Messu on termi, jota käytetään kuvaamaan eukaristian viettoa roomalaiskatolisen kirkon ja vanhojen katolisten kirkkojen länsimaisissa liturgisissa rituaaleissa, anglikaanisen kirkon anglo-katolisessa perinteessä ja joillakin suurelta osin korkeakirkollisilla luterilaisilla alueilla: Skandinavian ja Baltian maissa luterilainen eukaristinen jumalanpalvelus tunnetaan myös nimellä "messu".


 

Messun sisältö ja rakenne

Messu rakentuu tyypillisesti useista perusosista, vaikka käytännöt ja kaavat vaihtelevat kirkon ja paikallisen liturgian mukaan. Yleisiä osia ovat:

  • Avausrukoukset ja tervehdys – seurakunta kokoontuu, lauletaan virsi tai kirkkolaulu ja pidetään tervetulosanat.
  • Sanan liturgia – Raamatun lukemukset, psalmi, saarna ja uskontunnustus.
  • Eukaristian liturgia – ehtoollisen valmistelu, Herran ehtoollisen muistamisrukous (konsekratio eli muutoksen hetki), ja siunaukset.
  • Communio – seurakunta vastaanottaa leivän ja viinin, jotka ovat ehtoollisessa keskeisessä asemassa.
  • Lopetus – siunaus ja lähetys.

Teologinen merkitys

Eukaristia eli messu on useimmille kristillisille kirkoille keskeinen sakramentti tai pyhä toimitus. Sen teologia vaihtelee:

  • Roomalaiskatolinen käsitys: opettaa Kristuksen todellisen läsnäolon alttarilla ja käyttää usein termiä transsubstantiaatio kuvaamaan leivän ja viinin olemuksen muutosta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
  • Luterilainen näkemys: korostaa Kristuksen todellista läsnäoloa ilman katolisen terminologiaan kuuluvaa muotoilua; luterilaisessa teologiassa käytetään usein käsitettä sacramental union (suomeksi esimerkiksi "sakramentaalinen liitto" tai "sakramentaalinen yhteys"), mikä tarkoittaa, että Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisen välineissä.
  • Anglikaaninen kirjo: vaihtelee instrumentaalisesta tai symbolisesta tulkinnasta hyvin katoliseen, mystiseen läsnäolokäsitykseen; anglikaanisessa traditiossa on laaja kirjo näkemyksiä, ja erityisesti anglo-katolinen suuntaus korostaa messun sacramentaalisuutta.

Eroja ja käytännöt eri kirkoissa

  • Kieli ja muoto: katolisessa kirkossa ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta latinaa käytettiin laajasti (ns. Tridentiininen messu), mutta nykyisin paikalliskielet ovat yleisiä; osa seurakunnista kuitenkin viettää myös latinankielistä messua. Anglikaanisissa ja luterilaisissa jumalanpalveluksissa pääsääntöisesti käytetään kansankieltä.
  • Konsekration ilmaisu: katolisuus käyttää selkeää käsitettä Kristuksen muuttumisesta; luterilaisuus puhuu Kristuksen todellisesta läsnäolosta ilman samankaltaisen metaphysisen selityksen muotoilua; anglikaanisessa kentässä löytyy molempia lähestymistapoja.
  • Vastaanottamistavat: käytäntö vaihtelee – osa rukoilee polvistuen ja ottaa ehtoollisen kielelle, osa seisoo ja vastaanottaa käteen; intinktio (leivän kastaminen viiniin) on myös käytössä joissain yhteyksissä.
  • Sakraaliesineet ja liturgiset välineet: alttari, kalkki, patena, liinat, tuohukset ja usein suitsutus ovat messun osia katolisessa ja korkeakirkollisessa anglikaanisessa perinteessä; luterilaisissa seurakunnissa käytetään samankaltaisia välineitä, mutta korostukset vaihtelevat paikasta riippuen.

Muodot ja vaihtelevuus

Messuja on monenlaisia: arkipäivän ehtoollisista ja pyhäinpäivän juhlamessuista aina pääsiäis- ja joulunviettoihin. Katolisessa kirkossa tunnetaan mm. ’yleinen messun kaava’ (Novus Ordo) ja myös vanha latinankielinen messu (Extraordinary Form). Anglikaanisessa traditiossa on Book of Common Prayer -tyyppisiä kaavoja sekä katolisoituneita ja reformoituneita muotoja. Luterilaisilla on omat kansalliset ja kirkolliset liturgiansa, ja pohjoismaisissa maissa messua kutsutaan usein yksinkertaisesti "messuksi".

Kulttuuriset ja historialliset näkökulmat

Messu on toiminut paitsi uskonnollisena myös kulttuurisena tapahtumana: musiikki (koraali, gregoriaaninen laulu, messusävellykset), liturginen taide ja arkkitehtuuri ovat kehittyneet messun ympärille. Myös paikalliset tavat, rukouskirjat ja liturginen vuodenaika (adventti, paasto, pääsiäinen jne.) muokkaavat messun ilmettä.

Ekumeeninen huomio

Eukaristia on ollut sekä yhdistävä että jakava tekijä kristittyjen välillä. Yhteiset piirteet ovat mahdollistaneet dialogia eri kirkkokuntien välillä, mutta eroavat käsitykset pappeudesta ja ehtoollisen teologiasta rajaavat usein yhteistä ehtoollisjumalanpalvelusta. Joissain paikallisissa yhteisöissä on rajoitettu ehtoollisenvastaanottamisen käytäntö, kun taas toisaalla vallitsee avoimempi lähestymistapa.

Yhteenvetona messu on monitasoinen rituaali: se on sakramentti, yhteisön kokoontuminen, sanan ja rukouksen juhla sekä kulttuurinen ilmentymä, jonka tarkka muoto ja merkitys vaihtelevat historiallisen kehityksen ja eri kirkkoperinteiden mukaan.