Josip Broz Tito (1892–1980) – Jugoslavian johtaja, presidentti ja kiistelty hahmo
Tutustu Josip Broz Titoon (1892–1980): Jugoslavian vahva mutta kiistanalainen johtaja, presidentti ja vaikuttaja — vallankumouksesta valtaan ja kansainväliseen perintöön.
Josip Broz, lempinimeltään Tito, (7. toukokuuta 1892 - 4. toukokuuta 1980) oli jugoslavialainen kommunistivallankumouksellinen, joka toimi Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan johtajana vuodesta 1945 kuolemaansa asti vuonna 1980. Vuosina 1945–1953 hän oli pääministeri ja vuosina 1953–1980 presidentti. Hänen hautajaisensa 4. toukokuuta 1980 olivat maailman suurimmat valtiolliset hautajaiset, ja niihin osallistui 128 edustajaa 154:stä YK:n jäsenmaasta. Tito oli kiistelty henkilö, jonka johtajuudesta oli vahvoja ja erilaisia mielipiteitä. Jotkut kriitikot ovat kuvailleet häntä autoritääriseksi ja hyväntahtoiseksi diktaattoriksi.
Varhaiselämä ja nousu
Tito syntyi Kroatiassa, tuolloin Austro‑Unkarin keisarikunnassa. Hän työskenteli nuorena tehtaissa ja liittyi ensimmäisen maailmansodan aikana armeijaan. Sodan jälkeen Broz liittyi kommunistiseen liikkeeseen ja nousi nopeasti puolueen riveissä. Hänestä tuli merkittävä johtaja toisen maailmansodan aikana, kun hän organisoi ja johti partisaniliikettä, joka taisteli sekä akselivaltoja että kotimaisia yhteistyöhaluisia joukkoja vastaan.
Toinen maailmansota ja liittolaisuus
Toisen maailmansodan aikana Tito johti partisansissiiliä, jonka menestys kasvatti hänen asemansa sodan jälkeisessä Jugoslaviassa. Partisaanit vakiinnuttivat vallan useilla alueilla ja lopulta perustivat uuden hallinnon sodan jälkeen. Titon armeija ja puolue onnistuivat katkaisemaan saksalaisten ja heidän liittolaistensa hallinnan monilla alueilla, mikä teki hänestä sodan jälkeisen Jugoslavian avainhahmon.
Hallinto, poliittinen järjestelmä ja talous
Tito loi sosialistisen, mutta itsenäisen polun Neuvostoliitosta poiketen. Vuonna 1948 tapahtunut eroon johtanut kiista Stalinin kanssa (Cominformin erottaminen) oli käännekohta: Jugoslavia säilytti kommunistisen järjestelmän mutta kehitti oman, ei‑moskovalaisen linjansa. Yksi tärkeä uudistus oli työpaikkojen itsehallintomalli (samohallinta), jossa yritysten työntekijöillä oli muodollisesti enemmän vaikutusmahdollisuuksia. Talouspolitiikka pyrki teollistamiseen ja sosiaalisten palveluiden laajentamiseen, ja useissa vaiheissa Jugoslavia saavutti suhteellista vaurautta verrattuna muihin itäblokin maihin.
Kansainväliset suhteet ja liikkeellepaneva rooli
Tito oli yksi ei‑liittoutuneiden valtioiden liikkeen (Non‑Aligned Movement) perustajista ja Belgradin rooli 1961 perustamisessa vahvisti hänen kansainvälistä asemaansa. Hänen ulkopolitiikkansa korosti puolueettomuutta kylmän sodan suurvaltojen suhteissa ja etsi yhteistyötä sekä lännen että kehitysmaiden kanssa.
