässä pianosonaatissa hän lainaa Beethovenin viidennen sinfonian kuuluisaa alkua. Teoksessa on myös mielenkiintoinen esimerkki yhdestä Ivesin kokeilusta: toisessa osassa hän käskee pianistia käyttämään 14¾ tuuman (37,5 cm) puupalaa paksun mutta pehmeän klusterisoinnun tekemiseen. Sonaatti on yksi 1900-luvun parhaista pianoteoksista.

Yksi hänen mielenkiintoisimmista teoksistaan on hänen suurelle orkesterille kirjoittamansa neljäs sinfoniansa (1910-16). Viimeinen osa on kuin taistelu diskordian ja perinteisen tonaalisen musiikin välillä. Teos päättyy hiljaisesti, vain lyömäsoittimet soivat etäämmällä. Tämä sinfonia tuntuu sanovan kaiken sen, mitä Ives oli yrittänyt tehdä musiikissa. Vasta vuonna 1965 sinfonia esitettiin kokonaisuudessaan.

Ivesin musiikki alkoi tulla tunnetuksi vasta vähitellen 1930- ja 1940-luvuilla. Schönberg tunnusti hänen merkityksensä. Vuonna 1951 Leonard Bernstein johti Ivesin toisen sinfonian ensiesityksen New Yorkin filharmonisen orkesterin yleisradioidussa konsertissa. Hän levytti paljon Ivesin musiikkia ja jopa soitti osan siitä nuorille suunnatussa televisio-ohjelmassa.