Impuzamugambi: Hutu-miliisi ja sen rooli Ruandan kansanmurhassa
Impuzamugambi: analyysi Hutu-miliisin synnystä, toiminnasta ja sen roolista Ruandan 1994 kansanmurhassa — fakta, taustat ja vaikutukset.
Impuzamugambi oli Ruandassa vuonna 1992 perustettu miliisi. "Impuzamugambi" tarkoittaa Ruandan virallisella kielellä kinyarwandaksi "niitä, joilla on sama päämäärä".
Impuzamugambi koostui hutujen etniseen ryhmään kuuluvista nuorista. Samanlainen miliisi, Interahamwe, koostui myös nuorista hutuista. Yhdessä nämä kaksi miliisiä tappoivat Ruandan kansanmurhassa kymmeniätuhansia tutseja, jotka kuuluivat toiseen etniseen ryhmään. Ne tappoivat myös joitakin hutuja, jotka eivät olleet samaa mieltä hutumyönteisen hallituksen kanssa.
Tausta ja ideologia
Impuzamugambi syntyi 1990-luvun alun poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä. Ryhmä rekrytoi pääosin nuoria miehiä ja naispuolisia tukijoita, ja sen toiminta oli kytköksissä äärikonservatiivisiin huturyhmittymiin sekä paikallistasolla toimineisiin poliittisiin verkostoihin. Miliisin jäsenistö sai ideologista ja käytännön tukea osin paikallisilta johtajilta ja viranomaisilta, mikä mahdollisti sen nopean laajenemisen ja aseistautumisen.
Toiminta kansanmurhan aikana
Vuoden 1994 keväällä Impuzamugambi toimi yhdessä Interahawmen kanssa laajamittaisesti. Molemmat ryhmät osallistuivat väkivaltaisuuksiin: ne järjestivät tiepantoja, etsivät ja surmasivat uhreja asuinalueilla, kouluissa, kirkkojen läheisyydessä ja pakopaikoissa. Käytössä oli sekä lyömäaseita (machetejä), että tuliaseita. Ryhmät hyökkäsivät usein kyläyhteisöihin ja hyödynsivät paikallisia valvontaverkostoja löytääkseen tuk наличisiä (sic) — tarkoitus oli estää uhrien pako.
Propagandalla oli merkittävä rooli väkivallan lietsomisessa: jyrkkä etninen vihapuhe, jota välittivät mm. paikalliset radioasemat ja lehdet, normalisoi tappamisen ja antoi sille poliittisen oikeutuksen. Monet Impuzamugambin jäsenet olivat nuoria ja toimivat usein lähellä omia kotikyliään, mikä teki väkivallasta erityisen häikäilemätöntä.
Seuraukset ja oikeudenkäynnit
Ruandan kansanmurhan jälkivaikutukset olivat valtavat: arviolta 500 000–1 000 000 ihmistä menetti henkensä, ja miljoonat joutuivat pakenemaan. Impuzamugambin ja Interahawmen toimintaan osallistuneet henkilöt kohtasivat myöhemmin sekä kansainvälisiä että kotimaisia oikeudenkäyntejä. Kansainvälinen rikostuomioistuin Ruandalle (ICTR) sekä myöhemmin Ruandan omat tuomioistuimet ja yhteisöoikeudet (gacaca-tuomiot) käsittelivät useita tapauksia, ja monet avainhenkilöt tuomittiin sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Oikeudenkäyntien ja tuomioiden lisäksi kansanmurhan jälkeen seurasi laaja jälleenrakennus- ja sovintoprosessi, jossa pyrittiin tukemaan selviytyjiä, selvittämään tapahtumien mekanismeja ja estämään vastaavanlaisten joukkomurhien toistuminen. Kuitenkin monet yhteisöt sekä yksilöt kantavat trauman ja menetyksen perintöä edelleen.
Merkitys historiassa
Impuzamugambi on esimerkki siitä, miten nuoria, järjestäytyneitä paramilitaarisia ryhmiä voidaan käyttää poliittisen väkivallan välineenä. Ryhmän toiminta osoittaa, miten propaganda, paikallinen organisointi ja poliittinen tuki voivat yhdessä laukaista laajamittaisen väkivallan. Tutkimus, tuomioistuinmenettelyt ja muistitieto pyrkivät varmistamaan, ettei vastaavaa unohdeta ja että vastaavista rikoksista voidaan vastata oikeudellisesti ja yhteiskunnallisesti.
