Ernestiinien herttuakunnat, joita joskus kutsutaan myös Saksin herttuakunniksi, olivat nykyisessä Thüringenin osavaltiossa sijainnut vaihteleva määrä pieniä valtioita, joita hallitsivat Wettinin suvun Ernestiinien sukuun kuuluvat herttuat. Weissenfelsin, Merseburgin ja Zeitzin albertinilaisia herttuakuntia kutsutaan toisinaan myös "saksalaisiksi herttuakunniksi", ja ne rajoittuvat useisiin Ernestiniläisiin herttuakuntiin.

 

Tausta ja synty

Ernestiinien herttuakuntien synty liittyy Wettinin suvun jakautumiseen. Vuonna 1485 solmittu Leipzigin sopimus (Tratado de Leipzig) jakoi Wettinin omaisuuden veljesten, Ernestin ja Albertin, välillä. Ernestin sukuperimys eli ernestiinit hallitsi myöhemmin laajoja alueita Ala-Saksissa ja Thüringenissä, mutta 1500-luvun puolivälissä tapahtuneet poliittiset ja sotilaalliset käänteet (esimerkiksi schmalkaldiset sodat ja Mühlbergin taistelu 1547) johtivat siihen, että ernestiinit menettivät vaaliruhtinaan arvon ja huomattavia alueita albertineille. Tämän jälkeen Ernestin jälkeläisten perintökäytännöt — erityisesti alueiden jakaminen useiden poikien kesken — synnyttivät lukuisia pienempiä, itsenäisiä herttuakuntia.

Herttuakuntien hajautuminen ja kehitys

16.–19. vuosisadalla ernestiinien omaisuudesta syntyi useita pienempiä herttuakuntia, joiden rajat ja nimekkeet vaihtelivat usein perintöjen ja sukulinjojen sammumisen myötä. Jakoperiaate (partible inheritance) johti jatkuviin jakoihin ja uudelleenjärjestelyihin, jolloin kartalla näkyi pieniä, toisinaan toisistaan erillään olevia herttuakuntia. Tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia näistä olivat muun muassa:

  • Saxe-Weimar (myöhemmin Saxe-Weimar-Eisenach)
  • Saxe-Eisenach
  • Saxe-Gotha (ja myöhemmin Saxe-Gotha-Altenburg)
  • Saxe-Coburg (esim. Saxe-Coburg-Saalfeld, Saxe-Coburg-Gotha)
  • Saxe-Meiningen
  • Saxe-Altenburg
  • Saxe-Hildburghausen

Monet näistä herttuakunnista olivat pieniä pinta-alaltaan ja väestöltään, mutta ne säilyttivät usein oman hallintonsa, oikeusjärjestyksensä ja hovikulttuurinsa pitkään. 1800-luvun alkupuolen uudelleenjärjestelyt ja Euroopan poliittinen murros (esim. Napoleonin aika, Wienin kongressi 1815) vakauttivat osin tilannetta, mutta raunioituneita tai sukupuuttoon kuolleita linjoja korvattiin uudelleenjakamisilla (esim. suuri herttuakuntien jako vuonna 1826).

Kulttuuri ja poliittinen merkitys

Vaikka monet ernestiinien herttuakunnista olivat pieniä, niiden kulttuurinen merkitys oli huomattava. Erityisesti Weimar nousi 1700–1800-lukujen vaihteessa eräänlaiseksi saksalaisen kulttuurin keskukseksi; siellä vaikuttivat muun muassa Goethe ja Schiller. Myös pienemmät hovit tukivat taidetta, tiedettä ja rakennushankkeita suhteellisen suurella innokkuudella suhteessa valtioidensa kokoon.

Poliittisesti ernestiinien sukuilla oli myös laaja vaikutus Euroopan dynastioihin: Saxe-Coburgien suku solmi strategisia avioliittoja, joista merkittävin oli prinssi Albertin avioliitto Britannian kuningattaren Viktorian kanssa. Tästä sukuhaarasta polveutui myöhemmin monia eurooppalaisia kuninkaallisia perheitä (mm. Britannia, Belgia, Portugali, Bulgaria).

Lopullinen muutos: tasavaltaistuminen ja Thüringenin muodostuminen

Saksan vuoden 1918 vallankumoukset johtivat kaikkien Saksan herttuakuntien, mukaan lukien ernestiinien hallitsijatalojen, kruunujen ja valta-asemien lakkauttamiseen. Vuonna 1918 syntyneet vapaat kunnat ja myöhemmät valtiolliset uudelleenjärjestelyt johtivat siihen, että suurella osalla entisistä ernestiinien herttuakunnista oli yhteinen tie kohti uutta poliittista kokonaisuutta. Vuonna 1920 perustettiin Weimarin tasavallan yhteydessä Thüringenin vapaa osavaltio, johon yhdistettiin useita entisiä ernestiinien herttuakuntia. Poikkeuksena Saxe-Coburgin alue, joka liittyi Bavarian vapaavaltioon kansanäänestyksen jälkeen.

Merkitys nykypäivänä

Nykyisessä Thüringenissä näkyy edelleen ernestiinien herttuakuntien perintö: historialliset linnat, palatsit, kirkot ja kaupunkirakenteet kertovat alueen hajanaisesta mutta kulttuurisesti rikkaasta historiasta. Monissa kaupungeissa (esim. Weimar, Gotha, Coburg, Meiningen) on museoita ja muistomerkkejä, jotka käsittelevät niin paikallishistoriaa kuin koko Saksan 1800-luvun kulttuurielämää. Ernestinien herttuakunnat ovat siis pienvaltioina saattaneet olla mitoiltaan pieniä, mutta niiden vaikutus kulttuuriin ja Euroopan dynastiseen historiaan on ollut merkittävä.