Todistustaakka määritelmä rikos- ja siviilioikeudessa

Todistustaakka (lat. onus probandi) on se todistustaso, joka osapuolen on todistettava, ennen kuin se hyväksytään tuomioistuimessa. Latinankielinen sanonta on "semper necessitas probandi incumbit ei qui agit". Se tarkoittaa: "Todistamisen välttämättömyys on aina sillä, joka nostaa syytteen."

Rikosasiassa todistustaakka on syyttäjällä. Vastaajan ei tarvitse todistaa syyttömyyttään. Syyttäjän on osoitettava, että hänen versionsa tosiseikoista on todistettu ilman perusteltua epäilyä. Siviilioikeudellisessa oikeudenkäynnissä todistustaakka on asian vireillepanijalla eli asianomistajalla. Siviilioikeudenkäynnissä todistustaakka on kantajalla. Vaatimuksena on, että "todisteiden ylivoimainen enemmistö" (todisteiden painoarvo) riittää todisteeksi.

Mitä todistustaakka tarkoittaa käytännössä?

Todistustaakka kertoo, kuka oikeudessa kantaa velvollisuuden esittää näyttöä siitä, että jokin väite pitää paikkansa. Todistustaakka voi koskea koko kanteen menestymistä tai vain tiettyä väittämää (esimerkiksi rikoksen tapahtuminen, sopimuksen olemassaolo tai vahingon aiheutuminen). Tuomioistuin arvioi esitettyjen todisteiden painoarvon ja päättää, onko vaatimuksen näyttövelvollisuus täyttynyt.

Erot rikos- ja siviilioikeudessa

Rikosoikeus: Todistustaakka on syyttäjällä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rikosnimikkeen toteaminen edellyttää korkeaa näyttötasoa: syyttäjän on näytettävä syyte niin vakuuttavasti, että tuomioistuin ei jää perustellun epäilyn tilaan. Jos näyttö ei vakuuta riittävästi, tuomio on vapauttava.
Siviilioikeus: Todistustaakka on yleensä kantajalla (esimerkiksi kanteen nostajalla tai vahingonkorvausta vaativalla). Näyttötaso on matalampi kuin rikosasioissa: riittää yleensä se, että väitteen puolesta on todennäköisyyksien perusteella enemmän näyttöä ("todisteiden ylivoimainen enemmistö" tai yksinkertainen todennäköisyys).

Todistustaakan lajit ja erot

Oikeudellinen todistustaakka (onus probandi): kenellä on lain mukaan velvollisuus voittaa näyttökysymys.
Näyttövelvollisuus/esiintulovelvollisuus: velvollisuus esittää todisteita, jotta asia tulee arvioitavaksi; tämä voi olla eri kuin lopullinen oikeudellinen todistustaakka.
Näyttötaso: miten vakavia todisteet ovat (esim. "ilman perusteltua epäilyä" rikosasioissa vs. "todennäköisemmin kuin ei" siviiliasioissa).

Todistustaakan siirtyminen ja olettamat

Joissakin tilanteissa todistustaakka voi siirtyä tai sitä voidaan keventää sääntelyn avulla. Esimerkiksi laki voi asettaa jonkin olettaman (presumption), jonka nojalla tietty tosiseikka katsotaan olevan olemassa, ellei vastapuoli kumoa sitä näyttämällä toisin. Myös tietyt puolustukset voivat edellyttää, että vastaaja esittää todisteita esimerkiksi vastaajan huolellisuudesta tai poikkeuksellisista olosuhteista. Näin todistustaakka voi jakautua tai siirtyä tietyissä kysymyksissä.

Todisteet ja tuomioistuimen arviointi

Tuomioistuimen tehtävä on arvioida todisteiden kelpoisuus ja painoarvo. Todiste voi olla silminnäkijälausuntoa, kirjallista näyttöä, asiantuntijanantamaa lausuntoa, esineellisiä todisteita tai sähköisiä jälkiä. Tärkeitä arviointikriteereitä ovat esimerkiksi uskottavuus, johdonmukaisuus ja todennettavuus. Tuomioistuin tekee kokonaisarvion siitä, täyttyykö vaadittu näyttötaso.

Seuraamukset

Jos vaadittu todistustaakka jää täyttymättä rikosasiassa, seuraus on yleensä vapauttava tuomio.
Siviiliasioissa näyttötahon pettämisen seurauksena kanne voidaan hylätä tai vaade jää voittamatta; puolestaan vastaajan epäonnistuminen osoittaa omiaan voi johtaa kantajan voittoon.
Todistustaakan epäselvyydet voivat myös vaikuttaa sovitteluun ja prosessin kulkuun — osapuolet voivat esimerkiksi sopia todisteiden vaihdosta tai esittää lisänäyttöä ennen oikeudenkäyntiä.

