Foiben joukkomurhat: Istria ja Dalmatia 1943–1945 – määritelmä
Foiben joukkomurhat: Istria ja Dalmatia 1943–1945 – kattava määritelmä ja historiallinen tausta, tutkimukset, uhrien muisto sekä kiistanalaiset näkökulmat.
Foiben joukkomurhat ovat joukkomurhia, joissa suurin osa uhreista oli etnisiä italialaisia vuonna 1943 Italian antauduttua 8. syyskuuta ja vuonna 1945, kun Titon johtamat jugoslavialaiset partisaanit miehittivät osia Venezia Giuliasta, Istriasta ja Dalmatiasta. Historioitsijat ovat väittäneet, että väkivaltaisuudet ja siitä seurannut italialaisten istrialais-dalmatialaisten pako olivat suunniteltua etnistä puhdistusta. Kansallinen maanpakolaisten ja foibien muistopäivä on italialainen juhla uhrien muistoksi.
Mitä foiba tarkoittaa ja miten murhat tapahtuivat
Foiba on italiankielinen nimi karstiselle rotkolle tai syvälle suppakuopalle (paikallisilla kielillä usein jama). Nämä luonnonmuodostumat toimivat toisinaan massahautauspaikkoina: uhrit surmattiin ja ruumiit jätettiin rotkoon. Murhia tapahtui sekä sodan loppuvaiheissa keväällä 1945 että paikoin jo syksyllä 1943, kun Italian sotilaallinen ja poliittinen valta hiipui ja alueelle syntyi vallanvaihtotilanne.
Tausta ja konteksti
- Syyskuun 1943 aselepo Italian kanssa synnytti sotilas- ja vallontyhjyyksiä, joiden aikana paikalliset partisaanijoukot kohdistivat väkivaltaa sekä siviileihin että epäiltyihin kollaboraattoreihin.
- Vuoden 1945 loppuvaiheessa, kun Titon johtamat joukot valtasivat rannikkoalueita, tapahtui lisää kostotoimenpiteitä ja sankointia entisiä fasistivallan tukijoita vastaan.
- Toisaalta alueen historiaan kuului myös pitkään jatkunut kärjistynyt nationalismi ja aikaisemmat fasistiset sortotoimet, jotka loivat vihan ja koston ilmapiirin.
Uhrien määrä ja historiografinen kiista
Arviot foiba-uhrien määrästä vaihtelevat. Tutkijoiden laajempi konsensus suosii lukua, joka on useimmiten tuhansia, ei kymmeniätuhansia. Monet historioitsijat arvioivat foibeihin heitettyjen ja muilla tavoilla murhattujen henkilöiden määrän olevan useiden tuhansien luokkaa (esimerkiksi noin 3 000–5 000), kun taas joidenkin italialaisten nationalististen lähteiden esittämät suuremmat luvut ovat olleet kiistanalaisia. Jos mukaan lasketaan koko Istrian ja Dalmatian alueelta lähteneen italialaisväestön pako (exodus) ja siihen liittyvä väkivalta sekä muut kuolemantapaukset, kärsimysten laajuus kasvaa merkittävästi: italialaisten Istrian–Dalmatian exodukseen liittyvät arviot liikkuvat yleensä kymmenien tuhansien tai yli 200 000:n ihmisen luokassa.
Uhrien profiili ja luonne
Uhreihin kuului sekä siviilejä että sotilaita, paikallisia fasistien tukijoina pidettyjä henkilöitä, poliittisia vastustajia ja myös ihmisiä, joiden kuolema on myöhemmin jäänyt huonosti dokumentoiduksi. On tärkeää huomata, että uhrien joukossa oli myös ei-italialaisia, ja että väkivalta ei pelkästään perustunut etniseen kuuluvuuteen vaan usein myös poliittisiin ja henkilökohtaisiin motiiveihin.
Oikeudellinen ja poliittinen käsittely
- Useita tapauksia tutkittiin tai niistä keskusteltiin sodan jälkeen, mutta sistematisoitua, laajaa oikeudellista prosessia tekijöitä vastaan ei juuri käynnistetty, osin poliittisten muutosten ja kylmän sodan realiteettien vuoksi.
- Muistelemisen ja tutkimuksen muoto on ollut voimakkaasti poliittinen: Italia on pyrkinyt tunnustamaan ja muistamaan uhrinsa, kun taas entiset Jugoslavian alueet ovat korostaneet toisaalta partisaanien roolia vihollisaikeiden torjunnassa.