Tietoja Impuzamugambista
Vuonna 1992 kaksi poliittista puoluetta, jotka tukivat hutupresidenttiä, perustivat Impuzamugambin ja Interahamwen. Nämä poliittiset puolueet olivat hutumyönteisiä ääriryhmiä.
Puolisotilaalliset joukot saivat koulutusta Ruandan armeijalta. Jotkut ryhmät ja todistajat ovat sanoneet, että myös ranskalaiset sotilaat kouluttivat miliisejä. Yksi miliisin komentajista kehuskeli, että hänen miehensä olivat niin hyvin koulutettuja, että he pystyivät tappamaan 1 000 tutsia 20 minuutissa.
Impuzamugambi kansanmurhan aikana
Huhtikuun 6. päivänä 1994 Ruandan presidentti Juvénal Habyarimana ja Burundin presidentti olivat lentokoneessa, joka ammuttiin alas. Molemmat miehet olivat hutuja. Kuten Yhdysvaltain ulkoministeriö myöhemmin totesi:
| " | Molemmat presidentit tapettiin. Aivan kuin alasampuminen olisi ollut merkki, sotilas- ja miliisiryhmät alkoivat kerätä ja tappaa kaikkia tutseja ja poliittisesti maltillisia [hallituksen jäseniä, jotka eivät olleet ääriaineksia] heidän etnisestä taustastaan riippumatta. | " |
Tieesteet
Puolen tunnin kuluessa lentokoneen putoamisesta Impuzamugambi ja Interahamwe alkoivat tukkia teitä Ruandan pääkaupungissa Kigalissa. Kaikkien ruandalaisten oli pidettävä mukanaan henkilökortteja, joissa luki heidän etninen ryhmänsä. Puolisotilaalliset joukot tappoivat jokaisen löytämänsä tutsin.
Puolisotilaalliset joukot käyttivät edelleen tiesulkuja, joista tuli tärkeä osa Ruandan kansanmurhastrategiaa:
- Henkilökorttien avulla oli helppo kertoa, kuka oli tutsi...
- Johtajat antoivat miliisille listoja ihmisistä, jotka he halusivat tappaa; jos joku näistä ihmisistä pysähtyi tiesululle, miliisi tappoi hänet.
- Tiesulut saivat tutsit pelkäämään liikaa yrittäessään paeta Ruandasta maanteitä pitkin.
Ovelta ovelle tappaminen
Kansanmurhan ensimmäisinä päivinä Ruandan armeija ja presidentin vartiosto ottivat vastuulleen ihmisten teloittamisen Kigalissa. Impuzamugambi ja Interahamwe olivat kuitenkin heidän mukanaan, ja sotilaat opettivat heille, mitä tehdä. Pian he työskentelivät yhdessä. Ensin sotilaat ampuivat kranaatteja, kyynelkaasua ja konekivääreillä paikkoihin, joissa tutsit saattoivat oleskella. Sitten miliisi sai mennä sisään ja tappaa kaikki sisällä olevat. Usein he käyttivät macheteja tai nuijia tappaakseen ihmisiä. Sitten sotilaat ja miliisi etsivät sentti sentiltä kaikkia, jotka saattoivat vielä piileskellä.
Tällä tavoin Ruandan armeija ja miliisijoukot tappoivat 20 000 ihmistä kansanmurhan viiden ensimmäisen päivän aikana.
Kansanmurhan levittäminen
Human Rights Watchin mukaan ennen 6. huhtikuuta miliiseillä oli vain noin 2 000 jäsentä lähinnä Kigalissa. Kuitenkin: "Kun kansanmurha alkoi ja miliisien jäsenet alkoivat korjata väkivallasta saatavia palkkioita, heidän lukumääränsä [kasvoi nopeasti] parinkymmenen ja kolmenkymmenen tuhannen välille [koko] maassa[.]". Lopulta Impuzamugambi ja Interahamwe kasvoivat niin paljon, että niillä oli yhdessä 50 000 jäsentä. Se oli puolet vähemmän jäseniä kuin Ruandan tavallisella armeijalla oli.
Tämä mahdollisti sen, että puolisotilaalliset joukot saattoivat levittää kansanmurhaa ympäri Ruandaa. Miliisejä oli kaikkialla maassa. Miliisit eivät kuitenkaan tehneet kaikkia kansanmurhan aikaisia tappoja. He rohkaisivat ja joskus pakottivat tavallisia ihmisiä tappamaan tutsi-naapureitaan, -ystäviään, -vaimojaan tai -miehiään. Jos he eivät tekisi näin, heidät tapettaisiin itse.
