Kopula (yhdistävä verbi) – merkitys, käyttö ja esimerkit
Kopula (yhdistävä verbi) — selkeä selitys, merkitys, käyttö ja esimerkit suomen ja muiden kielten vertailulla. Opi "olla"-verbin rooli ja taivutusvaihtoehdot.
Yhdistävä verbi on verbi, joka yhdistää lauseen subjektin ja sen täydennyksen (eli sanan tai lauseen, joka täydentää ajatuksen). Tällainen verbi ilmaisee esimerkiksi, mitä tai millainen subjekti on, tai osoittaa subjektin olemassaolon tietyssä paikassa tai tilanteessa. Yleisimmin tätä tarkoittavaa verbiä kutsutaan kopulaksi (suomeksi usein myös yhdistäväksi verbiksi).
Mitä kopula tekee?
Kopula yhdistää subjektin predikatiiviin eli predikatiiviseen täydennykseen. Predikatiivi voi olla esimerkiksi substantiivi, adjektiivi, prepositiolauseke tai kokonainen lause. Kopula ei yleensä lisää itse paljon sisältöä lauseeseen, vaan toimii linkkinä subjektin ja sen kuvauksen tai aseman välillä. Esimerkkejä:
- Taivas on sininen.
- Kouluissa on suljettuja huoneita.
- Sormi on pitkä.
- Hän on opettaja.
Suomessa yleinen kopula on verbi olla ja sen muodot kuten on, ovat, olen jne. Nämä muodot taipuvat persoonan ja luvun mukaan ja yhdistävät subjektin sitä kuvaavaan adjektiiviin, substantiiviin tai muuhun täydennykseen.
Erilaiset kopulatyypit ja käyttötavat
Kopuloita käytetään ainakin näissä tehtävissä:
- Predikatiivinen käyttö: ilmaisee ominaisuuden tai statuksen (esim. "Hän on väsynyt", "Talo on iso").
- Existenssi- tai paikannuskäyttö: kertoo jonkin olemassaolosta tai sijainnista (esim. "Pihalla on autoja", "Kirja on pöydällä").
- Identifikaatio tai ekvatiivinen käyttö: yhdistää kaksi merkitsemältään samantasoisena pidettävää yksikköä (esim. "Tuo mies on professori").
- Apuverbinä: joissain kielissä sama verbi toimii myös apuverbinä ja muodostaa esimerkiksi perfektiä tai passiivimuotoja (englannin to be tai suomen olla apuverbinä).
Kielikohtaisia eroja
Useimmissa kielissä on jokin yleinen kopula. Esimerkiksi englannissa se on verbi to be. Monissa kielissä kopulalla on useita merkityksiä: se voi ilmaista olemista, olemassaoloa ja identiteettiä, ja joskus myös toimia apuverbinä.
Joissakin kielissä on useampi kuin yksi verbi, jotka jakavat kopulan merkityksiä. Esimerkiksi monissa romaanisissa kielissä — erityisesti portugalissa ja espanjassa, — on kaksi erilaista verbiä, jotka yleensä kääntyvät suomen tai englannin yksinkertaiseen "olla"-muotoon. Espanjassa ja portugalissa erotus voi liittyä pysyvyyteen tai tilapäisyyteen, persoonan ominaisuuksiin, sijaintiin tai kieliopillisiin eroihin (esim. espanjan ser vs. estar).
Toisissa kielissä kopula voi puuttua tietyissä aikamuodoissa tai konteksteissa. Esimerkiksi arabiassa ja venäjässä, kopula jätetään usein pois preesensissä: lause ymmärretään ilman erillistä "olla"-sanaa, koska lauserakenne tai taivutus kertoo suhteen subjektin ja predikatiivin välillä. Venäjänkielinen lause, joka vastaisi suomenkielistä "olen kissa", ilmaistaan usein yksinkertaisesti sanoilla Я кошка — sekä subjekti että predikatiivi ovat nominatiivissa, mikä tekee suhteesta selkeän.
Taivutus ja kongruenssi
Kopioiden taivutus voi vaihdella kielittäin. Monissa indoeurooppalaisissa kielissä kopula taipuu persoonan ja luvun mukaan (esim. suomen olen, olet, on, englannin I am / you are / he is). Joissakin kielissä taas kopula ei taivu samalla tavalla tai se voi puuttua kokonaan tietyissä muodoissa kuten edellä mainituissa esimerkeissä.
Lisähuomioita ja poikkeuksia
- Joissain murteissa ja kielissä kopula voidaan jättää pois myös muissa kuin preesensin konteksteissa (puhekieli, runous, tyylikeinot).
- Kopula voi käyttäytyä eri tavoin kieltolauseissa ja kysymyksissä; esimerkiksi englannissa kopula muodostaa osan kysymyksen ja kieltolauseen rakennetta (Are you? / He is not.).
- Historiallisesti kopulat ovat kehittyneet eri tavoin: joissain kielissä eri kopula-merkitykset ovat periytyneet eri verbeistä, mikä selittää ser/estar-tyyppiset erot romaanisissa kielissä.
Yhteenveto
Kopula eli yhdistävä verbi on kieliopillinen väline, joka linkittää subjektin ja sen predikatiivisen täydennyksen. Sen tarkka muoto, taivutus ja käyttö vaihtelevat kielittäin: joissain kielissä on yksi yleinen kopula, joissain useampia verbejä jakamassa eri merkitykset, ja joissain kopula voi puuttua tietyissä aikamuodoissa. Suomen yleinen kopula on verbi olla, englannissa to be, ja esimerkkikielinä portugali ja espanja käyttävät kahta eri verbiä, kun taas arabia ja venäjä eivät yleensä käytä erillistä kopulaa preesensissä.
Verbin "olla" konjugaatio.
| Infinitiivi: olla
|
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on yhdistävä verbi?
V: Yhdistävä verbi on verbi, joka yhdistää lauseen subjektin täydennykseen (sana tai lause, jota tarvitaan ajatuksen loppuun saattamiseksi).
K: Mitkä ovat esimerkkejä yhdistävistä verbeistä?
V: Esimerkkejä yhdistävistä verbeistä ovat "on" ja "ovat", jotka yhdistävät subjektin sitä kuvaavaan adjektiiviin tai adjektiivilauseeseen.
K: Mikä on tärkein yhdistävä verbi englannissa?
V: Englannin tärkein yhdistävä verbi on verbi "to be". Tätä verbiä käytetään osoittamaan, miten tai mitä jokin tai joku on.
K: Onko olemassa kieliä, joissa on kaksi eri verbiä tätä merkitystä varten?
V: Kyllä, joissakin kielissä, kuten portugalissa ja espanjassa, on kaksi eri verbiä tätä merkitystä varten.
K: Onko olemassa kieliä, joissa ei ole lainkaan yhdistäviä verbejä?
V: Kyllä, joissakin kielissä, kuten arabiassa ja venäjässä, ei ole mitään yhdistäviä verbejä, koska niissä käytetään taivutusmuotoja eli sanapäätteitä, jotka osoittavat, mihin lauseen osaan sanat kuuluvat.
K: Miten näiden kielten puhujat voivat liittää subjektit täydennyksiin ilman ylimääräisiä sanoja?
V: Näiden kielten puhujat voivat liittää subjektit täydennyksiin ilman ylimääräisiä sanoja, koska niillä on samanlainen taivutus. Esimerkiksi venäjän kielessä sanottaisiin "minä kissa" (Я кошка) sen sijaan, että sanottaisiin "minä olen kissa", koska molemmat sanat ovat nominatiivissa, mikä osoittaa, että ne liittyvät toisiinsa.
Etsiä