Muistaminen ja nykyajan merkitys
Vuonna 2004 Italia perusti virallisen muistopäivän Kansallinen maanpakolaisten ja foibien muistopäivä, jota vietetään 10. helmikuuta. Päivän tarkoituksena on kunnioittaa foibien uhreja ja Istrian–Dalmatian exoduksen kärsineitä perheitä. Muistaminen on ollut osa laajempaa kansallista keskustelua ja toisinaan myös kiistan kohteena, koska tapahtumien tulkinnat vaihtelevat ja ne liittyvät laajempiin kysymyksiin historiasta, vastuunjaosta ja sovinnosta.
Historiallisen tutkimuksen nykytila
Tutkimusta tapahtumista ja niiden kontekstista jatketaan sekä Italiassa että muissa maissa. Nykyhistoriografia pyrkii erottamaan toisistaan sodan loppuvaiheen kostotoimet, yksittäiset rikokset ja järjestelmällisen etnisen puhdistuksen käsitteen. Moni moderni tutkija korostaa tarpeen ymmärtää tapahtumat monipuolisesti: tarkastella sekä uhreja että tapahtumien poliittista ja sotilaallista taustaa sekä aikakauden väkivallan dynamiikkaa.
Yhteenveto
Foiben joukkomurhat ovat toisen maailmansodan jälkeiseen sekasortoon liittyvä ja edelleen kiistanalainen ilmiö, jossa karstisiin rotkoihin heitetyt uhrit symboloivat sekä konkreettista väkivaltaa että vaikeaa muistamisen ja sovinnon kysymystä. Tapahtumien tarkka laajuus ja luonne ovat historiallisten tutkimusten kohteena, ja niiden muistaminen on muodostunut tärkeäksi osaksi Italian kansallista muistipolitiikkaa.
Kuolleiden Italian kansalaisten määrä
Arviolta useita tuhansia Italian kansalaisia on kuollut. Vuonna 1993 perustetun slovenialais-italialaisen historiallisen sekakomission vuonna 2000 julkaiseman raportin mukaan alueelta kadonneiden ihmisten määrä, joista suurin osa on kuollut Foibessa eli paikallisissa geologisissa halkeamissa, vaihtelee 1 300:sta 1 600:aan, mutta tähän arvioon eivät sisälly nykyisellä Kroatian alueella kuolleet. Osa heistä oli sotaoikeuteen tuomittuja fasisteja tai vihollissotilaita, mutta myös monia siviilejä tapettiin. Valtaosa tapetuista oli italialaisia.
Italian antautumisen jälkeen vuonna 1943 alkaneet murhat ja vuoden 1945 verilöylyt tapahtuivat osittain slovenialaisten ja kroatialaispartisaanien sissitaisteluissa saksalaisia ja jäljellä olevia italialaisia fasistijoukkoja vastaan ja osittain sen jälkeen, kun Jugoslavian armeijan joukot olivat miehittäneet alueen. Surmatöihin on saattanut sisältyä sotarikoksia sekä yksityisiä tai poliittisia kostorikoksia, "poliittisia puhdistuksia" ja suunniteltuja etnisiä puhdistuksia vuodesta 1947 lähtien. Myös italialaiset kommunistit slaavilaisten partisaanien kanssa tappoivat italialaisia; foibe-tapausten lisäksi monet muut Palmiro Togliattin komennossa olleiden italialaisten kommunististen partisaanien vastarintaliikkeessä tekemät verilöylyt ovat jääneet tunnustamatta ja keskustelematta monien vuosien ajan.
