Hallikirkko (salikirkko) – rakenne, historia ja tunnetut esimerkit
Tutustu hallikirkon rakenteeseen, historiaan ja tunnetuihin esimerkkeihin — Milanon, Wienin ja Bristolinkin katedraalit sekä arkkitehtoniset ominaisuudet ja kehitys.
Kirkkosali eli hallikirkko (myös salikirkko) on kirkkorakennuksen muoto, jossa keskilaivan ja sen sivulla olevien käytävien (sivulaivojen) korkeudet ovat suunnilleen samat. Termi kuvaa rakennuksen arkkitehtuuria eikä niinkään sen käyttötarkoitusta. Tällaisessa pohjaratkaisussa ei ole perinteistä keskilaivan yläpuolista auki olevaa ikkunarivistöä (kleresteriota), joka tavataan monissa goottilaisissa katedraaleissa; sen sijaan valo tulee suoraan sivuikkunoista ja koko tila koetaan yhtenäisenä, salimaisena tilana.
Rakenne ja tunnuspiirteet
- Korkeus: keskilaiva ja sivulaivat ovat lähellä samaa korkeustasoa.
- Ikonografia ja valo: kleresterioikkunoiden puute tekee sisätilasta yhtenäisen ja vaakasuuntaiselta vaikuttavan — valo tulee pääosin sivuikkunoista.
- Pylväät ja palkistot: keskilaivan ja sivulaivojen väliin sijoitetut pylväs- tai pilasteririvistöt jakavat tilan, mutta eivät nosta keskilaivaa erottuvasti yläpuolelle.
- Katto ja holvit: hallikirkkoja on toteutettu sekä avoimin katoin että holvatuin sisätiloin; goottilaisissa hallikirkossa nähdään usein ristikkoholveja tai rib-vault -ratkaisuja.
- Rangennus: ulkokuoreltaan hallikirkat voivat olla yksinkertaisempia, sillä samankorkuinen runko vähentää tarvetta korkeille sivuseinien tukirakenteille.
Historia ja kehitys
Hallikirkkojen juuret ovat keskiajalla. Muoto yleistyi erityisesti myöhäiskeskiajalla ja varhaisella uudella ajalla eri alueilla Euroopassa, esimerkiksi Pohjois-Saksassa ja Itämeren piirissä, missä rakennettiin paljon tiiliholvikirkkoja (brick Gothic). Hallikirkko sopi hyvin mm. kaupungin kirkkoihin, joissa haluttiin tilan yhtenäisyyttä ja käytännöllisyyttä.
Termiä "hallikirkko" käytti ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä saksalainen taidehistorioitsija Wilhelm Lübke, ja siitä lähtien käsite on vakiintunut arkkitehtuurihistoriallisessa terminologiassa. Myöhemmin termiä on käytetty myös kuvaamaan suuria, yhtenäisiä kirkkotiloja eri tyylikausilta.
Alueellinen levinneisyys ja käyttötarkoitus
Hallikirkkoja esiintyy erityisen runsaasti Keski-Euroopassa — Saksassa, Itävallassa ja Pohjois-Italiassa — mutta myös Englannissa, Ranskassa ja Pohjoismaissa on esimerkkejä. Monista keskiaikaisista katolisista kirkoista tuli reformaation jälkeen protestanttisia seurakuntien tiloja; hallikirkon selkeä, salimainen tila soveltui hyvin saarnakeskeiseen jumalanpalvelukseen.
Tunnettuja esimerkkejä
Tunnettuja katedraaleja ja suuria kirkkoja, joita on luonnehdittu salikirkkoiksi, ovat muun muassa Milanon katedraali Italiassa, Pyhän Tapanin katedraali Wienissä sekä Bristolin katedraali Englannissa. Nämä esimerkit havainnollistavat, miten hallikirkon periaate voi esiintyä eri tyylivaiheissa ja paikallisissa rakennustraditioissa.
· 
Toinen sisäpuolinen näkymä Pyhän Tapanin katedraalista, Wien.
Myös pienemmät seurakuntakirkot ja kaupunkien pääkirkkorakennukset voivat olla hallikirkkoja. Esimerkiksi Pyhän Tuomaksen kirkko (Strasbourg) on Elsassin ainoa hallikirkko. Se on nykyään protestanttinen kirkko.
· 
Pyhän Tuomaksen kirkko (Strasbourg) on Elsassin ainoa hallikirkko. Se on nykyään protestanttinen kirkko.
Esimerkiksi itävaltalainen esimerkki Tullnin pääkirkko ilmentää myös hallikirkon muotoa, jossa tilan yhtenäisyys korostuu.
· 
Pääkirkko Tullnissa, Itävallassa.
Arkkitehtoninen ja kulttuurinen merkitys
Hallikirkon muoto korostaa tilan yhteisöllisyyttä ja visuaalista yhtenäisyyttä. Liturgisesti ja akustisesti salimainen tila voi toimia hyvin sekä suurille messuille että saarnaan painottuville jumalanpalveluksille. Rakenteellisesti hallikirkko mahdollistaa laajemmat yhtenäiset kattorakenteet ja tietyissä maissa, kuten Pohjois-Saksassa, hallikirkot ovat myös olleet osa paikallista rakennusperinnettä ja kaupunkikuvaa.
Yhteenvetona hallikirkko on arkkitehtoninen ratkaisu, joka tarjoaa vaihtoehdon korkean keskilaivan ja alhaisten sivulaivojen klassiselle asetelmalle. Sen levinneisyys, muunnelmat ja historiallinen käyttö vaihtelevat alueittain, mutta perusajatus yhtenäisestä, salimaisesta sisätilasta tekee siitä helposti tunnistettavan tyypin kirkkoarkkitehtuurissa.
Wienin Pyhän Tapanin katedraali on salikirkko.
Aiheeseen liittyvät sivut
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä on hallikirkko?
V: Salikirkko on kirkkorakennustyyppi, jolle on ominaista arkkitehtuuri, jossa ei ole ikkunoita pylväiden yläpuolella ja jossa kirkon keskilaiva ja käytävät ovat suunnilleen samalla korkeudella.
K: Kuka käytti ensimmäisenä termiä "hallikirkko"?
V: Termiä käytti ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä saksalainen taidehistorioitsija Wilhelm Lübke.
K: Mitkä ovat tunnettuja esimerkkejä salikirkoista?
V: Tunnettuja esimerkkejä salikirkoista ovat Milanon katedraali Italiassa, Pyhän Tapanin katedraali Wienissä ja Bristolin katedraali Englannissa.
K: Onko olemassa esimerkkiä protestanttisesta salikirkosta?
V: Kyllä, Strasbourgin Pyhän Tuomaan kirkko Ranskassa on Elsassin ainoa protestanttinen salikirkko.
K: Mistä valo tulee salikirkon sisältä?
V: Valo tulee ikkunoista, jotka sijaitsevat keskilaivan ja käytävän pylväiden välissä.
Kysymys: Pidetäänkö kaikkia katedraaleja myös salikirkkoina?
V: Ei, kaikkia katedraaleja ei pidetä salikirkkoina; joissakin katedraaleissa voi olla ikkunoita pylväiden yläpuolella tai niiden kirkkolaivojen ja -käytävien korkeus voi vaihdella.
Etsiä