Goottilainen arkkitehtuuri: määritelmä, piirteet ja historia

Goottilaista arkkitehtuuria kutsuttiin aluksi "ranskalaiseksi tyyliksi" (Opus Francigenum). Myöhemmin renessanssin aikana sanaa "goottilainen" käytettiin loukkauksena, joka liittyi muinaisiin sivistymättömiin gootteihin.

Italialainen kirjailija Giorgio Vasari käytti sanaa "goottilainen" 1530-luvulla, koska hänen mielestään keskiajan rakennukset eivät olleet huolellisesti suunniteltuja ja mitattuja kuten renessanssin rakennukset tai antiikin Rooman rakennukset. Hän sanoi, että kuten barbaariset gootit olivat tuhonneet klassisen maailman, niin tämä "moderni taide" oli tuhonnut kahdentoista vuosisadan arkkitehtuurin. Vasarin jälkeen monet muutkin käyttivät sanaa "goottilainen" kuvaamaan arkkitehtuuria, jossa oli teräväkärkisiä kaaria.

Kaupungit, osavaltiot ja maat

1200-luvun lopulla Länsi-Eurooppa jakautui eri valtioihin, joista alkoi muodostua nykyisin tunnettuja maita.

Pyhä Rooman valtakunta hallitsi suurta osaa Euroopasta, mukaan lukien nykyiset Saksa, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Sveitsi, Itävalta, Itä-Ranska ja suuri osa Pohjois-Italiasta Venetsiaa lukuun ottamatta. Historioitsijat uskovat, että keisari Kaarle Suuri aloitti Pyhän Rooman valtakunnan vuonna 800 jKr.

Ranskan ja Espanjan maat jakautuivat kuningaskunniksi. Englantia hallitsi kuningas, jonka suvulla oli paljon maata myös Ranskassa. Norjaan vaikutti Englanti, kun taas muihin Skandinavian maihin ja Puolaan vaikutti Saksa.

Tuohon aikaan kaupunkien ja valtioiden välillä käytiin paljon kauppaa. Tämä sai kaupungit kasvamaan suuremmiksi. Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa oli monia suuria kaupunkeja, jotka kasvoivat rauhallisesti ja kävivät usein kauppaa keskenään. Näiden kaupunkien rauhan ja vaurauden vuoksi ne osoittivat ylpeyttään rakentamalla valtavia kaupungintaloja, joissa oli usein hyvin korkeita torneja.

Englannissa ja Ranskassa useimmat ihmiset eivät asuneet kaupungeissa. He asuivat maatiloilla, jotka usein omisti rikas aatelismies (tai lordi). Lordin taloa kutsuttiin yleensä kartanoksi. Italia oli enimmäkseen jakautunut pieniin kaupunkivaltioihin, jotka usein taistelivat toisiaan vastaan. Kaupungeissa oli usein korkeat muurit, ja monet tähän aikaan rakennetut talot olivat korkeita, korkeita torneja.

Kirkko

Länsi-Euroopassa keskiajalla lähes kaikki kuuluivat roomalaiskatoliseen kirkkoon. Roomalaiskatolisella kirkolla on yksi päämies - paavi. Keskiajalla kaikkialla Euroopassa käytettiin kirkoissa yhtä kieltä - kirkollista latinaa, jota joskus kutsuttiin kirkkolatinaksi ja joka oli kehittynyt muinaisesta latinasta. Kunkin alueen kirkoilla oli paikallinen piispa, joka oli paavin alainen. . Kullakin piispalla oli valtaistuin, jolla hän saattoi istua, kun papit ja ihmiset tulivat hänen luokseen. Kirkkoa, jossa on piispan valtaistuin, kutsutaan "katedraaliksi". Katedraalit olivat yleensä suurimpia ja kauneimpia kirkkoja.

Varhaiskeskiajalla rakennettiin monia luostareita eri puolille Eurooppaa. Joukko pyhiä miehiä asui, työskenteli ja rukoili siellä. Munkit kuuluivat eri "ritarikuntiin", joilla oli erilaiset säännöt. Eniten luostareita oli benediktiinijärjestön munkkien kotina. Heidän luostarinsa sijaitsivat yleensä kaupungeissa, ja he rakensivat usein hyvin suuria kirkkoja, joita kutsuttiin "luostareiksi", joissa munkit ja kaupunkilaiset saattoivat palvoa. Muut munkkiritarikunnat, kuten sisterttiläiset, eivät asuneet kaupunkien lähellä. Nykyään heidän luostarinsa ovat kauniita raunioita Englannin maaseudulla.