Uhrit
Kaikki uhrit eivät olleet italialaisia, sillä monet tapetuista kansalaisista olivat kommunisminvastaisia kroaatteja ja slovakialaisia: monet naiset raiskattiin ennen tappamista. Historioitsijat, kuten Raoul Pupo tai Roberto Spazzali, arvioivat uhrien kokonaismääräksi noin 5 000; Guido Rumici arvioi uhrien määräksi 11 000:sta ylöspäin, mukaan lukien kaikki keskitysleireillä kuolleet; Giampaolo Pansa arvioi uhrien määräksi noin 15 000, mukaan lukien kaikki keskitysleireillä kuolleet; fasistinen poliitikko ja historioitsija Giorgio Pisanò arvioi uhrien kokonaismääräksi 10 000:sta ylöspäin. Kaikkia tuhansia ruumiita ei koskaan voitu kaivaa esiin, koska jotkut niistä ovat syvemmällä kuin useita satoja metrejä. Vielä muutama vuosi sitten kuopista oli pystytty poimimaan vain pieni määrä ruumiita, alle kuusisataa, kun taas muut lähteet yrittävät laatia luetteloita paikoista ja mahdollisista uhrien lukumääristä. Lähes kaikki historioitsijat laskevat, että sadat uhrit todella murhattiin kovalla työntämisellä foibeen, kun taas keskitysleireillä surmattujen ihmisten arvioitu kokonaismäärä on kiistanalainen ja vaihtelee tuhansissa; luultavasti vain osa kaikista ruumiista piilotettiin foibeen, mutta paljon ruumiita kertyi joukkohautoihin. Tärkeimmät keskitysleirit olivat seuraavissa paikoissa: Borovnica, Skofja Loka, Osijek, Stara Gradiska, Sisak, Zemun, Vrsac, Osseh, Aidussina, Maribor.
Tunnetut italialaiset
- Norma Cossetto, hänet raiskattiin, -
- Francesco Bonifacio
- 3 Radecchi-sisarta, joiden syntyperä oli kroaatti: alkuperäinen sukunimi oli Radeki; heidät raiskattiin.
- Mario Blasich
- Giuseppe Sincich
- Mario Skull
- Giovanni Baucer
- Mario De Hajnal
- Giovanni Rubinich
- Icilio Bacci
- Riccardo Gigante
- Carlo Dell'Antonio
- Romano Meneghello
- Augusto Bergera
- Luigi Podestà
- Carlo Schiffrer
- Michele Miani
- Licurgo Olivi
- Augusto Sverzutti
- 2 Luxardon veljestä
- Dora Pezzoli
Tunnetut slaavit
- Ivo Bric
- Vera Lesten
- Alojzij Obit
- Lado Piščanc
- Ludvik Sluga
- Anton Pisk
- Filip Terčelj
- Izidor Zavadlav
- Andrej Uršič
Tutkimukset foibe
Italia, Jugoslavia tai kansainväliset elimet eivät olleet aloittaneet rikosten tutkintaa ennen kuin Sloveniasta tuli itsenäinen maa vuonna 1991. Historioitsijat ovat tutkineet intensiivisesti Italian ja Slovenian suhteita kyseisenä ajanjaksona (1880-luvulta 1950-luvulle) vuodesta 1990 lähtien. Molempien maiden historiantutkijoista koostuvan toimikunnan yhteinen raportti julkaistiin molempien maiden hallitusten suojeluksessa vuonna 2000. Raportissa Italian ja Slovenian suhteet asetetaan laajempaan kontekstiin. Siinä käsitellään myös kysymystä foibiin liittyvistä joukkomurhista. Koska tarkkaa lukumäärää ei saatu selville, raportissa mainitaan "satoja uhreja", mikä viittaa Italian ja Slovenian suhteiden kannalta merkitykselliseen alueeseen, eikä siis Kroatian alueisiin.
Italian ja Slovenian väliset suhteet
Slovenian liityttyä Euroopan unioniin näiden kahden kansakunnan väliset suhteet ovat olleet poliittisen keskustelun aihe. Keskustelu sai näkyvyyttä sen jälkeen, kun Italian parlamentti teki pääministeri Berlusconin ja hänen keskustaoikeistolaislähtöisten koalitiokumppaneidensa johdolla helmikuun 10. päivästä maanpakolaisten ja foibien kansallisen muistopäivän, jota vietettiin ensimmäisen kerran Triestessä vuonna 2005. Vuoden 2005 muistopäivän viettoon liittyi RAI:n TV-elokuvatuotanto Sydän kuopassa (It: Il Cuore nel Pozzo) [1]. Elokuvan katsoi 17 miljoonaa katsojaa pelkästään ensimmäisen lähetyksensä aikana Italiassa.
