Helicobacter pylori (H. pylori) on spiraalin muotoinen bakteeri, joka elää mahalaukun limakalvolla tai sen sisällä. Se aiheuttaa yli 90 prosenttia haavaumista, jotka ovat haavoja mahalaukun tai pohjukaissuolen (ohutsuolen ensimmäinen osa) limakalvolla. Ennen vuotta 1982, jolloin tämä bakteeri löydettiin, lääkärit uskoivat, että mausteinen ruoka, happo, stressi ja elämäntapa aiheuttavat useimmat haavaumat. Koska lääkärit tietävät nyt, että useimmat haavaumat johtuvat H. pylori -infektiosta, ne voidaan parantaa oikeilla antibiooteilla.

Heliobacter pylorin löysivät ensimmäisenä australialaiset tutkijat Barry J. Marshall ja J. Robin Warren. He saivat työstään Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon vuonna 2005.

Yleiskuva

H. pylori on yleinen tarttuva bakteeri: maailmanlaajuisesti suuri osa aikuisista on tartunnan kantajia, mutta monet kantavat bakteeria oireettomina koko elämänsä. Tartunta hankitaan yleensä lapsuudessa. Oireilu ja komplikaatiot riippuvat sekä bakteerista että isännän tekijöistä (esim. perimä, tupakointi, lääkitys).

Oireet

Useimmat H. pylori -infektiot ovat oireettomia. Kun oireita esiintyy, ne voivat olla:

  • yleinen ylävatsakipu tai polttava tunne (epigastrinen kipu), joka voi helpottaa tai pahentua aterioiden jälkeen
  • täyteyden tunne, turvotus tai puhuttuinen röyhtäily
  • pahoinvointi tai oksentelu
  • ruokahalun väheneminen ja laihtuminen
  • ulseraatioissa: verinen oksentelu, mustat ulosteet (ulosteen verisyys) tai anemia

Hälytysmerkit, kuten voimakas vatsakipu, jatkuva oksentelu tai verenvuoto, vaativat välitöntä hoitoa.

Tartunta ja ehkäisy

Tartunta leviää todennäköisesti suun kautta — esimerkiksi saastuneen veden tai ruoan välityksellä, tai läheisessä kontaktissa perheenjäsenten välillä. Hyvä käsihygienia, turvallinen juomavesi ja elintarvikehygienia vähentävät tartuntariskiä. Aikuisilla uudelleeninfektiot ovat harvinaisempia kehitysmaita lukuun ottamatta.

Diagnoosi

H. pylori voidaan todeta eri tavoilla:

  • Ureahengitystesti – luotettava ja käytännössä yleisin ei-invasiivinen testi hoidon jälkeiseen kontrolliin; potilas nielee ureaa sisältävän aineen ja mitataan uloshengitysilman CO2-pitoisuutta.
  • Ulosteen antigenitesti – kertoo aktiivisesta infektiosta ja soveltuu myös hoidon jälkeiseen varmistukseen.
  • Serologia (vasta-ainetesti) – voi kertoa aiemmasta tai nykyisestä infektiosta, mutta ei sovi hyvin hoidon jälkitestaukseen, koska vasta-aineet voivat säilyä pitkään.
  • Endoskopia ja koepala – tarvittaessa mahalaukun tähystys (gastroskopia) ja biopsiat, joista voidaan tehdä rapid urease -testi, histologia tai viljely; käytetään, jos epäillään komplikaatioita tai tarvitaan yksityiskohtaisempaa selvitystä.

Hoito

Tavoitteena on bakteerin hävittäminen eli eradikaatio. Perinteinen ensilinjan hoito koostuu protonipumpun estäjästä (PPI) ja kahdesta antibiootista. Hoidon valintaan vaikuttavat paikalliset resistenssitrendit ja aiemmat antibiootti-altistukset.

  • Esimerkki ensimmäisen linjan hoidosta: PPI + klaritromysiini + amoksisilliini tai PPI + klaritromysiini + metronidatsoli 10–14 päivän ajan (alueelliset resistenssit vaikuttavat tehoon).
  • Toisena vaihtoehtona tai alueilla, joissa klaritromysiiniresistenssi on yleistä, käytetään bismutti-quadruple-hoitoa (PPI + bismutti + tetrasykliini + metronidatsoli) tai muita yhdistelmiä.
  • Hoidon noudattaminen on tärkeää: täydellinen hoitosarja vähentää resistenssin riskiä ja lisää eradikaation onnistumista.

Antibioottiresistenssi on kasvava ongelma; jos ensimmäinen hoito epäonnistuu, jäljelle jäävien antibioottien valinta perustuu mahdollisuuksien mukaan viljelyyn ja herkkyystestaukseen tai resistenssitietoihin.

Hoitoa seuraava seuranta

Hoidon jälkeen on syytä varmistaa eradikaatio, yleensä 4–8 viikon kuluttua lopetuksesta. Suositeltuja testejä ovat ureahengitystesti tai ulosteen antigenitesti. Serologian käyttäminen hoidon jälkitestaukseen ei ole suositeltavaa.

Komplikaatiot

Ilman hoitoa H. pylori voi pitkällä aikavälillä lisätä riskiä:

  • pohjukaissuoli- tai mahahaava (peptinen haava)
  • mahahaavan verenvuoto tai perforaatio
  • mahalaukun limakalvon krooninen tulehdus (gastriitti)
  • atrofinen gastriitti ja lisääntynyt riski mahakasvaimeen, mukaan lukien adenokarsinooma ja MALT-lymfooma

Kuka kannattaa testata ja hoitaa?

Testaus ja hoito suositellaan yleensä ihmisille, joilla on:

  • aktiivinen tai aiemmin todettu peptinen haava
  • mahalaukun MALT-lymfooma
  • atrofinen gastriitti
  • epäselvä raudanpuuteanemia tai idiopaattinen trombosytopenia, joissa H. pylori voi olla taustalla
  • perheenjäsenellä diagnosoitu mahasyöpä tai korkea riskialue
  • toistuva dyspepsia, jos paikalliset ohjeet ja potilastilanne tukevat testaus-hoitoa

Kaikille oireettomille kantajille ei yleensä suositella hoitoa, ellei lukeudu yllä mainittuihin riskiryhmiin.

Ehkäisy ja tulevaisuus

Parhaiten ehkäistään hyvällä hygienialla ja turvallisella vesihuollolla. Rokotetta H. pyloria vastaan ei vielä ole laajasti käytössä ihmisillä, vaikka tutkimusta jatketaan. Koska antibioottiresistenssi kasvaa, hoitokäytännöt muuttuvat ja yksilöllinen hoidon suunnittelu sekä resistenssitestaus ovat yhä tärkeämpiä.

Yhteenveto

H. pylori on tavallinen mahalaukun bakteeri, joka usein ei aiheuta oireita, mutta voi aiheuttaa peptisiä haavaumia ja lisätä mahalaukun syövän riskiä. Infektio pystytään diagnosoimaan luotettavasti ja useimmiten parantamaan antibioottihoidolla. On tärkeää valita oikea hoito paikallisen resistenssitiedon mukaan ja varmistaa eradikaatio hoidosta jälkitestillä.