Käytännön esimerkkejä

Rikostapaus: syyttäjä osoittaa todistusaineiston, joka yhdistää vastaajan rikokseen siten, että tuomioistuin ei jää perustellun epäilyn tilaan → tuomio mahdollinen.
Siviilijuttu: kantaja vaatii sopimusrikkomuksesta korvausta ja esittää sopimuksen sekä rikkomuksen näyttöä; jos kantajan näyttö on todennäköisemmin hänen puolellaan, tuomio voi mennä kantajalle.
Todistustaakan siirtyminen: laissa oleva olettama voi tarkoittaa, että tiettyä asiaa ei tarvitse kantajan erikseen todistaa, ellei vastaaja kumoa olettamaa.

Yhteenvetona: todistustaakka määrittää, kuka kantaa vastuuta näytön esittämisestä ja millä näyttötasolla. Erot rikos- ja siviilioikeuden välillä ovat keskeisiä — rikosasioissa vaaditaan tiukempi näyttö kuin siviiliasioissa — mutta lainsäädäntö ja prosessiperiaatteet voivat paikoin poikkeuksellisesti siirtää tai jakaa todistustaakkaa.

Myönteinen puolustus

Jos siviili- tai rikosoikeudenkäynnin vastaaja haluaa esittää syyttäjän tai kantajan esittämien tosiseikkojen vastakohdaksi vaihtoehtoisia tosiseikkoja, tätä kutsutaan "puolustukseksi". Tällöin todistustaakka siirtyy vastaajalle, joka joutuu todistamaan oman versionsa tosiseikoista. Vastaaja pyrkisi puolustautumaan tai oikeuttamaan oikeuskanteen aiheuttaneet tekonsa. Yleisiä puolustautumiskeinoja ovat esimerkiksi ansoittaminen, itsepuolustus, epäpuhtaat kädet, mielenvikaisuus ja vanhentuminen.

Todisteiden ylivoimainen enemmistö

Useimmissa siviilitapauksissa edellytetään todisteiden ylivoimaisuutta, joka tunnetaan myös nimellä "todennäköisyyksien tasapaino". Sitä käytetään myös perhetuomioistuimessa, kun on kyse pelkästään rahaa koskevista ratkaisuista, kuten lapsen elatusavusta lapsen elatusapulain nojalla.

Vaatimus täyttyy, jos väite on todennäköisemmin tosi kuin epätosi. Standardi täyttyy, jos on yli viidenkymmenen prosentin todennäköisyys, että väite on tosi. Lordi Denning kuvaili asiaa Miller vastaan eläkeministeri koskevassa tuomiossaan sitä yksinkertaisesti sanoilla "todennäköisempi kuin ei". Vuoteen 1970 asti tämä oli myös Yhdysvalloissa nuorisotuomioistuimissa käytetty standardi. Tämä on paljon alhaisempi taakka kuin se, että syyttäjän on rikosoikeudenkäynneissä täytettävä vaatimus "beyond a reasonable doubt".

Beyond a reasonable doubt

Tämä on korkein standardi, jota käytetään todistustaakkana commonlaw -maissa. Sitä sovelletaan yleensä vain rikosoikeudellisissa menettelyissä. Jos on olemassa todellinen epäilys, joka perustuu järkeen ja terveeseen järkeen kaikkien todisteiden (tai todisteiden puuttumisen) huolellisen ja puolueettoman tarkastelun jälkeen, todistustaso ei ole täyttynyt. Jos valamiehistöllä tai tuomarilla ei ole epäilyksiä vastaajan syyllisyydestä tai jos heidän ainoat epäilynsä ovat kohtuuttomia epäilyjä, syyttäjä on osoittanut vastaajan syyllisyyden.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on todistustaakka?

V: Todistustaakka on todistustaso, joka osapuolen, joka pyrkii todistamaan jonkin tosiasian, on saavutettava, ennen kuin se hyväksytään tuomioistuimessa.

K: Mikä on todistustaakka rikosasiassa?

V: Rikosasiassa todistustaakka on syyttäjällä.

K: Onko vastaajan todistettava syyttömyytensä rikosasiassa?

V: Ei, vastaajan ei tarvitse todistaa syyttömyyttään rikosasiassa.

Kysymys: Millainen todistustaso syyttäjän on rikosasiassa saavutettava?

V: Syyttäjän on rikosoikeudenkäynnissä todistettava, että hänen esittämänsä versio tosiseikoista on todistettu "ilman perusteltua epäilyä".

K: Mikä on todistustaakka siviilioikeudenkäynnissä?

V: Siviilioikeudenkäynnissä todistustaakka on kantajalla, joka vie asian tuomioistuimeen.

K: Minkä standardin kantajan on täytettävä siviilioikeudenkäynnissä?

V: Siviilioikeudenkäynnissä on täytettävä vaatimus, jonka mukaan "todisteiden ylivoimainen enemmistö" (todisteiden painoarvo) riittää todistamaan asian.

K: Muuttuuko todistustaakka tapaustyypistä riippuen?

V: Kyllä, todistustaakka on erilainen rikosasiassa kuin siviiliasiassa. Rikosasiassa taakka on syyttäjällä, kun taas siviilioikeudenkäynnissä se on kantajalla.