Harmonia musiikissa – määritelmä, soinnut, tonaalisuus ja kromaattisuus

Tutustu harmonian perusteisiin: määritelmä, soinnut, tonaalisuus ja kromaattisuus — selkeät esimerkit ja käytännön harmonisointi-opas.

Harmonia tarkoittaa useiden nuottien soittamista yhdessä "sointujen" muodostamiseksi. Sana tulee kreikan kielen sanasta harmonia, joka tarkoittaa "yhdistää asioita". Sävel itsessään voi kuulostaa hyvältä, mutta sitä voidaan "harmonisoida" lisäämällä siihen sointujen säestys. Tämän opiskelua kutsutaan harmonisoinniksi. Musiikinopiskelijat oppivat, mitkä soinnut kuulostavat mukavilta toistensa jälkeen. Näitä kutsutaan "sointujatkumoksi". Monet musiikkiteoreetikot ovat kirjoittaneet kirjoja harmoniasta.

Musiikkia, joka koostuu sävelestä ja sen alla olevasta harmoniasta, kutsutaan "homofoniseksi". Se on tavallaan vastakohta polyfoniselle musiikille, joka tarkoittaa, että jokainen osa (jokainen ääni) on sävel itsessään. Moniäänisyydessäkin on kuitenkin tehtävä miellyttävä harmonia. Harmonia, sellaisena kuin me sen tunnemme eurooppalaisessa musiikissa, oli kehittynyt täysin barokin aikana (1600-luvulla).

Voit soittaa soinnun, jossa on kolme nuottia, käyttämällä asteikon 1., 3. ja 5. nuotteja riippumatta siitä, missä sävellajissa musiikki on. Näin saadaan sointu, joka kuulostaa "kotisoinnulta". Tämä tarkoittaa, että harmoniaan tarvitaan vähintään kolme nuottia. Useimmissa homofonisessa musiikissa niitä on neljä: esimerkiksi kuoro jakautuu yleensä sopraanoon, alttoon, tenoriin ja bassoon tai jousikvartetti jakautuu viuluun 1, viuluun 2, alttoon ja selloon.

Harmoniaa, jossa käytetään vain avaimen nuotteja (esim. C-duurissa käytetään vain valkoisia nuotteja), kutsutaan "tonaaliseksi harmoniaksi".

Harmoniaa, jossa lisätään paljon ylimääräisiä säveliä, kutsutaan "kromaattiseksi harmoniaksi".

Jos musiikissa ei ole mitään sävellajeja, kuten Arnold Schönbergin musiikissa, se on "atonaalista". Harmonia voi olla atonaalista.

Mitä harmonia käytännössä tarkoittaa?

Harmonia syntyy, kun yhtäaikaiset äänet muodostavat sointeja ja sointuketjuja. Yksinkertaisin sointu on kolmisointu, joka muodostuu periaatteessa asteikon 1., 3. ja 5. sävelestä (esimerkiksi C-duurissa C–E–G). Kolmisointujen lisäksi yleisiä ovat septiimisoinnut (kolmisointu + 7. sävel, esim. C7 = C–E–G–B♭) sekä laajemmät ja kutiutumattomat soinnut.

Soinnut, käännökset ja stemmointi

• Perusasento: soinnun perussävel (root) on alimpana (esim. C–E–G).
• Ensimmäinen käännös: kolmas on alimpana (E–G–C).
• Toinen käännös: viides on alimpana (G–C–E).

Stemmointi (äänten jakaminen eri stemmoihin) vaikuttaa suuresti siihen, miten sointu kuulostaa. Hyvä stemmointi huomioi äänten liikkeen: mielellään liikutaan sävel välein (askel- tai hyppyliike) siten, että vältytään voimakkailta koordinaatioilta, kuten äärettömiltä rinnakkaisilta kvinteiltä ja oktaaveilta perinteisessä kirjoituksessa.

Tonaalisuus ja funktionaalinen harmonia

Tonalisessa harmoniassa sointujen suhteet ja niiden funktiot muodostavat sävellajin tunteen. Keskeisiä funktioita ovat:

• Tonic (T) – kotisointu (esim. I).
• Subdominant (S) – liikkeen valmistelu (esim. IV).
• Dominant (D) – vetää takaisin tonicaan, sisältää usein johtosävellen (esim. V).

