Italian Libya
Italian Libya oli Italian kuningaskunnan siirtomaa vuodesta 1911 (virallisesti) vuoteen 1947. Italia Libya vuonna 1911 Ottomaanien valtakunnasta. Libyan muslimit jatkoivat taistelua kristittyjä italialaisia vastaan joitakin vuosia, lähinnä ensimmäisen maailmansodan aikana.
Taistelut lisääntyivät sen jälkeen, kun diktaattori Benito Mussolini otti vallan Italiassa. Idris (myöhemmin Libyan kuningas) pakeni Egyptiin vuonna 1922. Vuosina 1922-1928 italialaiset joukot toteuttivat kenraali Badoglion johdolla "rankaisevan rauhoituskampanjan". Badoglion seuraaja kentällä, marsalkka Rodolfo Graziani, hyväksyi Mussolinin toimeksiannon sillä ehdolla, että hän sai murskata Libyan vastarinnan noudattamatta Italian tai kansainvälistä oikeutta. Mussolini kuulemma suostui välittömästi, ja Graziani tehosti sortoa. Osa libyalaisista jatkoi puolustautumista, ja voimakkaimmat vastalauseet tulivat Cyrenaicasta. Sennusi-heimon sheikistä Omar Mukhtarista tuli kansannousun johtaja.
Tammikuun 3. päivänä 1928 solmitun kiistanalaisen aselevon jälkeen Italian Libyan-politiikka yltyi täysimittaiseen sotaan, johon kuului myös Pohjois-Cyrenaikan asukkaiden karkottaminen ja keskittäminen, jotta kapinalliset eivät saisi paikallisen väestön tukea. Omar Mukhtarin vangitsemisen 15. syyskuuta 1931 ja hänen teloituksensa jälkeen Benghazissa vastarinta lakkasi. Italian miehitystä vastaan osoitettu rajallinen vastarinta kiteytyi Cyrenaikan Sennusi-emiirin sheikki Idrisin ympärille.
Italian Libyan alueellinen kasvu Ottomaanien valtakunnan Italialle antama alue vuonna 1912 Italiassa oli tosiasiallisesti vain viisi satamaa Ranskan ja Britannian antamat alueet 1919 ja 1926 Ranskan ja Britannian antamat alueet 1934/35.
Italialainen "Littorina"-juna Cyrenaikassa
"Libyan" luominen
Vuoteen 1934 mennessä Libya oli täysin rauhoitettu, ja uusi italialainen kuvernööri Italo Balbo aloitti arabien ja italialaisten välisen integraatiopolitiikan. Vuonna 1939 uudet lait sallivat muslimien liittyä kansallissosialistiseen fasistiseen puolueeseen ja erityisesti "Lictorin muslimien yhdistykseen" (Associazione Musulmana del Littorio). Vuoden 1939 uudistukset mahdollistivat myös libyalaisten sotilasyksiköiden perustamisen Italian armeijaan. Toisen maailmansodan Pohjois-Afrikan kampanjan aikana tämä toi Italialle vahvan tuen monien libyalaisten muslimien keskuudessa, jotka värväytyivät Italian armeijaan.
Kuvernööri Balbo loi "Libyan" vuonna 1934 yhdistämällä Tripolitanian, Kyrenaikan ja Fezzanin yhdeksi maaksi. Hän kehitti uutta "Italian Libyaa" vuosina 1934-1940 ja loi valtavan infrastruktuurin, johon kuului 4 000 kilometriä teitä, 400 kilometriä kapearaiteisia rautateitä, uutta teollisuutta ja monia uusia maatalouskyliä.
Libyan talous kukoisti pääasiassa maatalousalalla. Jopa jonkin verran tuotantotoimintaa kehitettiin, lähinnä elintarviketeollisuuteen liittyen. Rakennuksia tehtiin paljon. Lisäksi italialaiset tarjosivat Libyassa ensimmäistä kertaa nykyaikaista terveydenhoitoa ja paransivat kaupunkien terveysoloja. Lisäksi luotiin valtava verkosto yhteyksiä Italiaan meritse ja ilmateitse (kuten Linea dell'Impero, lentoreitti, joka yhdisti Libyan Roomaan ja Etiopiaan/Somaliaan).
Howard Christie kirjoitti sen:
Italialaiset perustivat Tripolitaniaan ja Cirenaicaan lukuisia ja erilaisia yrityksiä. Niihin kuuluivat räjähdysainetehdas, rautatietyöpajat, Fiatin moottoritehdas, erilaiset elintarviketehtaat, sähkötekniset työpajat, rautateollisuus, vesilaitokset, maatalouskonetehtaat, panimot, tislaamot, keksitehtaat, tupakkatehdas, parkitehtaat, leipomotehtaat, kalkki-, tiili- ja sementtitehtaat, Esparton ruohotehtaat, mekaaniset sahanpuristamot ja Petrolibya Society (Trye 1998). Italialaiset investoivat siirtokuntaansa hyödyntääkseen uusia siirtolaisia ja tehdäkseen siitä omavaraisemman. Libyan syntyperäinen italialainen kokonaisväestö oli 110 575, kun kokonaisväestön määrä oli 915 440 vuonna 1940 (General Staff War Office 1939, 165/b).
Kuvernööri Balbo edisti monien uusien kylien rakentamista monille tuhansille italialaisille siirtolaisille "Italian Libyan" rannikkoalueille ja uusien kylien rakentamista arabeille.
Libya oli tärkeä sotatoimialue toisessa maailmansodassa. Italian joukot käyttivät 13. syyskuuta 1940 "Via Balbia" -tietä (Mussolinin valtatie Pohjois-Libyassa) hyökätessään Egyptiin. Wavellin komentamat britit ja liittoutuneiden joukot Egyptistä suorittivat menestyksekkään kahden kuukauden sotaretken (Tobruk, Bengasi, El Agheila). Rommelin johtamat vastahyökkäykset vuosina 1940-43 tapahtuivat myös täällä. Marraskuussa 1942 liittoutuneiden joukot valtasivat Cyrenaikan takaisin, ja helmikuussa 1943 viimeiset saksalaiset ja italialaiset sotilaat oli ajettu pois Libyasta.
