Cello

Historia

Selloa alettiin käyttää 1500-luvulla. Siihen aikaan oli olemassa soitinperhe, jota kutsuttiin viuluiksi. Myös viuluperheen soittimet kehittyivät, ja erimuotoisilla ja -kokoisilla soittimilla tehtiin paljon kokeiluja. Violone oli suosittu bassosoittimena. Se muistutti nykyaikaista kontrabassoa. Nimi violoncello, tarkoittaa "pientä violonea". Sellossa on myös 4 jousta. Sellosta kehittyi jousiryhmien bassosoitin (kontrabasso lisättiin myöhemmin, jolloin se "tuplasi basson" eli soitti samaa soitinta kuin sello oktaavia alempana). Sitä käytettiin basso continuon säestämiseen soittamalla samaa kuin cembalonsoittajan vasen käsi. Kun säveltäjät alkoivat kirjoittaa concerti grosseja (teoksia orkesterille ja pienelle solistiryhmälle), he alkoivat antaa sellolle pieniä sooloja. Näin selloa alettiin käyttää myös soolosoittimena. Johann Sebastian Bach kirjoitti kuusi hyvin kuuluisaa sviittiä soolosellolle (ilman säestystä). Ne ovat kauneimpia sellolle kirjoitettuja kappaleita.

Muut säveltäjät alkoivat kirjoittaa teoksia soolosellolle. Joseph Haydn kirjoitti instrumentille kaksi soolokonserttoa. Preussin kuningas Friedrich Vilhelm II rakasti selloa, ja hän innoitti Haydnia, Mozartia ja Beethovenia kirjoittamaan musiikkia, jossa on mielenkiintoisia sello-osuuksia. Sellosta tuli tasavertainen muiden jousisoittimien kanssa, eikä se enää soittanut pelkkää bassolinjaa.

1800-luvulla monet kuuluisat säveltäjät kirjoittivat sellomusiikkia. Monet heistä olivat itse sellonsoittajia, kuten Carl Davidov, David Popper ja Julius Klengel. Eräitä hyvin kuuluisia säveltäjiä, jotka kirjoittivat merkittävää sellomusiikkia, olivat mm: Mendelssohn, Chopin, Schumann, Brahms, Dvořák, Fauré, Saint-Saëns, Elgar ja Sergei Rahmaninov. Kaksi viime aikoina sellolle ja orkesterille kirjoitettua kuuluisaa teosta ovat Benjamin Brittenin sellosinfonia ja John Tavenerin The Protecting Veil.

Sellon soittaminen

Sellon osat ovat samanlaiset kuin viulun. Jouset on viritetty C-G-D-A (matalasta korkeaan). Selloa soitetaan istuen ja pitämällä soitinta polvien välissä. Soitin nojaa maata vasten olevaan päätyyn. Sen korkeus on säädettävissä, jotta soittaja voi asettaa sen sellaiseen asentoon, että se on hänelle mukava. Selloa soitetaan yleensä jousella.

Sellon ääni on syvä ja rikas. Se alkaa kaksi oktaavia keskimmäisen C:n alapuolelta, mutta voi soida hyvin korkealla. Korkeimmissa sävelissä soittaja voi käyttää "peukaloasentoa" (viulisti ei voi tehdä näin). Tämä tarkoittaa sitä, että vasen peukalo painaa yhtä tai kahta korkealla sijaitsevaa kielijänteistä ("korkealla" tarkoittaa "lähempänä siltaa", jossa korkeat sävelet ovat.). Itse asiassa se on lähempänä lattiaa). Vaikka sellomusiikki kirjoitetaan useimmiten bassokielellä, sellomusiikki menee usein melko korkealle, joten tenorikielellä soitetaan erityisesti soolosoittimissa.

Jotkut kuuluisat sellistit

1900-luvun alkupuolen kuuluisin sellisti oli espanjalainen Pablo Casals. Hän teki sellosta suositun sooloinstrumentin nykyään. Casals löysi myös J.S. Bachin kuuluisat sellosviitit, jotka olivat kadonneet.

Muita viime vuosisadan kuuluisia sellistiä ovat Emanuel Feuermann, Gregor Piatigorski, Paul Tortelier, Jacqueline du Pré ja Mstislav Rostropovich.

Tämän päivän sellistit ovat muun muassa Yo-Yo Ma, Julian Lloyd Webber, Octavia Philharmonica, Mischa Maisky, Kirill Rodin, Tim Hugh, Robert Cohen, Ruslan Biryukov, Pieter Wispelwey ja Truls Mørk.