Istrian ja Dalmatian maanpakolaiset
Monet italialaiset joutuivat lähtemään maasta verilöylyjen jälkeen. Taloudellinen epävarmuus, pelko uusista kostotoimista ja hallituksen vaihtuminen, joka lopulta johti Triesten ja Istrian aluetta halkovaan rautaesirippuun, johti siihen, että noin 350 000 ihmistä, enimmäkseen italialaisia, lähti Istrian ja Dalmatian alueilta. Ensimmäisestä maailmansodasta lähtien Italian hallinnassa olleiden alueiden asukkaat, jotka vuoden 1920 Rapallon sopimuksen mukaan olivat olleet Italian hallussa ja jotka myöhemmin Pariisin rauhansopimuksessa 1947-02-10 ja Lontoon muistiossa 1954 annettiin Jugoslavialle, saivat valita, lähtivätkö he (optantit) vai jäivätkö he. Italian valtion oli rauhansopimusten ehtojen mukaisesti maksettava näille maanpakolaisille korvauksia omaisuuden menetyksestä ja muita korvauksia.
Helmikuun 18. päivänä 1983 Jugoslavia ja Italia allekirjoittivat Roomassa sopimuksen, jossa Jugoslavia suostui maksamaan 110 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria korvausta sodan jälkeen takavarikoidusta maanpakolaisten omaisuudesta. Hajotessaan vuonna 1991 Jugoslavia maksoi 18 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Jugoslavian seuraajat Slovenia ja Kroatia suostuivat jakamaan loput velasta. Slovenia vastasi 62 prosentista ja Kroatia lopuista 38 prosentista. Italia ei halunnut paljastaa pankkitilin numeroa, joten Slovenia avasi vuonna 1994 Dresdner-pankissa Luxemburgissa sijaitsevan varainhoitotilin, ilmoitti siitä Italialle ja alkoi maksaa 55 976 930 Yhdysvaltain dollarin osuuttaan. Viimeinen maksu suoritettiin tammikuussa 2002. Kroatia toivoo tähän päivään asti, että asia ratkaistaisiin toisin, eikä se ole vielä maksanut dollariakaan. Italia ei ole vielä nostanut tililtä yhtään dollaria.
Charge
Vuonna 1992 italialainen tuomari Giuseppe Pittitto aloitti rikosoikeudenkäynnin sen jälkeen, kun hän oli tehnyt rikosilmoituksen epäillyistä slaavilaisista sotarikollisista. Oscar Piskulic ja Ivan Motika olivat molemmat pääsyyllisiä, mutta heidät vapautettiin, koska alueellinen toimivalta hylättiin ja he saivat vapautuksen vuoden 1959 armahduksen nojalla. Vuonna 1997 eräät italialaiset kansanedustajat vaativat Italian hallitusta luovuttamaan epäillyt slaavilaiset rikolliset, mutta diplomaattiset ongelmat estivät Italian toimet. Kaikki italialaiset historioitsijat pitävät Josip Broz Titoa slaavilaisrikollisten päällikkönä, mutta hänen ruumiinsa on edelleen mausoleumissa.
Main foibe
- Basovizzan Foiba (Trieste) kansallinen muistomerkki
- Monrupinon Foiba (Trieste) kansallinen muistomerkki
- Barbanan Foiba
- Foiba of Beca
- Foiba Bertarelli (Pinguente)
- Brestovizzan Foiba
- Campagnan Foiba (Trieste)
- Capodistrian Foibe
- Casserovan Foiba
- Castelnuovo d'Istrian Foibe
- Cernizzan Foiba
- Cernovizzan Foiba (Pisino)
- Foiba of Cocevie
- Corgnalen Foiba
- Creglin Foiba
- Drenchian Foiba
- Bauksiitin louhinta Gallignana-alueella
- Gargaron tai Podgomilan Foiba
- Giminon Foiba
- Gropadan Foiba
- Iadruichin Foiba
- Juranin Foiba
- Bauksiitin louhinta Lindarossa
- Obrovon Foiba (Fiume)
- Foiba of Odolina
- Opicinan Foiba
- Orlen Foiba
- Podubbon Foiba
- Pucicchin Foiba
- Raspon Foiba
- Rozzon Foiba
- Foiba San Lorenzo in Basovizza
- San Salvaron Foiba
- Scadaicinan Foiba
- Semezin kuoppa
- Foiba of Semi (Istria)
- Semichin kuoppa
- Sepecin Foiba (Rozzo)
- Foiba of Sesana
- Terlin Foiba
- Foiba of Treghelizza
- Vescovadon Foiba
- Vifia Orizin Foiba
- Villa Suranin Foiba
- Foiba of Vines
- Zavnin Foiba (Tarnovan metsä)
Aiheeseen liittyvät sivut
Etsiä