Ranskassa oli myös benediktiiniläisiä ja kluunijärjestöjä. Clunyn suuri, romaaniseen tyyliin rakennettu luostari oli Euroopan suurin. Luostari ja muut rakennukset olivat hyvin suunniteltuja, joten suunnitelma vaikutti satojen vuosien ajan muihin luostareihin.

Pyhä Fransiskus Assisilainen perusti 1200-luvulla fransiskaanit, joita kutsuttiin usein harmaiksi veljeksiksi harmaanruskean kaapunsa vuoksi. Dominikaanit perusti Pyhä Dominikaanus Toulouseen ja Bolognaan. Dominikaanit rakensivat monia Italian goottilaisia kirkkoja.

Apotti Suger johti suurta luostaria Pariisin pohjoispuolella Ranskassa. Luostarilla oli suuri kirkko, Saint-Denisin luostari, ja siellä oli myös kuninkaallinen palatsi, jossa Ranskan kuninkaat toisinaan oleskelivat. Apotti Suger oli kahden kuninkaan, Ludvig VI:n ja Ludvig VII:n, läheinen ystävä.

Vuonna 1127 Suger sai idean rakentaa uudelleen Saint-Denisin suuri luostarikirkko. Hän aloitti muuttamalla "länsirinnettä" eli julkisivua, joka oli noin 200 vuotta vanha ja jossa oli vain yksi pieni ovi. Sugerin suuressa suunnitelmassa oli kolme suurta ovea, kuten Konstantinuksen kaaren kaaret Roomassa, joiden oli määrä päästää sisään kaikki väkijoukot erityisinä pyhinä päivinä. Julkisivussa oli myös keskellä suuri pyöreä ikkuna, ruusuikkuna, joka oli ensimmäinen Ranskassa.

Apotti Suger ei sitten rakentanut uudelleen kirkon länsiovien sisäpuolella olevaa osaa, "keskilaivaa", jossa suurin osa tavallisista ihmisistä seisoi. Seuraava osa, jonka hän rakensi uudelleen, oli itäpääty.

Apotti Suger halusi, että tämä osa saisi ihmiset ajattelemaan taivasta. Hän halusi sen olevan hyvin valoisa ja kirkas, ja siinä olisi suuria ikkunoita, joissa olisi kauniin väristä lasia. Tätä varten hän tutki kaikkia nykyaikaisimpia suunnitelmia ja kaikkia nokkelia asioita, joita muut arkkitehdit olivat tehneet. Hän kokosi kaikki uudet ideat yhteen rakennukseen. Se oli uuden "goottilaisen" tyylin ensimmäinen rakennus. (Mutta sitä ei tietenkään kutsuttu goottilaiseksi tuolloin. Sitä kutsuttiin nimellä "ranskalainen tyyli".)

Uusi East End vihittiin käyttöön tai "annettiin Jumalalle" 11. kesäkuuta 1144. Muut arkkitehdit kopioivat pian tämän mallin muita suuria kirkkoja ja katedraaleja varten Pohjois-Ranskassa. Apotti Sugerin kuoleman jälkeen myös muu kirkko rakennettiin uudelleen uuteen tyyliin, ja se sai vielä kaksi paljon suurempaa ja koristellumpaa ruusuikkunaa, yhden kummallekin puolelle.

Tyyli levisi pian Englantiin, Ranskaan, Alankomaihin, Saksaan, Espanjaan sekä Pohjois-Italiaan ja Sisiliaan.

Huomautus: - Arkkitehtuurin sanaston sanat on kirjoitettu lihavoituna, ja ne selitetään ja/tai esitetään suunnitelmassa ja poikkileikkauksessa.

Romaaninen arkkitehtuuri

"Romaani" oli arkkitehtuurin tyyli Euroopassa ennen "goottilaista" tyyliä. Goottilainen arkkitehtuuri kehittyi romaanisesta arkkitehtuurista. Näiden kahden tyylisuunnan välillä ei ollut selkeää eroa. Monet goottilaisen arkkitehtuurin piirteet eivät saaneet alkunsa goottilaiselta kaudelta. Ne olivat jo olemassa romaanisessa arkkitehtuurissa, ja ne muuttuivat hitaasti goottilaisiksi. Tärkeimmät muutokset olivat teräväkärkinen kaari ja lentävä pilaristo. Nämä kaksi kehitystä mahdollistivat monet muut muutokset.

