Atahuallpa eli Atawallpa (noin 1502 - 1533) oli Tahuantinsujon eli inkavaltakunnan 13. ja viimeinen hallitsija. Hänestä tuli keisari voitettuaan nuoremman velipuolensa Huáscarin sisällissodassa, joka seurasi heidän isänsä, inka Huayna Capacin kuolemaa tarttuvaan tautiin (ehkä malariaan tai isorokkoon). Sisällissodan aikana saapui espanjalainen Francisco Pizarro, joka vangitsi Atahuallpan ja käytti häntä inkavaltakunnan hallintaan. Lopulta espanjalaiset teloittivat Atahuallpan. Näin päättyi inkavaltakunta (vaikka häntä seurasi useita heikkoja nukkejälkeläisiä).
Tausta ja valtaannousu
Atahuallpa oli Huayna Capacin poikia ja nousi valtaan 1500-luvun alun levottomuuksien aikana. Huayna Capacin kuolema ja sitä seuranneet tautiepidemiat heikensivät keskushallintoa, minkä seurauksena valtakunta jakautui kahtia. Sisällissota Atahuallpan ja Huáscarin välillä repi inka-imperiumin voimat ja hajotti sen yhtenäisyyden – erimielisyydet ja väkivalta kuluttivat armeijat ja alistuvien kansojen resurssit juuri silloin, kun eurooppalaiset valloittajat saapuivat.
Vangitseminen Cajamarcassa ja lunnaat
Lokakuussa 1532 Francisco Pizarro ja hänen joukonsa kohtasivat Atahuallpan Cajamarcassa (nykyisessä Perussa). Espanjalaiset vangitsivat Atahuallpan yllätystaistelussa ilman suurta verenvuodatusta heidän puoleltaan, sillä inkat eivät olleet varautuneet eurooppalaisten aseisiin ja taktiikoihin. Vangitseminen antoi Pizarrolle mahdollisuuden käyttää Atahuallpaa poliittisena panttivankina: keisari lupasi täyttää yhden huoneen kullalla lunnaiksi vapautumisestaan ja suuremman määrän hopeaa toiseen huoneeseen. Lunnaat oli osittain toimitettu, mutta vaikka arvokkaat esineet ja jalometallit tavoittivat espanjalaiset, lupaus vapaudesta ei toteutunut.
Oikeudenkäynti ja teloitus
Espanjalaiset asettivat Atahuallpan oikeuden eteen ja esittivät hänelle useita syytteitä, kuten sisareni tappaminen (fratricidio), idolismin harjoittaminen sekä muita rikkomuksia espanjalaisten näkökulmasta. Hänet käännytettiin katoliseen uskoon ennen kuolemaansa ja sai usein mainitun kristillisen nimen. Vaikka osa lähteistä kertoo tuomion ankaruudesta ja oikeusprosessin muodollisuuksista, monet historioitsijat pitävät menettelyä poliittisesti motivoituneena: Atahuallpan pidättäminen ja tuomitseminen poisti ainoan selkeän valtaperillisen, joka olisi voinut organisoida tehokasta vastarintaa.
Atahuallpa teloitettiin kesällä 1533; päivämääränä mainitaan yleisesti 26. heinäkuuta 1533. Teloitus päätti käytännössä klassisen inka‑vallan johtajuuden, vaikka espanjalaiset asettivat myöhemmin jonkin verran hallinnollisia jatkajia ja hyötyivät laajasta korvaamattomasta saaliista.
Seuraukset ja perintö
Atahuallpan vangitseminen, lunnaiden kerääminen ja teloitus nopeuttivat Tahuantinsuyon romahtamista vakavasti murretun keskushallinnon ja ulkoisten hyökkääjien yhdistelmän vuoksi. Monet alueelliset johtajat ja kansat päättivät yhdistää voimansa espanjalaisten kanssa tai antautua saadakseen suojaa ja etuja uusessa vallassa. Espanjalaiset käyttivät hyväkseen sisäisiä jännitteitä ja liittoutuivat paikallisten poliittisten toimijoiden kanssa edetäkseen alueella.
Nykyhistoriassa Atahuallpa nähdään usein sekä viimeisenä itsenäisen inkakeisarin symbolina että eurooppalaisen valloituksen ja kolonialismin uhrina. Hänen tarinansa on merkittävä osa Etelä‑Amerikan kolonialisoinnin alkua ja peru‑laista identiteettiä: se muistuttaa imperiumien nopeasta romahtamisesta, tautien tuhosta ja vallan siirtymisestä etelän alkuperäiskansoilta eurooppalaisille valloittajille. Historiankirjoituksessa tapahtumien tulkinnat vaihtelevat – espanjalaisten kronikat ja myöhemmät tutkijat tarjoavat eri näkökulmia Atahuallpan toimista, motiiveista ja kohtalosta.
Historiallinen arviointi
Atahuallpan elämä ja kuolema ovat yhä tutkijoiden ja julkisen keskustelun kohteina. Lähteet ovat monin paikoin espanjalaisten kronikoitsijoiden kirjoittamia, joten tapahtumia arvioidaan nykyään myös alkuperäiskansojen näkökulmia, arkeologista aineistoa ja uudempaa tutkimusta hyödyntäen. Atahuallpan tarina toimii esimerkkinä siitä, miten sisäiset konfliktit ja ulkoinen hyökkäys voivat yhdessä johtaa suurten valtakuntien nopeaan lopun alkuun.
