Miafysitismi (henofysitismi) – määritelmä ja merkitys kristinopissa
Miafysitismi (henofysitismi): selkeä määritelmä ja merkitys kristinopissa — Kristuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon yhdistyminen, historialliset kiistat ja kirkkovaikutukset.
Miafysitismi (tai henofysitismi) on käsitys Kristuksen luonteesta. Ajatuksen mukaan Jeesuksella Kristuksella oli kaksi eri puolta, yksi jumalallinen ja yksi inhimillinen. Sen mukaan nämä kaksi puolta ovat yhdistyneet yhdeksi luonnoksi. Niitä ei voi erottaa toisistaan, ja ne ovat olemassa rinnakkain. Tämä on hyvin lähellä dualismin ajatusta, jonka mukaan mieli ja ruumis ovat erillisiä asioita, jotka yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, ihmiseksi. Miafysitismin tapauksessa erilliset asiat ovat Jeesuksen jumalalliset ja inhimilliset piirteet.
Kalkedonialaiset kristityt ovat usein pitäneet miafyysisyyttä eräänlaisena monofyysisyytenä, mutta itäiset ortodoksiset kirkot itse torjuvat tämän luonnehdinnan. Viime aikoina itäiset ortodoksiset ja roomalaiskatoliset kirkot ovat alkaneet suhtautua tähän kantaan vakavammin.
Termi ja teologinen ydin
Sana "miafysitismi" tulee kreikan sanasta mia (yksi) ja physis (luonto). Miafysitit korostavat, että Kristuksen jumalallinen ja inhimillinen ulottuvuus yhdistyvät synteesiksi, jota kuvataan usein lauseella "yksi lihaantunut luonto Jumalan Sanasta" (kreik. mia physis tou theou logou sesarkomene). Tämän näkemyksen mukaan Jumalan Poika on täydellisesti Jumala ja täydellisesti ihminen, mutta nämä eivät muodosta kahtiajakautunutta persoonaa vaan yhtä yhdistettyä luontoa ja persoonaa.
Historialinen tausta ja kiista
Miafysitismi syntyi 400-luvun kristillisessä keskustelussa, jossa keskeisiä hahmoja olivat muun muassa Kirkkoisät ja eri kirkolliset neuvostot. Kiista liittyi siihen, miten kristologisesti ilmaistaan Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden suhde. Vuosituhansia kestäneessä kamppailussa erityisesti Efeson (431) ja Kalkedonin (451) kirkolliskokoukset merkitsivät käännekohtia: kalkedonilainen muotoilu puhui Kristuksesta "kahdessa luonnossa" (jumalallisessa ja inhimillisessä) samassa persoonassa ilman sekoittumista tai erottamista, kun taas monet itäiset kirkot pitivät omaa ilmaustaan yhdeksi oikeaksi tavaksi korostaa Kristuksen persoonan yhtenäisyyttä.
Ero muihin kristologisiin käsityksiin
Miafysitismi eroaa erityisesti kahdesta muusta linjasta:
- Kalkedonialainen kristologia: korostaa "kahden luonnon" (two natures) olemusta Kristuksessa — jumalallinen ja inhimillinen — jotka pysyvät erillisinä mutta liittyvät yhdeksi persoonaksi.
- Monofyysitismi (esim. eutykhianismi): painottaa yhtä ainoaa luontoa siten, että inhimillinen katoaa tai sulautuu jumalliseen tavalla, mikä johti lukeutumiseen harhaoppeihin. Tämän vuoksi monet kalkedonialaiset pitivät miafysitismiä samanveroisena virheopillisenä monofyysisyytensä kanssa, vaikka monet miafysit itse torjuvat eutykhianismin.
Kuka pitää tätä oppia?