Romaanisissa rakennuksissa oli paksut seinät, pienet ikkunat, pyöreät kaaret ja litteät tukipilarit. Goottilaisissa rakennuksissa oli ohuemmat seinät, suuremmat ikkunat, teräväkärkiset kaaret ja suuret tukipilarit.

Kaikki rakennustyypit ja rakennusten yleiset muodot olivat olemassa jo romaanisella kaudella. Rakennustyyppejä olivat: katedraalikirkko, seurakuntakirkko, luostari, linna, palatsi, suuri sali ja porttirakennus.

Ennen 1900-lukua lähes jokaisen kaupungin maamerkkirakennus oli kirkko, katedraali, luostari tai kaupungintalo, jonka korkea torni tai torni kohosi korkealle kaikkien talojen yläpuolelle. Monet näistä rakennuksista olivat peräisin keskiajalta ja olivat tyyliltään romaanisia tai goottilaisia.

Suunnitelmat

Useimpien goottilaisten kirkkojen pohjapiirros on ristin muotoinen. Pitkä keskilaiva muodostaa kirkon rungon, ja sen poikki kulkevia sivuhaaroja kutsutaan ristikirkoksi. Ristiristin toisella puolella on kansi, jota kutsutaan usein kuoroksi, koska pappi ja kuoro laulavat siellä jumalanpalveluksia.

Kirkon keskilaivan molemmin puolin on yleensä käytävä tai käytävä. Joskus kummallakin puolella on kaksi käytävää. Kirkon keskilaiva on yleensä paljon korkeampi kuin käytävät, ja siinä on korkeat ikkunat, jotka valaisevat keskitilaa. Rakennuksen yläosaa, jossa nämä ikkunat ovat, kutsutaan kirkkorakennukseksi (tai kirkkaaksi kerrokseksi). (Se lausutaan "clair-rest-tree".)

Joissakin Saksan ja Itävallan goottilaisissa kirkoissa ja myös Milanon katedraalissa (joka rakennettiin saksalaiseen tyyliin) on usein lähes samankorkuiset kirkon keskilaiva ja käytävät, ja niitä kutsutaan "hallenkirkoiksi". Wienin Pyhän Tapanin katedraali on esimerkki tästä.

Joissakin kaksoissisäisissä kirkoissa, kuten Pariisin Notre Damen kirkossa, ristikirkko ei ulotu käytäviä pidemmälle. Englantilaisissa katedraaleissa ristikirkko ulottuu aina pitkälle, ja joskus ristikirkkoja on kaksi, kuten Salisburyn katedraalissa.

Juuri itäpäässä goottilaiset kirkot eroavat eniten toisistaan.

Englannissa itäpää on yleensä pitkä ja usein kaksiosainen. Se on yleensä neliön muotoinen tai siinä on "Lady Chapel", paikka, jossa voi rukoilla Neitsyt Mariaa.

Ranskassa itäpääty on usein monikulmainen, ja siinä on kävelyyn tarkoitettu kulkuväylä, jota kutsutaan ambulatorioksi. Ranskalaisissa kirkoissa on usein kappelien rengas, jota kutsutaan chevetteksi. Saksalaiset kirkot ovat usein itäpäädyltään samanlaisia kuin ranskalaiset kirkot.

Italiassa ei ole pitkää kuorta, joka ulottuisi ristikirkon ulkopuolelle. Siellä on yleensä vain puoliympyrän muotoinen kappeli, kuten Firenzen katedraalissa.

Goottilaisen tyylin piirteet

• Teräväkärkiset kaaret
• Erittäin korkeat tornit ja tornit ja katot.
• Klusteroidut pylväät: korkeat pylväät, jotka näyttivät ryhmältä yhteen niputettuja ohuita pylväitä.
• Kylkiholvit: kivestä tehdyt kaarevat katot. Goottilaisessa tyylissä niitä kannattelevat kivikylkiluut.
• Kivirakenteinen luuranko, jonka välissä on suuria lasi-ikkunoita.
• Verhoilu: veistetyt kivipitsit ikkunoissa ja seinissä.
• Lasimaalaukset: ikkunoissa on runsaasti värillistä lasia, jossa on usein tarinoita kertovia kuvia.
• Pilarit: rakennuksesta ulkonevat kapeat kivimuurit, jotka auttavat pitämään rakennusta pystyssä.
• Lentävät tukipilarit: tukipilarit, jotka auttavat pitämään holvin pystyssä. Ne tehdään kaarella, joka hyppää rakennuksen alemman osan yli ja ulottuu ulkoseinälle.
• Pyhimysten, profeettojen ja kuninkaiden patsaat ovien ympärillä.
• Paljon veistoksia, joskus eläimiä ja legendaarisia olentoja. Katolta suihkuttaa vettä Gargoyles.

