Saturnus-planeetalla on 53 nimettyä kuuta ja 29 muuta kuuta, joita tutkitaan edelleen. Monet kuista ovat hyvin pieniä: 33:n halkaisija on alle 10 km, ja kolmetoista kuuta on alle 50 km. Monet kuista on nimetty titaanien, jättiläisten tai pienten kreikkalaisten tai roomalaisten jumalien mukaan. Jotkut Saturnuksen kuista ovat hyvin suuria; Titan-kuu on suurempi kuin Merkurius-planeetta.

 

Yhteensä Saturnuksella tunnetaan 82 kuuta (53 nimettyä ja 29 muuta, joita tutkitaan tai joiden vahvistus odottaa). Kuut voidaan jakaa useisiin ryhmiin niiden kokojen, ratojen ja alkuperän mukaan: tiukasti planeetan lähistöllä kiertävät pienet kuut, rengasseudun "paimenkuut", sisemmät ja keskisuuret jäiset kuut sekä kaukana ja epäsäännöllisesti kiertävät kuut, joilla on usein vino tai takaispäin oleva (retrograadi) rata.

Suuria ja keskisuuria kuita

  • Titan on Saturnuksen suurin kuu ja erottuu paksulla ilmakehällään. Titanin ilmakehä on pääosin typpeä ja sen pinnalta on löydetty nestemäisiä järviä ja meriä, jotka sisältävät metaania ja etaania.
  • Toiset merkittävät kuut ovat Iapetus, Rhea, Dione, Tethys, Enceladus ja Mimas. Ne ovat pääosin jääpintaisia ja niiden läpimitat vaihtelevat sadoista kilometreistä tuhansiin kilometreihin.
  • Enceladus on erityisen kiinnostava: sen napaseuduilta suihkuaa höyryä ja jäähiukkasia, mikä viittaa pinnanalaisen vesikerroksen olemassaoloon ja mahdolliseen lämmönlähteeseen.

Pienet kuut ja rengaspalvelijat

  • Monet Saturnuksen kuista ovat hyvin pieniä: kuten alkuperäisessä tekstissä mainittiin, 33 kuun halkaisija on alle 10 km ja 13 kuuta alle 50 km. Nämä ovat usein epäsäännöllisiä kappaleita, muodoltaan epäsymmetrisiä ja voimakkaasti kraatteroituneita.
  • Rengasseudulla kiertää "paimenkuukseksi" kutsuttuja pieniä kuita, jotka vaikuttavat rengasrakenteisiin. Esimerkkejä ovat Pan ja Daphnis, jotka ylläpitävät ja muokkaavat kierteisiä rakoja renkaissa.
  • On myös harvinaisempia rattauliaisia tapauksia, kuten kaasujättiläisten kanssa jaetut ko-orbitaalit, esimerkiksi Janus ja Epimetheus, jotka vaihtavat ratojaan tasaisin väliajoin.

Nimeämiskäytännöt ja alkuperä

  • Saturnuksen suurempien kuiden nimet tulevat usein titaaneista ja muista muinaisista mytologisista hahmoista. Monet pienemmät ja kauempana kiertävät kuut on nimetty eri kulttuurien mytologioiden mukaan — esimerkiksi Norse-, Gallic- ja Inuit-nimistöistä — riippuen kunkin kuun orbitominaisuuksista ja löydöstä.
  • Uusien kuiden löytäminen ja nimeäminen on kansainvälisen tähtitieteellisen unionin (IAU) vastuulla: ensin kuulle annetaan väliaikainen tunniste ja vasta myöhemmin virallinen nimi, kun kiertorata on vahvistettu.

Tutkimus ja löydöt

  • Suuri osa viime vuosikymmenien uusista löydöistä tehtiin avaruusluotaimen, etenkin Cassini–Huygens -lennon, aikana. Cassini löysi ja kuvasi useita pieniä kuita sekä antoi yksityiskohtaista tietoa suurista kuista kuten Titanista ja Enceladuksesta.
  • Maasta tehtävät havainnot ja yhä paremmat teleskoopit sekä analyysimenetelmät ovat myös mahdollistaneet pienten kaukana kiertävien kuiden havaitsemisen ja ratatutkimuksen.

Lyhyesti Titanista

Titan-kuu on Saturnuksen suurin kuu ja poikkeuksellinen siksi, että sillä on tiheä, sumuinen ilmakehä, virtaavia orgaanisia yhdisteitä ja nestemäisiä pintoja (metaanijärvet ja -meret). Se on yksi aurinkokunnan mielenkiintoisimmista kohteista elinkelpoisuuden ja prebioottisten kemiallisten prosessien tutkimuksen kannalta. Titan löydettiin 1600-luvulla ja sitä on tutkittu laajasti sekä Maasta käsin että Huygens-laskeutujan ja Cassini-luotaimen avulla.

Saturnuksen kuiden monimuotoisuus — kooltaan, koostumukseltaan ja geologiselta aktiivisuudeltaan — tekee planeetan kuuparvesta tärkeän kohteen sekä aurinkokunnan historian ymmärtämiselle että mahdollisille tuleville tutkimuslennolle.