Dualismi (filosofia) — mielen ja ruumiin sekä tiedon kaksijakoisuus
Tutustu dualismiin: mielen ja ruumiin sekä tiedon kaksijakoisuuteen, filosofisiin näkökulmiin (Descartes), perusteisiin ja vaihtoehtoihin monismista pluralismiin.
Dualismi tarkoittaa yleisesti ajatusta siitä, että jokin ilmiö tai kokonaisuus jakautuu kahteen erilliseen ja perusluonteeltaan erilaiseen osaan. Se voi koskea esineitä, käsityksiä tai koko maailmaa. Esimerkiksi tämä ajatus voi olla ajatus tai myös systemaattisempi teoria, jonka mukaan kahtiajako on perimmäinen tapa ymmärtää jotakin. Vastakohtina ovat monismiksi kutsuttu näkemys (jolloin kaikkea pidetään yhtenä kokonaisuutena) ja pluralismiksi kutsuttu näkemys (jossa todellisuus koostuu useammista kuin kahdesta perusosasta).
Filosofiassa dualismi esiintyy useissa eri merkityksissä. Seuraavassa on tärkeimmät ja yleisimmin käsitellyt muodot sekä niihin liittyviä ongelmia ja näkökulmia.
- Mielenfilosofiassa dualismi tarkoittaa usein sitä, että mieli ja ruumis (tai aivot ja fyysinen keho) ovat perusluonteeltaan eri asioita. Tämän muodon tunnetuin edustaja on niin sanottu substanssidualismi, jonka klassinen muoto liitetään usein RenéDescartesiin: ajattelun ja pituuden (res cogitans ja res extensa) katsotaan edustavan kahta eri olemisluokkaa. Nykyfilosofiassa erotetaan tarkemmin muun muassa:
- Substanssidualismi – mieli on erillinen, ei-fyysinen substanssi.
- Ominaisuusdualismi – on olemassa vain yksi substanssi (esim. aineellinen), mutta sillä on sekä fyysisiä että ei-fyysisiä ominaisuuksia (kuten subjektiivinen tuntokokemus, qualia).
- Interactionismi – mielellä ja ruumiilla on vuorovaikutus, vaikka ne olisivat erillisiä (tähän liittyy klassinen vuorovaikutuksen selitysongelma: miten ei-fyysinen vaikuttaisi fyysiseen maailmaan?).
- Epifenomenalismi – mielen tapahtumat ovat seurausta aivotoiminnasta, mutta mieli ei vaikuta aineeseen.
- Parallelismi ja esiaseteltu harmonia – mielen ja ruumiin tapahtumat kulkevat rinnakkain ilman suoraa syy-seuraussuhdetta (Leibnizin kaltainen ajatus).
- Epistemologiassa dualismi tarkoittaa usein eroa tiedon subjektiivisen näkökulman ja ulkoisen maailman välillä. Tällainen dualismi korostaa jonkinlaista "esteettä" tai kuilua, joka jakaa maailman henkilön näkökulmasta "minuun" ja "maailmaan". Tämä on lähellä kartesiolaisen skeptisen perinteen kysymyksiä: mitä voimme varmasti tietää omista aistihavainnoistamme ja siitä, mikä on niiden ulkopuolella? Esimerkiksi emme voi pelkän näkemisen perusteella tietää, että esineet koostuvat monista atomeista, tai että emme ole aivoja, jotka ovat vain simuloitu virtuaalitilassa (ajatukset kuten "aivot astiassa" tai "brain in a vat" kuuluvat tälle kentälle). Epistemologinen dualismi voi johtaa muihin filosofisiin ongelmiin, kuten muiden mielten ongelmaan ja perusteettoman skepsiksen uhkaan.
Vastakkaisena näkemyksenä toimii erilaiset muodot ei-dualismista tiedonfilosofiaa, esimerkiksi suorarealismin ja naturalismin kannat: ihminen nähdään osana maailmaa, tiedon ja maailman välillä ei ole metaphysically umpeutuvaa kuilua, ja aistihavainnot sekä tieteellinen menetelmä antavat perustellun pääsyn maailmaan.
Dualismi esiintyy myös arkipuheessa ja terveen järjen tasolla. Monet ihmiset ajattelevat luonnostaan, että jotkin asiat ovat jyrkästi kahtia jaettavissa: esim. hyvää ja pahaa, kuumaa ja kylmää, minun tavarani ja toisen. Tällainen kaksijakoisuus voi auttaa tekemään selkeitä päätöksiä, mutta se myös yksinkertaistaa todellisuutta; usein ilmiöt muodostavat jatkumon, ja välitilat ovat merkityksellisiä.