Suuri julkisivu

Suuren kirkon tai katedraalin "julkisivu" eli länsirintama on suunniteltu tekemään suuri vaikutus rukoilijoihin. Yksi tunnetuimmista on Notre Dame de Paris.

Julkisivun keskellä on pääovi tai portaali, jossa on usein myös kaksi sivuovea. Keskimmäisen oven kaaressa on usein tärkeä veistos, yleensä "Kristus majesteettisena". Joskus oviaukon keskellä on kivipylväs, jossa on "Madonna ja lapsi" -patsas. Porttien ympärille on sijoitettu monia muitakin veistettyjä hahmoja. Joskus koko rakennuksen julkisivun ympärille on veistetty satoja kivihahmoja.

Keskimmäisen oven yläpuolella on suuri ikkuna, joka on yleensä ruusuikkuna, kuten Reimsin katedraalissa, mutta ei Englannissa, Skotlannissa, Belgiassa tai Skandinaviassa, joissa on lähes aina hyvin suuri teräväkärkinen ikkuna, joka päästää paljon valoa sisään.

Italiassa julkisivu on usein koristeltu värillisellä marmorilla ja pienistä värillisistä laatoista tehdyllä mosaiikilla, eikä siinä ole niin paljon patsaita kuin Orvieton katedraalissa.

Ranskalaisen katedraalin ja monien englantilaisten, espanjalaisten ja saksalaisten katedraalien julkisivussa on yleensä kaksi tornia.

Korkeus

Suuret goottilaiset kirkot ja katedraalit ovat usein hyvin korkeita. Sisäpuolella kirkon keskilaiva on yleensä vähintään kaksi kertaa niin korkea kuin se on leveä, mikä antaa kirkolle hyvin korkean ja kapean ilmeen. Joissakin Ranskan ja Saksan kirkoissa kirkkolaivojen korkeus on kolminkertainen leveyteen verrattuna. Kölnin tuomiokirkko on esimerkki tästä. Korkein kirkkolaiva on Beauvais'n katedraalissa, joka on 157,5 metriä korkea. Westminster Abbey on 102 jalkaa korkea.

Useimmissa goottilaisissa kirkoissa, niin suurissa kuin pienissäkin, on ainakin yksi torni. Italiassa kirkoissa on kupolit, ja torni on sivussa. Mutta useimmissa muissa maissa katedraaleissa on yleensä kaksi tornia ja melko usein jopa kolme. Joissakin on jopa enemmän. Laonin katedraaliin suunniteltiin seitsemän tornia, mutta kaikkia ei rakennettu.

Joskus on vain yksi torni, jossa on valtava torni, kuten Salisburyssa. Lincolnin katedraalissa oli keskiajan korkein torni, jonka korkeus oli 160 metriä (527 jalkaa).

Koska terävä kaari osoittaa ylöspäin, se saa ihmiset katsomaan ylöspäin. Goottilaisessa arkkitehtuurissa koko rakennus on suunniteltu niin, että ihmiset katsovat ylöspäin. Rakennuksessa on pitkiä kapeita pylväitä, pitkiä kapeita ikkunoita ja korkeita teräväkärkisiä kattoja. Sisäpuolella katon kaaret kohoavat ylöspäin kuin oksat. Ulkopuolella on usein paljon hienoja koristeita katon reunoilla, pilarien yläosissa ja ikkunoiden yläpuolella. Näitä kutsutaan huipuiksi. Milanon katedraalissa niitä on satoja.

Valo

Goottilaisessa arkkitehtuurissa on yleensä paljon ikkunoita. Sainte Chapelle on kuuluisa esimerkki. Gloucesterin katedraalissa Englannissa itäikkuna on tenniskentän kokoinen. Myös Milanon katedraalissa on suunnilleen samankokoisia ikkunoita.