Ihmisoikeudet, oppositio ja kritiikki
Vaikka Tito poikkesi Neuvostoliiton tiukimmasta mallista, hänen hallintonsa oli autoritaarinen monella tapaa. Poliittinen oppositio tukahdutettiin, ja turvallisuuspalveluilla (mm. UDBA) oli laajat valtuudet valvoa ja pidättää toisinajattelijoita. Erityisesti Stalinin kannattajien karkotusleiri Goli Otok on jäänyt merkittäväksi esimerkiksi poliittisista vainoista. Myös sensuuri, liikkumisen ja yhdistymisvapauden rajoitukset sekä satunnaiset mielivaltaiset pidätykset kuuluvat hänen hallintonsa varjoihin.
Johtamistyyli ja persoona
Tito henkilöityi vahvasti jugoslavialaisuuden ideaan ja hänet nähtiin monesti liittovaltion yhdistävänä voimana. Häneen liittyi myös jonkin verran persoonallisuuskulttia: hänen nimensä ja kuvansa olivat laajasti näkyvillä, mutta toisaalta hän ei rakentanut aivan samaa julkista henkilöpalvontaa kuin jotkin muut kommunistiset johtajat. Hänet nimettiin muun muassa marsalkaksi ja hänet tunnettiin karismaattisena ja päättäväisenä poliitikkona.
Perintö
Titon kuoleman jälkeen Jugoslavian liittovaltio pysyi muodollisesti pystyssä vielä vuosikymmeniä, mutta erilaisten kansallisten ja taloudellisten jännitteiden seurauksena liitto hajosi 1990‑luvulla useiksi itsenäisiksi valtioiksi. Häntä muistetaan sekä valtiota rakentaneena johtajana että ihmisoikeuksia rajoittaneena autoritäärinä vallankäyttäjänä. Tito ja hänen aikakautensa herättävät edelleen voimakkaita mielipiteitä historian ja politiikan tutkijoiden sekä tavallisten ihmisten keskuudessa.
Yhteenveto: Tito oli keskeinen sotilas- ja poliittinen johtaja, joka loi Jugoslaviasta Neuvostoliitosta erillään pysyneen sosialistisen valtion. Hänen kaudellaan oli sekä modernisoivia ja yhdistäviä piirteitä että autoritaarisia ja oikeuksia rajoittavia käytäntöjä. Hänen perintönsä on monisyinen ja sitä arvioidaan eri tavoin eri näkökulmista.
Varhainen elämä
Tito syntyi Komrovecissa, Kroatiassa, jossa hänen vanhemmillaan oli pieni maatila. Hän kävi kylän kansakoulua vuoteen 1905 asti. Vuonna 1907 hän oli koneistajan oppipoikana Sisakissa. Vuonna 1910 hän liittyi Kroatian ja Slaavonian työläisten liittoon ja sosialidemokraattiseen puolueeseen. Vuonna 1913 hän liittyi Itävalta-Unkarin armeijaan ja joutui myöhemmin vankilaan sodanvastaisesta propagandasta. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän haavoittui, jäi vangiksi ja joutui venäläisten vangiksi. Vapauduttuaan hänestä tuli aktiivinen bolshevikkiliikkeen jäsen. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän liittyi Venäjän punakaartiin. Vuonna 1920 Tito palasi uuteen Jugoslaviaan ja liittyi kommunistiseen puolueeseen. Tämä nimettiin myöhemmin uudelleen Jugoslavian kommunistiseksi liitoksi vuonna 1952. Tito (Babo) oli kommunistisen puolueen johtaja vuodesta 1937 kuolemaansa saakka. Vuonna 1921 Jugoslavian kommunistinen puolue kiellettiin. Tito oli vangittuna vuodesta 1928 vuoteen 1933, koska hän oli kommunisti. Vuonna 1934 hän palasi Neuvostoliittoon ja toimi salaisena agenttina NKVD:ssä.
