Viistorintamahyökkäys: määritelmä, taktiikka ja historia

Viistokäsky, jota kutsutaan myös viistohyökkäykseksi, on sotilaallinen taktiikka, jolla suurempi joukko tuodaan yhtä vihollisen sivustaa vastaan. Samalla loput joukosta käytetään harhauttamaan ja pitämään vihollisen linjaa paikallaan. Tämä on hyvä taktiikka, jos hyökkäävä voima on kooltaan suurempi. Frederik Suuren katsotaan keksineen vino hyökkäyskäsky. Hän käytti suurta joukkoa toisella sivustalla tuhoamaan kyseisen osan ja ajoi sitten vihollisen kimppuun kahdesta suunnasta. Sana oblique tulee keskieurooppalaisesta sanasta oblike, joka tulee latinankielisestä sanasta oblīquus, joka tarkoittaa "vinoa". Sotilaskäytössä viisto tarkoittaa yleensä kulmassa, usein 45 asteen kulmassa.

Määritelmä ja periaate

Viistorintamahyökkäys perustuu voiman kokoamiseen ja kohdistamiseen vihollisen yhteen heikompaan kohtaan tai sivustaan samalla kun muu hyökkäävä osa sitoo vastustajan huomiota ja estää tämän siirtymäliikkeet. Tavoitteena on saavuttaa paikallinen ylivoima siinä pisteessä, jossa vihollinen on haavoittuvimmillaan, ja murtaa tämän osan niin nopeasti, että koko puolustusjärjestelmä romahtaa tai joutuu uudelleenjärjestelyyn.

Taktiikka ja toteutus

• Tiedustelu ja maaston hyödyntäminen: Hyvä paikallistieto ja maaston tuntemus tarvitaan, jotta hyökkäävä voimannäyttö voidaan suunnata tehokkaasti ja liikkeet voidaan peittää.
• Sitova voima (fixing force): Osa joukoista pitää vihollisen paikallaan harhautuksen, rintahalkeaman tai painostuksen avulla, estäen häneltä siirtoja.
• Päävoiman massoittaminen: Suurempi osa joukosta siirretään salaa tai nopeasti kohteeseen ja hyökätään viistosti vihollisen sivustaa tai kulmaa vastaan.
• Tuki ja reservit: Tulituki (esim. tykistö tai ilmatuki) ja reservit varmistavat murroksen syventämisen ja mahdollisen seuraavan vaiheen, kuten saartamisen tai etenemisen.
• Nopea toimeenpano ja ajoitus: On ratkaisevaa iskeä nopeasti ja hyödyntää vihollisen pyrkimystä korjata tilanne ennen kuin tämä ehtii keskittää vastavoimaa.

Edut ja riskit

• Edut: mahdollistaa vihollisen osan voittamisen eriytetysti, vähentää omien joukkojen tarvetta koko rintamalla, voi aiheuttaa nopean romahduksen tai paniikin puolustuksessa.
• Riskit: vaatii kurinalaisuutta, hyvää tiedustelua ja luotettavaa tiedonkulkua; jos vihollinen havaitsee suunnitelman ajoissa, hyökkääjä voi jäädä haavoittuvaksi sivustaan tai tulla sivusta iskettyä vastaan; maasto tai huono sää voivat estää tehokkaan massoituksen.

Historia ja tunnetut esimerkit

Viistorintaperiaatetta on käytetty useissa historiallisissa taisteluissa. Tunnettu klassinen esimerkki on Frederik Suuren operoinnit 1700-luvulla; yksi usein mainittu tapaus on Preussin voitto Leuthenin taistelussa (1757), jossa hyökkäys kohdistettiin vihollisen heikommalle sivustalle ja saavutettiin ratkaiseva voitto. Myöhemmissä sodankäynnin vaiheissa samaa periaatetta voi tunnistaa myös eräissä Napoleonin ajan, 1800- ja 1900-luvun taktiikoissa sekä toisessa maailmansodassa, jolloin liike- ja sivusta-iskujen periaatteet sisältyivät laajempaan liikkeellisyyteen ja yhdistettyihin asevoimatoimiin.

Nykyaikainen merkitys

Vaikka moderni sodankäynti on teknologisesti muuttunut (ilmavoimat, panssarivoimat, elektroninen tiedustelu, kyberoperaatiot), viistorintahyökkäyksen perusajatus — paikallisen ylivoiman luominen ja iskeminen vihollisen haavoittuvaan osaan — on edelleen relevantti. Nykyajan sotilasjohto voi toteuttaa vastaavan idean yhdistämällä maavoimia, ilmatukea ja kybertiedustelua sekä hyödyntämällä nopeutta ja yllätyksellisyyttä. Myös poliittisessa ja taloudellisessa kilpailussa käytetään metaforisesti samaa periaatetta: keskittää voimavarat kohtaan, joka murtuu suhteessa helpommin.