Käytävän katon poikki kulkevia tukipilareita käytettiin tukemaan ikkunoiden yläpuolella olevaa kattoa, joten seinien ei tarvinnut olla niin paksuja.

Sisäpuolen pylväät, holvin (tai katon) kylkiluut ja lentävät tukipilarit muodostivat vahvan kivirungon. näiden osien välissä olevat seinät ja holvien täyttö saattoivat olla kevyempää ohuempaa materiaalia. Kapeiden tukipilarien välissä seinät voitiin avata suuriksi ikkunoiksi.

Goottilaisen kauden aikana goottilaiset ikkunat pystyivät muuttumaan yksinkertaisista aukoista hyvin rikkaisiin malleihin teräväkärkisen kaaren ansiosta. Ikkunat täytettiin hyvin usein lasimaalauksilla, jotka toivat rakennukseen värillistä valoa ja joita käytettiin tarinankerronnallisiin kuviin.

Terävä kaari

Kärkikaaria käytettiin persialaisessa arkkitehtuurissa, ja vuodesta 641 jKr. lähtien ne olivat osa islamilaista arkkitehtuuria. Eurooppaan teräväkärkinen kaari levisi ristiretkeläisten kautta, jotka matkustivat Lähi-itään vuodesta 1096 alkaen. Myös islamilaiset joukot olivat vallanneet osia Espanjasta, jonne he rakensivat kaupunkeja ja moskeijoita, joissa oli teräväkärkisiä kaaria.

Arkkitehtuurihistorioitsijat uskovat, että myös jotkut eurooppalaiset arkkitehdit käyttivät teräväkärkistä kaarta, koska se oli erittäin vahva tapa tehdä kaari.

Goottilaisessa arkkitehtuurissa teräväkärkistä kaarta käytetään joka paikassa, jossa kaari on tarpeen, sekä lujuuden että koristelun vuoksi. Goottilaisissa aukoissa, kuten oviaukoissa, ikkunoissa, arkadeissa ja gallerioissa, on teräväkärkisiä kaaria. Kaaririviä kutsutaan arcadiksi. Korkealla rakennuksessa oleva kaaririvi on galleria.

Seinien koristeena käytettiin teräväkärkisiä kaaririvejä. Tämä tunnetaan nimellä sokea kaarijulkisivu. Usein seiniin tehtiin korkeita kapeita kaariaukkoja, joihin voitiin sijoittaa patsaita. Tällaista aukkoa kutsutaan kapeaksi, joka lausutaan "neesh".

Holvikatot, joissa on teräväkärkiset kaaret

Tiilestä tai kivestä rakennettua kaarevaa kattoa kutsutaan holviksi. Joissakin kirkoissa oli holvikatot romaanisella kaudella ennen goottilaisuutta. Ne perustuivat aina täydellisen puoliympyrän muotoihin. Romaanikaudella oli kaksi pääasiallista tapaa tehdä keskilaivan holvi. Holvi saattoi olla pitkä kuin tunneli. Kirkot, joissa oli tällainen holvi, olivat aina melko pimeitä. Tai se saattoi olla nelikulmainen, kuten kaksi toisiaan risteävää tunnelia. Tämä tarkoitti, että holvia kannattavat pylväät oli aina sijoitettava täysin neliön muotoiselle pohjalle, mikä ei aina ollut mahdollista.

Yksi teräväkärkisten kaarien hyvistä puolista oli se, että ne saattoivat olla kapeita ja korkeita tai litteitä ja leveitä. Arkkitehdit saattoivat teräväkärkisten kaarien avulla tehdä hyvin erimuotoisia holveja. Niiden ei edes tarvinnut olla suorakulmaisia. Goottilainen arkkitehti saattoi tehdä holvin, jonka yksi sivu oli kapea, kaksi sivua leveä ja viimeinen sivu vielä leveämpi. Teräväkaaristen holvien avulla voitiin helposti tehdä kolmi- tai viisisivuinen holvi.