Miafysitismiksi kutsutun kristologian ydintä kannattavat useat niin sanotut orientaliootokset kirkot, jotka eivät hyväksyneet Kalkedonin määrittelyä. Näitä ovat muun muassa:
- Koptikirkko (Egypti)
- Syyriankirkko / Syyrian ortodoksinen kirkko
- Armenian apostolinen kirkko
- Ethiopian ja Eriteria ortodoksiset kirkot
- Malankaran (Intian) ortodoksiset perinteet
Merkitys kristinopissa ja ekumeeninen näkökulma
Miafysitismi korostaa sitä, että Jumalan ja ihmisen yhteenliittymä Kristuksessa on syvä ja pelastuksellinen — Kristus on sama henkilö, joka pelastaa ihmiskunnan jakamattomalla persoonallaan. Tämä näkökulma vaikuttaa siihen, miten liturgiassa, ikonografiassa ja pastoraalisessa elämässä painotetaan Kristuksen reunattomuutta ja persoonan yhtenäisyyttä.
20. ja 21. vuosisadan ekumeenisissa keskusteluissa on yhä selvemmin tunnistettu, että historialliset kiistat olivat osin terminologisia ja poliittisia. Monet teologit ja kirkot ovat löytäneet yhteistä ymmärrystä siitä, että sekä kalkedonialaiset että miafysit pitävät Kristuksen täydellistä jumaluutta ja täydellistä ihmisyyttä hengessä, vaikka he ilmaisevat sitä eri käsittein. Tämä on edistänyt useita yhteisiä selontekoja ja dialogeja, joissa pyritään vähentämään harhaanjohtavia leimakirjauksia ja korostamaan yhteistä uskoa Kristuksen pelastustyöhön.
Käytännön vaikutukset
Teologinen eroilu on heijastunut kirkkojen välisiin suhteisiin, kirkolliseen identiteettiin ja opetukseen. Nykyinen ekumeeninen työ pyrkii siihen, että historialliset loukkaukset ja väärinymmärrykset käsitellään, jotta kristillinen yhteys voisi kasvaa — ilman, että kumpikaan osapuoli joutuu luopumaan ydinteologiastaan.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on miafyysisyys?
V: Miafysitismi on Kristuksen olemusta koskeva ajatus, jonka mukaan hänellä oli kaksi erilaista puolta, yksi jumalallinen ja yksi inhimillinen, jotka ovat yhdistyneet yhdeksi olemukseksi ja elävät rinnakkain.
K: Miten miafysitismi vertautuu dualismiin?
V: Miafysitismi muistuttaa dualismia siinä mielessä, että se ehdottaa kahden erillisen elementin, tässä tapauksessa Jeesuksen jumalallisten ja inhimillisten piirteiden, yhdistämistä.
K: Mikä on käsite monofysitismi?
V: Monofysitismi on ajatus siitä, että Jeesuksella Kristuksella oli vain yksi jumalallinen luonto eikä mitään inhimillistä luonnetta.
K: Miksi miafysitismia pidetään usein monofysitismin muotona?
V: Miafysitismia pidetään usein monofysitismin muotona, koska se jakaa uskon Kristuksen luonteen ykseyteen, mutta itäiset ortodoksiset kirkot torjuvat tämän luonnehdinnan.
K: Kuka hylkää miafysitismin luonnehdinnan monofysitismin muodoksi?
V: Itäiset ortodoksiset kirkot torjuvat miafysitismin luonnehdinnan monofysitismin muodoksi.
K: Mitkä uskonnolliset ryhmät ovat alkaneet suhtautua miafysitismiin vakavammin?
V: Itäiset ortodoksiset ja roomalaiskatoliset kirkot ovat alkaneet suhtautua miafysitismiin vakavammin.
K: Millaisia ovat Kristuksen kaksi puolta miafysitismin mukaan?
V: Kristuksen kaksi puolta ovat miafysitismin mukaan hänen jumalalliset ja inhimilliset piirteensä, jotka ovat yhdistyneet yhdeksi erottamattomaksi olemukseksi.
Etsiä