Yleisimmät sointujaksot ovat esimerkiksi I–IV–V–I ja niiden muunnokset. Kaikki klassiset kadenssit löytyvät tonaalisesta harmoniasta: autenttinen (V→I), plagaali (IV→I), puolikas (päättyy V:hen) ja petollinen (V→vi esimerkiksi). Funktionaalinen ajattelu auttaa ymmärtämään, miksi tietyt siirtymät tuntuvat luonnollisilta.

Kromaattisuus ja laajennettu harmonia

Kromaattisuus tarkoittaa sävyjen lisäämistä, jotka eivät kuulu kyseisen sävellajin diatoniseen asteikkoon. Tyypillisiä kromaattisia keinoja:

• Sovitus- ja ohitussoinnut (passing chords) – täyttävät melodian liikkeen.
• Secondary dominants (V/V, V/ii jne.) – väliaikaisia dominantteja, jotka tuovat jännitettä ja ohjaavat kohti muuta asteikon astetta.
• Modal mixture (lainaus mollista/duurista) – esimerkiksi mollin bVI tai bIII duuriin lainattuna.
• Erikoissoinnut kuten Neapoletaani (♭II) ja augmentoidut sekstisoinnut (italialainen, ranskalainen, saksalainen) luovat värejä ja johtosävyjä.

Kromaattisuus voi laajentaa tonaalista kenttää niin, että musiikki tuntuu harmonisesti rikkaammalta tai epävarmemmalta — riippuen käytöstä.

Atonaalisuus ja modernit lähestymistavat

Atonaalinen musiikki ei aseta etusijalle mitään sävellajia tai keskusta. Arnold Schönberg kehitti joukkoja ja sarjallisia menetelmiä (12-säveltekniikka), joissa kaikki 12 puolisävelaskelta käsitellään tasavertaisina. Atonaalissa harmoniassa voidaan puhua äänikombinaatioiden ja sonorismin termein ilman perinteistä tonaalista funktiota.

Periaatteita harmonisointiin käytännössä

• Aloita melodian sävelen tunnistamisesta: mikä asteikon aste se on? Usein tähän sopii perussointu (I, IV, V).
• Käytä yksinkertaisia I–IV–V -ketjuja aloittaessa; lisää myöhemmin sekundäärisiä dominantteja ja ohitussointuja.
• Huolehdi äänien liikkeestä: pyri loogisiin, vähäisiin hyppyihin ja säilytä selkeä basso.
• Vältä klassisen kirjoituksen sääntöjen vastaisia rinnakkaisia kvinttejä ja oktaaveja, jos haluat klassisen harmonian tuntua.
• Kokeile kromaattisia sävyjä antamaan väriä, mutta pidä mielessä niiden vaikutus tonaaliseen selkeyteen.

Lopuksi

Harmonia on laaja alue, joka kattaa yksinkertaiset kolmisoinnut perinteisestä kuoromusiikista aina monimutkaisiin kromaattisiin ja atonaalisiin rakenteisiin asti. Perusteiden hallinta — sointujen muodostus, käännökset, perusprogressiot ja äänien liike — antaa työkalut sekä perinteiseen että moderniin harmonisointiin. Jos haluat, voin lisätä esimerkkejä nuotein (tekstimuotoisina), selittää yleisimmät sointuketjut asteikkokohtaisesti tai näyttää, miten kromaattiset soinnut syntyvät käytännössä.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mitä tarkoittaa sana "harmonia"?

K: Mitä on harmonisointi?

K: Minkälaisessa musiikissa käytetään sävelmää, jonka alla on harmoniaa?

K: Kuinka monta sävelen säveltä tarvitaan harmoniaan?

K: Minkälaisessa harmoniassa käytetään vain säveliä?

K: Millaisessa harmoniassa lisätään paljon ylimääräisiä säveliä?

K: Voiko musiikki olla atonaalista ja sisältääkö se silti harmonisia elementtejä?

Hae kirjaimella