Holvit tehtiin kylkiholveista, jotka kohtasivat toisensa holvin korkeimmassa kohdassa. Kylkipalkkien välissä oli kaltevia kivi- tai tiilipintoja, jotka saattoivat olla paljon ohuempia ja kevyempiä kuin kylkipalkit. Aluksi kylkiholvien muodostama kuvio oli melko yksinkertainen, kuten romaanisissa holveissa, mutta arkkitehdit, erityisesti Englannissa, alkoivat pian lisätä pieniä kylkiholveja pääkylkiholvien väliin ja tehdä erilaisia kuvioita. Tällaisia holveja on nähtävissä myös Espanjassa ja Saksassa, mutta ei yleensä Ranskassa tai Italiassa.

Goottilaisten kaarien eri muodot

Goottilaisella kaudella teräväkärkisten kaarien muoto ja tyyli muuttuivat. Muutokset eivät kuitenkaan olleet samanlaisia kaikissa maissa.

Kärkikaarien avulla ikkunoista voitiin tehdä hyvin suuria. Arkkitehdit tekivät monia malleja, joissa teräväkärkiset kaaret ylittävät toisensa eri tavoin. Näitä malleja käytettiin usein ikkunoissa, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat täynnä kauniita kivipitsejä. Tätä kutsutaan "verhoiluksi". Kivistä tehtyjä verhousrakenteita käytettiin pitämään lasi paikallaan. Arkkitehtuurihistorioitsija voi usein päätellä, kuinka vanha rakennuksen osa on, tarkastelemalla ikkunoiden verhousmallia.

Lancet-arkki

Yksinkertaisin goottilainen kaari on pitkä aukko, jossa on teräväkärkinen kaari, joka tunnetaan Englannissa nimellä lancet. Lancet on terävä veitsi, joten nämä ikkunat ovat veitsen muotoisia. Hyvin usein lansetti-ikkunat on koottu kolmen tai viiden ikkunan ryhmäksi.

Salisburyn katedraali on kuuluisa lansigoottiarkkitehtuurinsa kauneudesta. Englannissa tyyliä kutsutaan nimellä "Early English Gothic". Englannissa sijaitsevassa Yorkin katedraalissa on viiden lansettiikkunan ryhmä, joka on 15 metriä korkea ja edelleen täynnä vanhaa lasia. Niitä kutsutaan nimellä Five Sisters.

Tällaisia yksinkertaisia ikkunoita on myös Chartresin katedraalissa ja Laonin katedraalissa Ranskassa. Ne ovat tavallisimpia goottilaisia ikkunoita Italiassa.

Tasasivuinen kaari

Monissa goottilaisissa aukoissa on tasasivuiseen kolmioon perustuva yläosa. Tasasivuinen kaari on erittäin miellyttävän näköinen, ja se antaa leveän aukon, joka on hyödyllinen oviaukoille, kaarikäytäville ja suurille ikkunoille.

Nämä kaaret on usein täytetty ympyränmuotoisilla verhokuvioilla. Englannissa tätä tyyliä kutsutaan geometriseksi koristelluksi goottilaisuudeksi. Se on nähtävissä monissa englantilaisissa ja ranskalaisissa katedraaleissa, esimerkiksi Lincolnin katedraalissa Englannissa ja Notre Damen katedraalissa Pariisissa.

Räikeä kaari

Joissakin goottilaisissa ikkunoissa on kuvioita verhoilussa tai jopa itse ikkunan yläosassa, joka nousee ylös kuin liekki. Tätä kutsutaan flamboyant-gotiikaksi. Tällainen verhous antaa erittäin rikkaan ja eloisan vaikutelman.

Joissakin Euroopan kauneimmista ja kuuluisimmista ikkunoista on tämäntyyppinen verhous. Se on nähtävissä Wienin Pyhän Tapanin kirkossa, Pariisin Sainte Chapelle -kappelissa, Limogesin ja Rouenin katedraaleissa Ranskassa sekä Milanon katedraalissa Italiassa. Englannissa tunnetuimpia tällaisia ikkunoita ovat YorkMinsterin länsi-ikkuna, jonka muotoilu perustuu Pyhään sydämeen, Carlislen katedraalin itäikkuna ja Selby Abbeyn itäikkuna. Arkkitehtuurihistorioitsijat kiistelevät joskus siitä, mikä näistä on kaunein.

Liekinmuotoiset kaaret eivät ole yhtä vahvoja kuin tavalliset teräväkärkiset kaaret. Sitä ei koskaan käytetä holvikaton tekemiseen. Jos tätä muotoa käytetään oviaukon rakentamiseen, sen ympärillä on yleensä toinen vahvempi kaari. Toinen tapa on tehdä neliönmuotoinen ovi, jonka yläosassa on Flamboyant-koristeita. Ranskassa on monia tällaisia oviaukkoja sekä kirkoissa että taloissa. Englannissa ne ovat harvinaisia, mutta Rochesterin katedraalissa on yksi.

