Marsupiaalileijona, Thylacoleo, on sukupuuttoon kuollut lihansyöjä marsupiaali, joka eli Australiassa noin 1 600 000–46 000 vuotta sitten. Se oli suurin Australiassa elänyt pussieläin ja edustaa erikoistunutta sukuetta Thylacoleonidae.
Ulkonäkö ja rakenne
Thylacoleo oli vankkarakenteinen eläin: sillä oli leveä rintakehä, voimakkaat eturaajat ja massiivinen pää. Eräs sen tunnuspiirre oli hampaiston ja leukojen erikoistuminen lihansyöntiin: premolaarit kehittyivät leveiksi, veitsimäisiksi leikkaaviksi hampaiksi, jotka toimivat kuin lihansyöjä- ja pureskeluleikkurit. Tämä poikkeava hampaisto erotti sen muista petomarsupiaaleista.
Eturaajat, kynnet ja liikkuminen
Sillä oli erittäin vahvat eturaajat ja, epätavallisesti pussieläimille, sisäänvedettävät kynnet. Kynsien vetäytymiskyky on tulkittu suojaavan niitä kulumiselta kävellessä ja pitämään ne terävinä saalistukseen. Kynnet soveltuivat saaliin pidättämiseen ja myös puihin kiipeämiseen. Kummankin käden ensimmäiset sormet (ikään kuin "peukalot") olivat osittain irrotettavissa ja niissä oli suurennettu kynsi, mikä olisi helpottanut tarttumista ja tukevan otteen ottamista puunrungoista ja oksista.
Takajaloissa oli neljä toiminnallista varvasta; ensimmäinen oli huomattavasti pienempi mutta varustettu karheat tyynyllä, muistuttaen opossumien varpaita. Tämä rakenne on saattanut tukea kiipeilyä. On kuitenkin epäselvää, esiintyykö Thylacoleolla syndaktyliaa (toisen ja kolmannen varpaan osittaista sulautumista), kuten joillakin muilla diprotodonteilla.
Leuat, purenta ja ravinto
Thylacoleon leuat olivat erittäin voimakkaat ja hampaisto erikoistunut lihan repimiseen ja leikkaamiseen. Paleontologit arvioivat, että sillä saattoi olla suhteellisesti yksi voimakkaimmista purennasta kaikkien tunnettujen nisäkkäiden joukossa. Tämän ansiosta se pystyi käsittelemään suuria saaliseläimiä.
Mahdollisia saaliseläimiä olivat esimerkiksi suuret makrokengurut ja jääkauden jättiläiswombatit. Suuren leukarakenteen vuoksi se oli erityisen tehokas isoja eläimiä vastaan, vaikka pienempien, nopeiden saaliiden metsästäminen olisi voinut olla hankalampaa. Thylacoleo on kuvattu sekä maalla vaanivaksi että osittain puissa liikkuvaksi pedoksi – todennäköisesti se käytti puuta sekä lepäämiseen että ansataktiikoihin.
Koko ja paino
Pussieläinleijona oli kookas: yksilöt ovat voineet painaa jopa 130 kiloa. Ruumiin pituudeksi on arvioitu noin 1,5 metriä (päätä ja vartaloa) ja häntä saattoi olla noin 75 cm pitkä. Koko vaihtelee eri lajien ja yksilöiden välillä; suurin tunnettu laji on Thylacoleo carnifex.
Elinympäristö ja levinneisyys
Fossiililöydöt osoittavat, että Thylacoleo oli laajalle levinnyt Australiassa eri elinympäristöissä – metsistä kuiviin tasankomaan. Esimerkiksi kuivan Nullarborin tasangon fossiiliset jäännökset kertovat sen esiintymisestä myös avoimemmissa ympäristöissä.
Sukupuutto
Thylacoleon sukupuutto ajoittuu samaan aikaan Australian megafaunan laajamittaisten katoamisten kanssa, noin 45 000–46 000 vuotta sitten. Tutkimuksissa korostetaan kahta päätekijää: ihmisen leviämistä ja siihen liittyvää metsästystä sekä ilmastonmuutosta, jotka yhdessä vaikuttivat Australian suurten eläinten vähenemiseen ja lopulta Australian megafaunan sukupuuttoon. Ihmisen vaikutuksesta voi olla kysymys sekä suorasta metsästyspaineesta että muutoksista elinympäristössä (esimerkiksi palojen käytöstä), jotka heikensivät saaliseläinpopulaatioita.
Tutkimus ja merkitys
Thylacoleon tutkimus perustuu pääasiassa fossiililuustoon ja purennan biomekaanisiin analyyseihin. Laji herättää kiinnostusta sen erikoistuneen rakenteen, kantojen koon ja poikkeuksellisen purentavoiman vuoksi. Se on hyvä esimerkki konvergenttisesta evoluutiosta, jossa marsupiaali on kehittänyt petomaisen ruumiinrakenteen, joka muistuttaa joidenkin eutheria-petojen (esim. kissapetojen) toiminnallisia ratkaisuja, vaikka niiden evolutiivinen historia on täysin erilainen.
Vaikka monet yksityiskohdat (esim. täsmällinen käyttäytyminen tai laaja-alainen ekologinen rooli eri aikoina) ovat edelleen tutkijoiden tutkittavina, marsupiaalileijona on yksi Australian fossiiliperinnön mielenkiintoisimmista ja parhaiten tutkituista petoeläimistä.