Sotilaspäällikkö
Vuonna 1937 Tito palasi Jugoslaviaan. Toisen maailmansodan aikana akselivaltojen hyökkäyksen aikana Jugoslaviaan puhkesi sisällissota akselivaltojen miehittäjien kollaboratiivien (Ustaše, Kroatian kotikaarti, Slovenian kotikaarti, Serbian valtiokaarti), monarkian palauttamista tavoittelevien rojalististen Jugoslavian isänmaan armeijan ja Jugoslavian partisaanien itseorganisoitujen sissivoimien välillä. Titolla oli johtava rooli Jugoslavian kansan vapautusarmeijan järjestämisessä ja Jugoslavian vapauttamisessa. Toisen maailmansodan liittoutuneet tunnustivat heidän taistelunsa Jugoslavian todellisiksi vapauttajiksi. Vuonna 1945 Tito määräsi Jugoslavian kuningaskunnan lakkautettavaksi ja perusti Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan, johon kuului kuusi tasavaltaa: Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Makedonia, Montenegro, Serbia ja Slovenia sekä kaksi autonomista maakuntaa Serbiassa: Vojvodina pohjoisessa ja Kosovo etelässä Albanian vieressä.
Puheenjohtajuus
Tito hallitsi Jugoslaviaa eri tehtävissä vuodesta 1945 vuoteen 1980. Jotta hän olisi turvassa salamurhayrityksiltä, häntä tukivat voimakkaasti vakoilurengas OZNA ja poliittinen poliisi UDBA. Vuonna 1948 tapahtuneen Titon ja Stalinin eron jälkeen Jugoslavia vastusti voimakkaasti Neuvostoliiton vaikutusvaltaa. Hänen hallintonsa esti kaikkia muita kuin Titon puolueita, kuten kansallismielisiä, monarkistisia ja liberaaleja, muodostamasta puolueita. Hän perusti yhdessä muiden kolmannen maailman maiden poliittisten vaikuttajien kanssa liittoutumattomien maiden liikkeen. 1970-luvun puolivälissä Jugoslavian liittotasavallat saivat lisää itsehallintoa, ja maassa toteutettiin poliittinen hajauttaminen. Hänen kuoltuaan vuonna 1980 poliittinen tilanne huononi, kun nationalistiset puolueet saivat jalansijaa. Slobodan Miloševićin keskusjohtoinen hallinto huipentui raakoihin ja katkeriin Jugoslavian sotiin 1990-luvulla, vain kymmenen vuotta myöhemmin.
Kuolema
Tammikuun 7. ja 11. tammikuuta 1980 Tito otettiin SR Slovenian pääkaupungin Ljubljanan sairaalakeskukseen jalkojensa verenkiertohäiriöiden vuoksi. Hänen vasen jalkansa amputoitiin pian sen jälkeen valtimotukosten vuoksi, ja hän kuoli kuoli kuolioon Ljubljanan lääketieteellisessä keskuksessa 4. toukokuuta 1980 kello 15.05, kolme päivää ennen 88-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänen hautajaisiinsa saapui monia maailman johtajia.
Historiallinen kritiikki
Minulle on kerrottu, että Tito murhasi yli 400 000 opposition jäsentä Jugoslaviassa, ennen kuin hän vakiinnutti asemansa diktaattorina.
Syytteet syyllisyydestä liittyvät rikoksiin, joita tehtiin toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen pakenevia natsien kollaboraattoreita jahdatessa, kuten Foiben ja Kočevski Rogin joukkomurhiin. Joukkohaudat ovat todisteita joukkomurhista; historioitsijat syyttävät niitä kansanmurhasta ja etnisistä puhdistuksista. Syytökset syyllisyydestä Bleiburgin verilöylyyn, Kroatian katolisen kirkon tukahduttamiseen ja Kroatian kevään eli MASPOKin tukahduttamiseen. Syytökset Vojvodinan verilöylystä koostuvat kostotoimista saksalaisia ja unkarilaisia kansalaisia ja oletettuja tšetnik-serbeitä vastaan, mutta jotkut historioitsijat pitävät näitä tapahtumia myös saksalaisiin ja unkarilaisiin kohdistuvana etnisenä puhdistuksena, koska toisen maailmansodan aikana saksalaisvähemmistö nautti miehitetyssä Jugoslaviassa ylempiarvoisesta asemasta Jugoslavian väestöön nähden. AVNOJ:n puhemiehistö antoi asetuksen, jossa hallitus määräsi takavarikoimaan kaiken natsi-Saksan ja sen kansalaisten omaisuuden Jugoslaviassa, saksalaisuuden omaavien henkilöiden (kansalaisuudesta riippumatta) ja kollaboraattorien omaisuuden. Päätös sai lainvoiman 6. helmikuuta 1945.