Lyhyesti historiasta ja nykyajasta: dualismin perinteitä on monissa filosofiassa. Klassinen länsimainen esimerkki on Platonin ja myöhemmin kartesiolaisen traditio, joissa ruumiin ja sielun tai mielen ero on ollut keskeinen teema. Monistit, kuten Spinoza, vastustivat tätä jakoa pyrkien yhdistämään kaiken yhdeksi substanssiksi. Nykyfilosofiassa keskustelu jatkuu: toisaalta neurotiede ja kognitiotiede selittävät yhä enemmän mielenilmiöitä aivoprosesseina, toisaalta tietoisuuden subjektiivinen puoli ja "hard problem of consciousness" pitävät dualismia ja sen vaihtoehtoja filosofisen keskustelun keskiössä. Dualismin pohdinta koskettaa myös etiikkaa, uskontoa, psykologian ja tekoälyn tutkimusta, koska se vaikuttaa käsitykseen vastuusta, persoonallisuudesta ja siitä, mitä tietoisuus todella on.
René Descartes kuvasi dualismia seuraavasti: Aistit vangitsevat ärsykkeitä, jotka sitten saapuvat aivojen käpyrauhaseen. Sieltä ne vaikuttavat mieleen
Ditheismi
Teologiassa dualismilla voidaan viitata myös duoteismiin, bitheismiin tai ditheismiin. Tämä on oppi tai uskomus, jonka mukaan on olemassa kaksi itsenäistä jumalallista olentoa tai ikuista periaatetta, joista toinen on hyvä ja toinen paha. Esimerkkejä ditheismistä ovat zarathustralaisuus, wicca ja marcionismi. Vaikka Raamatussa mainitaan Saatana, kyseessä ei ole ditheismi, sillä hän ei ole Jumalan veroinen, vaan pelkkä enkeli. (Katso Juudaksen kirje, jae 6). Ditheismi ei ole sama asia kuin dualismi, mutta ne ovat samankaltaisia. Ditheismi edellyttää (ainakin) kahta jumalaa, kun taas moraalinen dualismi ei edellytä minkäänlaista -teismiä (uskoa jumalaan).
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä dualismi on?
V: Dualismi on ajatus tai teoria, jonka mukaan jokin asia (esine, ajatus tai koko maailma) jakautuu kahteen osaan. Nämä osat ovat toisistaan erillisiä, eikä niitä voi jakaa millään muulla tavalla.
K: Mitä on monismi?
V: Monismi on ajatus tai teoria, jonka mukaan jotakin ei voi jakaa mihinkään osiin.
K: Mitä on pluralismi?
V: Pluralismi on ajatus siitä, että jokin asia voidaan jakaa moneen osaan.
K: Miten dualismi liittyy mielenfilosofiaan?
V: Mielenfilosofiassa dualismi tarkoittaa, että mieli ja ruumis ovat kaksi hyvin erilaista asiaa; mikään ruumiin osa ei voi olla osa mieltä ja päinvastoin. Ihmiset pitävät tällaisesta dualismista, koska he ajattelevat, että mieli on liian tärkeä tai liian outo ollakseen osa kehoa.
K: Miten dualismi liittyy epistemologiaan?
V: Epistemologiassa dualismi tarkoittaa, että ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä on este; tämä este jakaa todellisuuden "minään" ja "maailmaan". Kukin henkilö voi nähdä, kuulla, maistaa, haistaa ja koskettaa ympäristöään, mutta ei voi tuntea sitä suoraan.
K: Mitä ei-dualistinen ajattelu viittaa suhteeseemme ympäristöön?
V: Ei-dualistinen ajattelu viittaa siihen, että ihminen on vain yksi osa ympäristöään eikä niiden välillä ole mitään estettä; jos joku ei näe, kuule, maista, kosketa tai haista jotain, se ei vaikuta häneen.
K: Miten voisimme käyttää dualistista ajattelua jokapäiväisessä elämässä?
V: Saatamme käyttää dualistista ajattelua jokapäiväisessä elämässä sanomalla asioita, kuten "tämä asia on joko kuuma tai kylmä", "tämä asia on joko hyvä tai paha" jne., ilman, että sallimme mahdollisia välitiloja.
Etsiä