Englannissa Flamboyant-tyyliä käytettiin seinäkaaria ja markkinarakoja. Tunnetuimmat esimerkit ovat Elyn Lady Chapelissa, Lincolnin Screenissa ja Exeterin katedraalin julkisivussa. Saksalaisessa ja espanjalaisessa goottilaisessa arkkitehtuurissa Flamboyant-tyyliä käytetään usein opnwork-kivinäyttämöissä. Wienin katedraalin kuuluisa "saarnatuoli" on tehty tällä tavoin.

Painunut kaari

Masentunut kaari on leveä ja näyttää siltä, että se on työnnetty lähes litteäksi. Kun tämänkaltaisia kaaria käytetään suurten suurten ikkunoiden tekoon, niitä on tuettava monilla korkeilla ohuilla pystysuorilla akseleilla ja vaakasuorilla poikkipinnoilla, jotta ikkuna näyttäisi siltä kuin se olisi jaettu ruudukkoon (paljon suorakulmioita). Tällaista koristelua käytetään myös seinissä. Englannissa tyyliä kutsutaan nimellä Perpendicular Gothic style.

Gloucesterin katedraalin perpendikulaarisen itäikkunan sanotaan olevan tenniskentän kokoinen. Kolme hyvin kuuluisaa suurta kappelia on toteutettu tällä tyylillä: King's College Chapel, Cambridge; Pyhän Yrjön kappeli Windsorin linnassa; Henrik VII:n kappeli Westminster Abbeyssa. Toinen kuuluisa esimerkki on Bath Abbey.

Koristelu

Goottilainen katedraali suunniteltiin ikään kuin maailmankaikkeuden malliksi. Kaikki rakennuksessa oli suunniteltu kertomaan viesti Jumalasta.

Patsaat, koristeet, lasimaalaukset ja seinämaalaukset kertoivat Raamatun tarinoita, kuten siitä, miten Jumala loi maailman ja miten hän hallitsee kaikkea maailmankaikkeudessa olevaa, vuodenajoista ja taivaan tähdistä.

Oven lähellä olevissa kaiverruksissa on usein eläinradan merkkejä, koska tähtikuviot taivaalla olivat hyvin tärkeitä maanviljelijöille, joilla ei ollut kalentereita, jotka olisivat kertoneet, milloin kylvää ja milloin korjata sato.

Pääoven yläpuolella on usein veistos, jossa Jeesus istuu valtaistuimella tuomitsemassa maan ihmisiä. Monet kuvat ja veistokset muistuttavat ihmisiä siitä, että heidän on elettävä hyvää elämää, koska koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Monet kirkot oli koristeltu erittäin runsaasti sekä sisältä että ulkoa. patsaat oli usein maalattu kirkkain värein, mutta nykyään niistä on jäljellä vain pieniä paloja Chartresin katedraalissa ja joissakin muissa paikoissa. Puiset katot olivat yleensä kirkkaan värisiä. Joskus myös kivipylväät maalattiin.

Vaikka jotkin asiat goottilaisessa arkkitehtuurissa pysyvätkin samoina, toiset asiat näyttävät erilaisilta eri maissa.

Rakennusmateriaalit

Eri puolilla Eurooppaa käytettiin erilaisia rakennusmateriaaleja. Tämä on yksi arkkitehtuurin eroista eri paikkojen välillä. Ranskassa oli kalkkikiveä. Se oli hyvä rakennuskivi, koska se oli pehmeää leikattavaksi, mutta kovettui paljon, kun ilma ja sade vaikuttivat siihen. Se oli yleensä vaaleanharmaata. Ranskassa oli myös kaunista valkoista Caenin kalkkikiveä, joka oli täydellistä hienojen kaiverrusten tekemiseen.

Englannissa oli karkeaa kalkkikiveä, punaista hiekkakiveä ja tummanvihreää Purbeckin marmoria, jota käytettiin usein arkkitehtonisiin koristeisiin, kuten ohuisiin pylväisiin.