Yhteenveto: Viistorintahyökkäys on tehokas taktiikka silloin, kun hyökkääjällä on mahdollisuus saavuttaa paikallinen ylivoima ja ylläpitää yllätys- sekä tiedonkulkukykyä. Sen menestys riippuu tiedustelusta, ajoituksesta, maaston hyödyntämisestä ja joukkojen kurinalaisuudesta.

Historia

Fredrik Suuri ei ollut ensimmäinen taistelukentän komentaja, joka asetti enemmän joukkoja yhdelle puolelle taistelulinjojaan. Aiemmin manööveri oli kuitenkin tehtävä yöllä tai vihollisen ulottumattomissa. Jos komentaja asetti enemmän joukkoja yhdelle sivustalle (tai "siivelle"), vastapuolen komentaja, joka näki tämän, yksinkertaisesti siirsi joukkojaan vastatoimiin. Joukkojen siirtäminen taistelun aikana vei aikaa. Oli myös olemassa riski, että vihollinen hyökkäisi, kun joukkoja siirrettiin. Frederick voitti nämä ongelmat. Tärkein asia, jonka hän teki, oli kouluttaa sotilaansa marssimaan nopeasti. Kun hänen preussilaisarmeijansa saapui taistelukentälle, he muodostivat tavanomaisen (tuohon aikaan) kahden rivin rinnakkain vihollisen kahden rivin kanssa. Friedrichin armeija oli kuitenkin koulutettu "vartinpyörimään" (kääntymään vinoon) osastoittain ja muodostamaan sitten sujuvassa liikkeessä nopeasti kolonnia. Preussin armeijan jokainen yksikkö teki tämän samalla hetkellä, mikä mahdollisti sen, että hänen koko joukkonsa pystyi suorittamaan tällaisen liikkeen alle kahdessa minuutissa.

Frederick kuvaili tekniikkaansa: "Komentajan tulisi vahvistaa armeijansa yhtä siipeä ja käyttää sitä hyökätäkseen vihollisen sivustaan, kun taas toisen, pienemmän siiven tulisi uhata vihollisen pääjoukkoa ja estää sitä muuttamasta asemiaan." Toinen armeija oli jo paikoillaan, eikä se pystynyt vaihtamaan joukkojaan tarpeeksi nopeasti ennen kuin preussilaiset hyökkäsivät. Frederick jatkoi: "30 000 hengen armeija voisi voittaa 100 000 hengen armeijan tällä menetelmällä."

On olemassa muitakin versioita siitä, mikä on tarkalleen ottaen vino järjestys. Erään version mukaan kaikki taistelua edeltävänä iltana tai taistelun päivänä tehdyt valmistelut, joilla vahvistetaan sivustoja tai keskustaa, voidaan katsoa osaksi vinokäskyä. Jos tämä pitää paikkansa, Kyrus Suuri käytti sitä Thymbran taistelussa vuonna 547 eaa. Myös muut historian komentajat, antiikin ja nykyajan, ovat valmistautuneet pitkälti samalla tavalla. Tämä versio olisi kuin Frederick väittäisi keksineensä itse sodan. Sivun vahvistaminen yöllä tai vihollisen ulottumattomissa ei ole niinkään taktinen manööveri kuin yllätyksestä riippuvainen. Monet tämän ajan itävaltalaiset, ranskalaiset ja englantilaiset upseerit luulivat, että vinokäsky oli koko armeijan siirtämistä ympäriinsä. He eivät koskaan ymmärtäneet, että Fredrik Suuri ei koskaan tehnyt näin. Hän manööveröi linjojen ja sivustojen mukaan, ei koskaan armeijan mukaan.

Pylväsmuodostelma


Rivimuodostelma

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on vinokäsky tai vinohyökkäys sotilastaktiikka?

K: Milloin vino käsky on tehokas?

K: Kenen katsotaan keksineen vinokäskyn?

Kysymys: Miten Friedrich Suuri käytti vinoa käskyä?

K: Mistä sana vino on peräisin?

K: Mitä termi oblique tarkoittaa sotilaskäytössä?

K: Mikä on viistokäskyn sotilastaktiikan tarkoitus harhauttaa ja pitää vihollislinja paikallaan?

Hae kirjaimella