Euroopassa 1500-luvulla kristinuskossa tapahtui suuri muutos. Tässä protestanttisessa uskonpuhdistuksessa sadattuhannet ihmiset jättivät katolisen kirkon ja perustivat protestanttisia kirkkoja ympäri Eurooppaa. Muutokseen vaikuttivat muun muassa uuden kirjapainotaidon leviämisen mahdollistama Raamatun saatavuus kansankielellä sekä johtajat kuten Martti Luther, Jean Calvin ja Huldrych Zwingli, jotka kyseenalaistivat katolisen kirkon oppeja, kirkollisen auktoriteetin ja käytännöt.

"Viisi solaa" ovat tiivistetty yhteenveto näiden protestanttisten johtajien reformoitua teologiaa: ne tiivistävät, miten pelastus, auktoriteetti ja jumalanpalvelus tulisi ymmärtää reformaatiossa. Termit ovat latinankielisiä, mutta niiden merkitykset voi ilmaista selkeämmin myös suomeksi. Alla olevissa kohdissa Latinankielinen ilmaisu on säilytetty ja sen jälkeen selitys ja käännös.

  • Sola Scriptura (”Raamattu yksin”). Tämä periaate tarkoittaa sitä, että kirjoitettu Raamattu on uskon ja elämän korkein ja ratkaiseva auktoriteetti. Reformaatio korosti, että kirkollinen traditio, paavillinen käskyvalta tai kirkollinen käytäntö eivät voi asettaa itseään Raamatun yläpuolelle. Sama ei aina tarkoita, että vanhat kirkon käytännöt hylätään kokonaan, vaan että niitä tarkastellaan ja arvotetaan Raamatun valossa. Sola Scriptura edisti myös Raamatun kääntämistä kansankielelle ja tavallisten ihmisten mahdollisuutta lukea Pyhiä kirjoituksia itse.
  • Solus Christus (”Vain Kristus”). Tämä korostaa, että Jeesus Kristus on ainoa välittäjä ja sovittaja ihmisen ja Jumalan välillä. Pelastus perustuu Kristuksen työön — hänen kärsimykseensä, kuolemaansa ja ylösnousemukseensa — eikä ihmisen omiin ansioihin tai pyhimysten väliintuloon. Tästä seuraa protestanttinen vastustus esimerkiksi pyhimysten välittäjäpalvonnalle ja ajatukselle, että kirkolliset sakramentit tai papin palvelu itsessään voisivat automaattisesti ansaita pelastuksen.
  • Sola Gratia (”Vain armosta”). Tämä opetus korostaa, että pelastus on Jumalan lahja eikä ihmisen ansio. Ihminen ei voi toimillaan tai kunnioittavilla rituaaleilla ansaita Jumalan suosiota; pelastus annetaan armosta Kristuksen tähden. Sola Gratia painottaa Jumalan aloitteellisuutta: se on Jumalan armollinen teko, ei ihmisen saavutus.
  • Sola Fide (”Vain uskosta”). Tämä tarkoittaa, että ihminen vanhurskautetaan eli tulee Jumalan edessä oikeaksi yksin uskon kautta Kristukseen, ei tekojensa perusteella. Usko käsitetään luottamuksena Jumalaan ja Kristukseen, joka oikeuttaa ihmisen Jumalan silmissä. Monet reformeeratut kirkot opettavat, että todellinen usko näkyy myös elämässä hyvissä teoissa, mutta ne eivät ole pelastuksen peruste, vaan seuraus.
  • Soli Deo Gloria (”Kunnia vain Jumalalle”). Tämä ilmaisee, että kaikki kunnia ja ylistys kuuluvat Jumalalle yksin, koska pelastus on kokonaan Hänen työssään. Ihmisten tehtävä ei ole hakea omaa kunniaansa uskossa, vaan osoittaa Jumalalle kiitollisuutta ja kunniaa. Käytännössä tämä vaikutti mm. jumalanpalveluselämään, teologiaan ja käsitykseen kirkon toiminnasta.

On tärkeää huomata, että reformaatiossa ei ollut yhtenäistä näkemystä kaikissa kysymyksissä: esimerkiksi ehtoollisen luonne tulkittiin eri tavoin eri reformoijien kesken (Luther korosti Kristuksen todellista läsnäoloa, Calvin puhui hengellisestä läsnäolosta ja Zwingli piti ehtoollista enemmän muistoritua). Lisäksi ”viisi solaa” ovat tiivistelmä, joka jäsennettiin myöhemmin kuvaamaan reformaation keskeisiä painotuksia — varsinaiset reformoijat eivät välttämättä käyttäneet juuri tätä termien yhdistelmää heti aluksi.

Reformaatio johti myös käytännön muutoksiin: kirkon hierarkian ja paavin aseman kyseenalaistaminen, Raamatun kääntäminen kansankielille, liturgian yksinkertaistaminen, sekä sakramenttien määrän ja merkityksen uudelleenarviointi (monet protestanttiset kirkot tunnustivat kahden sakramentin, kasteen ja ehtoollisen, erityisaseman, koska niistä on suora maininta Uudessa testamentissa).

Viisi solaa vaikuttavat yhä monien protestanttisten kirkkokuntien teologiaan ja identiteettiin. Samalla niiden tulkinnasta ja soveltamisesta on keskusteltu ja eri kirkkokunnissa painotukset vaihtelevat. Latinankieliset ilmaisut — ”Sola Scriptura”, ”Solus Christus”, ”Sola Gratia”, ”Sola Fide” ja ”Soli Deo Gloria” — tiivistävät tämän historiallis-teologisen perinnön, mutta niiden merkitys avautuu parhaiten, kun niitä selitetään ja liitetään käytännön seurakuntaelämään ja raamatuntulkintaan.