Pohjois-Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa, Baltian maissa ja Pohjois-Puolassa ei ollut hyvää rakennuskiveä, mutta siellä oli savea tiilien ja laattojen valmistukseen. Niinpä monissa näistä maista on tiiligoottipohjaisia kirkkoja ja jopa tiiligoottipohjaisia linnoja.

Italiassa käytettiin kalkkikiveä kaupunginmuurien ja linnojen rakentamiseen, mutta muissa rakennuksissa käytettiin tiiltä. Koska Italiassa oli paljon kaunista marmoria monissa eri väreissä, monien rakennusten julkisivut on koristeltu värillisellä marmorilla. Joissakin kirkoissa on hyvin karkeat tiilijulkisivut, koska marmoria ei koskaan laitettu päälle. Esimerkiksi Firenzen katedraali sai marmorijulkisivunsa vasta 1800-luvulla.

Joissakin Euroopan osissa oli paljon korkeita suoria puita, joista voitiin tehdä hyvin suuria kattoja. Mutta 1400-luvulla Englannissa pitkät suorat puut olivat loppumassa. Monia puita käytettiin laivojen rakentamiseen. Arkkitehtien oli keksittävä uusi tapa tehdä leveä katto lyhyistä puupaloista. Näin keksittiin vasarapalkkikatto, joka on yksi monien vanhojen englantilaisten kirkkojen kauniista piirteistä.

Ranska

Ranskalaiset, saksalaiset ja belgialaiset katedraalit ovat usein hyvin korkeita sekä sisältä että ulkoa. Ristirakennukset eivät ulotu kauas. Julkisivuissa on Ranskassa lähes aina kolme ovea, ruusuikkuna ja kaksi tornia. Julkisivuissa on usein ovia sekä ristikirkon että julkisivun puolella.

Englanti

Englantilaiset katedraalit eroavat muista siinä, että ne ovat pitkiä ja näyttävät vaakasuorilta kuin suuret valtamerilaivat. Englantilaisten katedraalien rakentaminen kesti lähes kaikissa satoja vuosia, ja jokainen osa on tyyliltään aivan erilainen kuin seuraava osa. (Ainoastaan Salisburyn katedraalia ei rakennettu monella eri tyylillä.) Länsiikkuna on hyvin suuri, eikä se ole koskaan ruusuikkuna. Läntisessä julkisivussa voi olla kaksi tornia kuten ranskalaisessa katedraalissa tai ei yhtään. Rakennuksen keskellä on lähes aina torni, jossa voi olla suuri torni.

Saksa ja Pyhä Rooman valtakunta

Saksassa tornit ja torni ovat usein valtavan suuria. Joskus ne ovat niin suuria, että niitä oli mahdotonta saada valmiiksi vasta nykyaikana. Tornit eroavat huomattavasti englantilaisista torneista, sillä ne on tehty pitsimäisestä "avotyöstä". On myös monia hallikirkkoja, joissa ei ole kirkkorakenteisia ikkunoita. Kirkon keskilaiva ja käytävät ovat suunnilleen samankorkuiset.

Espanja ja Portugali

Kuten englantilainen katedraali, myös espanjalainen tai portugalilainen goottilainen katedraali on usein rakennettu monin eri tyylein. Ne ovat usein leveitä. Espanjalaisissa katedraaleissa on usein kappeleita ympäriinsä. Katolla on usein monenlaisia torneja ja torneja. Usein keskustornit ovat monikulmaisia.

Italia

Italialaisissa goottilaisissa katedraaleissa käytetään paljon värejä sekä ulkona että sisällä. Ulkopuolella julkisivu on usein koristeltu marmorilla. Sisäpuolella seinät ovat usein maalattua kipsiä. Pylväät ja kaaret on usein koristeltu kirkkaanvärisellä maalilla. Myös mosaiikkeja on kultaisella pohjalla ja kauniisti kaakeloidut lattiat ovat geometrisia kuvioita. Julkisivuissa on usein avoin kuisti, jonka yläpuolella on pyöröikkunat. Rakennuksen keskellä on usein kupoli. Kellotornia ei juuri koskaan ole kiinnitetty rakennukseen, koska Italiassa on melko vähän maanjäristyksiä. Ikkunat eivät ole yhtä suuria kuin Pohjois-Euroopassa, ja vaikka lasimaalauksia löytyykin usein, kirkkojen suosituin koristelutapa on fresko (seinämaalaus).

• Linna
• Goottilainen herätys arkkitehtuuri