Titon sortotoimiin osallistui monia hänen vanhoja ystäviään, kuten Milovan Dilas ja Vladimir Dedijer, jotka molemmat vangittiin, mutta jotka myöhemmin kirjoittivat useita kirjoja, joissa syytettiin Titoa törkeästi. Kritiikki kohdistui Titon himokkaaseen elämäntyyliin: vuoteen 1974 mennessä hänellä oli 32 virallista asuntoa, hän oli yksi Balkanin kymmenestä rikkaimmasta miehestä, kommunisti, joka eli kuin kuningas. Tito rakensi ympärilleen valtavan henkilökultin, joka esti Jugoslavian hajoamisen.
Hautajaiset
Jugoslavian presidentin Josip Titon hautajaiset pidettiin 8. toukokuuta 1980, neljä päivää hänen kuolemansa jälkeen 4. toukokuuta. Hänen hautajaisissaan vieraili suurin osa maailman valtiomiehistä.
Mukana oli neljä kuningasta, 31 presidenttiä, kuusi ruhtinasta, 22 pääministeriä ja 47 ulkoministeriä. He tulivat kylmän sodan molemmilta puolilta, 128:sta eri maasta YK:n silloisesta 154 jäsenmaasta.
Tito sairastui vuoden 1979 aikana. Tammikuun 3. ja 7. tammikuuta 1980 Tito otettiin Ljubljanan yliopistolliseen terveyskeskukseen. Hänen vasen jalkansa amputoitiin pian sen jälkeen valtimotukosten vuoksi, ja hän kuoli kuoli kuolioon Ljubljanan lääketieteellisessä keskuksessa 4. toukokuuta 1980 kello 15.05, kolme päivää ennen 88-vuotissyntymäpäiväänsä.
"Plavi voz" (sininen juna, presidentin virallinen juna) toi hänen ruumiinsa pääkaupunkiin Belgradiin, ja hän makasi hautajaisiin asti liittovaltion parlamenttirakennuksessa.
Josip Titon valtiolliset hautajaiset
Aiheeseen liittyvät sivut
- Jugoslavia
- Titolaisuus
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Kuka oli Josip Broz?
A: Josip Broz, lempinimeltään Tito, oli jugoslavialainen kommunistivallankumouksellinen, joka johti Jugoslavian sosialistista liittotasavaltaa vuodesta 1945 kuolemaansa saakka vuonna 1980.
K: Missä tehtävissä hän toimi?
V: Vuosina 1945-1953 hän oli pääministeri ja vuosina 1953-1980 presidentti.
K: Milloin Tito kuoli?
V: Tito kuoli 4. toukokuuta 1980.
K: Kuinka monta maata osallistui hänen hautajaisiinsa?
V: Hänen hautajaisiinsa 4. toukokuuta 1980 osallistui 128 edustajaa 154:stä YK:n jäsenmaasta.
K: Mitä mieltä ihmiset ovat hänen johtajuudestaan?
V: Ihmisillä on vahvoja ja erilaisia näkemyksiä hänen johtajuudestaan. Jotkut kriitikot ovat kuvailleet häntä autoritaariseksi ja hyväntahtoiseksi diktaattoriksi.
K: Oliko Tito kiistelty henkilö?
V: Kyllä, Tito oli kiistanalainen henkilö.
Etsiä