Puolisotilaalliset joukot teurastivat tutsien ryhmiä, jotka yrittivät piiloutua esimerkiksi kouluihin ja kirkkoihin. Esimerkiksi 21. huhtikuuta 1994 Murambin teknisen koulun verilöylyssä miliisit tappoivat lähes 65 000 tutsia yhden päivän aikana.
Puolisotilaalliset joukot myös raiskasivat ja pahoinpitelivät seksuaalisesti monia naisia ja tyttöjä. Kaiken kaikkiaan kansanmurhan aikana raiskattiin 150 000-250 000 naista ja tyttöä (vaikka ei ole mitään keinoa tietää, kuinka suuren osan näistä rikoksista tekivät miliisit ja kuinka suuren osan armeijan jäsenet).
Murambin teknillisessä koulussa tapettujen ihmisten kallot
Kansanmurhan loppu
Ugandan armeija liittyi tutsien kapinallisarmeijaan, joka taisteli hutujen ääriryhmiä vastaan. Vähitellen he ottivat haltuunsa yhä useampia osia Ruandasta. Lopulta, 4. heinäkuuta 1994, he ottivat Kigalin haltuunsa.
Tämän jälkeen noin kaksi miljoonaa hutua pakeni Ruandasta Zaireen (nykyisin Kongon demokraattinen tasavalta). Kun tutsit saivat vallan, kansanmurha päättyi.
Syyteharkinta ja rangaistus
Monet Impuzamugambit kuuluivat niihin kahteen miljoonaan ihmiseen, jotka pakenivat Ruandasta Itä-Zaireen. Tutsien ja Ugandan armeijat lähtivät heidän peräänsä. BBC:n mukaan "Ihmisoikeusryhmien mukaan [tutsien kapinallisarmeija] tappoi tuhansia hutusiviilejä ottaessaan vallan - ja vielä enemmän sen jälkeen, kun he menivät [Zaireen] [seuraamaan] [miliisejä]." Ei kuitenkaan ole mitään keinoa tietää, kuinka monta Impuzamugambin jäsentä on mahdollisesti tapettu.
Kansainvälinen tuomioistuin pystyi kuitenkin tuomitsemaan kaksi Impuzamugambin komentajaa: Hassan Ngezen ja Jean Bosco Barayagwizan. Vuonna 1995 Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto perusti Ruandan kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICTR). Sen tavoitteena oli asettaa syytteeseen henkilöt, jotka osallistuivat kansanmurhaan, sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Vuonna 2003 ICTR totesi sekä Ngezen että Barayagwizan syyllisiksi kansanmurhan suunnitteluun ja johtamiseen, yritykseen saada muut ihmiset tekemään kansanmurha ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Molemmat tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Barayagwizalle langetettua tuomiota alennettiin myöhemmin 35 vuoteen oikeudellisen virheen vuoksi. Hän jää vankilaan ainakin 27 vuodeksi.
Aiheeseen liittyvät sivut
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Impuzamugambi?
V: Impuzamugambi oli Ruandassa vuonna 1992 perustettu miliisi.
K: Mitä termi "Impuzamugambi" tarkoittaa?
V: "Impuzamugambi" tarkoittaa Ruandan virallisella kielellä kinyarwandaksi "niitä, joilla on sama tavoite".
K: Ketkä muodostivat Impuzamugambin?
V: Impuzamugambi koostui hutujen etniseen ryhmään kuuluvista nuorista.
K: Oliko olemassa samanlainen miliisi, joka koostui nuorista hutuista?
V: Kyllä, samanlainen miliisi nimeltä Interahamwe koostui myös nuorista hutuista.
K: Mikä oli Impuzamugambin ja Interahamwen päätavoite?
V: Impuzamugambin ja Interahamwen päätavoitteena oli tappaa Ruandan kansanmurhassa kymmeniätuhansia tutseja, jotka kuuluivat toiseen etniseen ryhmään.
K: Tappoivatko nämä miliisit myös joitakin hutuja?
V: Kyllä, he tappoivat myös joitakin hutuja, jotka eivät olleet samaa mieltä hutumyönteisen hallituksen kanssa.
K: Milloin Ruandan kansanmurha tapahtui?
V: Ruandan kansanmurha tapahtui vuonna 1994.
Etsiä