Kun Fredrik nousi valtaistuimelle "Preussin kuninkaaksi" vuonna 1740, Preussi koostui hajanaisista alueista, joihin kuuluivat Cleves, Mark ja Ravensberg Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan länsiosassa, Brandenburg, Keski-Pommerinmaa ja Kaukais-Pommerinmaa keisarikunnan itäosassa sekä entinen Preussin herttuakunta keisarikunnan ulkopuolella Puolan-Liettuan kansainyhteisön rajalla. Hänen nimensä oli Preussin kuningas, koska kyseessä oli vain osa historiallisesta Preussista; hänen oli määrä julistautua Preussin kuninkaaksi saatuaan suurimman osan muusta osasta vuonna 1772.
Sodankäynti ja valloitus
Fredrikin tavoitteena oli nykyaikaistaa ja yhdistää haavoittuvasti erillään olevat maansa; tätä varten hän kävi sotia pääasiassa Itävaltaa vastaan, jonka Habsburgien dynastia hallitsi Pyhän Rooman keisarikuntana lähes yhtäjaksoisesti 1400-luvulta vuoteen 1806. Fredrik perusti Preussin viidenneksi ja pienimmäksi eurooppalaiseksi suurvallaksi käyttämällä resursseja, joita hänen säästäväinen isänsä oli viljellyt.
Itävallan perimyssotaan (1740-1748) kuulunut ensimmäinen Sleesian sota (1740-1742) johti siihen, että Fredrik valloitti Sleesian puolalaisen osan. Itävalta yritti saada Sleesian takaisin toisessa Sleesian sodassa (1744-1745), mutta Fredrik oli jälleen voitokas ja pakotti Itävallan noudattamaan aiempia rauhanehtoja. Preussin hallussa oleva Sleesia antoi valtakunnalle Oder-joen hallinnan.
Habsburgien Itävalta ja Bourbonien Ranska, perinteiset viholliset, liittoutuivat vuoden 1756 diplomaattisessa vallankumouksessa Englannin ja Itävallan liiton romahdettua. Fredrik solmi Westminsterin konventissa nopeasti liiton Ison-Britannian kanssa. Kun naapurimaat alkoivat juonitella häntä vastaan, Friedrich oli päättänyt iskeä ensin. Elokuun 29. päivänä 1756 hänen hyvin valmisteltu armeijansa ylitti rajan ja hyökkäsi Saksinmaahan, mikä aloitti vuoteen 1763 asti kestäneen seitsenvuotisen sodan. Hän joutui laajalti arvostelun kohteeksi hyökkäyksestään puolueetonta Saksia vastaan ja saksilaisten joukkojen liittämisestä väkisin osaksi Preussin armeijaa Pirlan piirityksen jälkeen lokakuussa 1756.
Kun vastassa oli liittouma, johon kuuluivat Itävalta, Ranska, Venäjä, Saksit ja Ruotsi, ja liittolaisina vain Iso-Britannia ja Hannover, Fredrik piti Preussin niukasti mukana sodassa, vaikka hänen alueilleen hyökättiin usein.
Venäjän keisarinna Elisabetin äkillisen kuoleman myötä valtaan nousi hänen Preussin-mielinen veljenpoikansa Pietari III. Tämä johti Preussin vastaisen koalition romahtamiseen. Vaikka Fredrik ei saanut mitään alueita Hubertusburgin sopimuksessa, hän pystyi pitämään Sleesian. Preussista tuli suosittu monilla saksankielisillä alueilla.
Elämänsä loppupuolella Fredrik osallistui myös Preussin pienempään Baijerin perintösotaan vuonna 1778, jossa hän esti Itävallan yritykset vaihtaa Itävallan Alankomaat Baijeriin. Kun keisari Joosef II| yritti tätä uudelleen vuonna 1784, Fredrik perusti Fürstenbundin, minkä ansiosta saksalaiset näkivät hänet Saksan vapauksien puolustajana, toisin kuin aiemmin, jolloin hän oli hyökännyt Habsburgien keisarikuntaa vastaan.
Fredrik johti sotajoukkojaan usein henkilökohtaisesti, ja häneltä ammuttiin taistelun aikana kuusi hevosta alta pois. Fredrikiä ihaillaan usein yhtenä kaikkien aikojen suurimmista taktisista neroista, erityisesti hänen käyttämänsä vinon taistelujärjestyksen vuoksi. Vielä tärkeämpiä olivat hänen operatiiviset menestyksensä, erityisesti lukumääräisesti ylivoimaisten vastustajajoukkojen yhdistymisen estäminen ja oikeaan aikaan oikeassa paikassa oleminen, jotta vihollisarmeijat saatiin pidettyä pois Preussin ydinalueelta. Itävallan kanssahallitsija keisari Joosef II kirjoitti äidilleen Maria Teresialle lähettämässään kirjeessä,
Kun Preussin kuningas puhuu sotataiteeseen liittyvistä ongelmista, joita hän on tutkinut intensiivisesti ja joista hän on lukenut kaikki mahdolliset kirjat, kaikki on kireää, vankkaa ja harvinaisen opettavaista. Hän ei kiertoile, hän esittää väitteilleen tosiasioihin perustuvia ja historiallisia todisteita, sillä hän on hyvin perehtynyt historiaan... Hän on nero ja mies, joka puhuu ihailtavasti. Mutta kaikki mitä hän sanoo, paljastaa veijarin.
Preussin modernisointi
Fredrik muutti Preussin eurooppalaisesta takapajusta taloudellisesti vahvaksi ja poliittisesti uudistuneeksi valtioksi. Hän valloitti Sleesian, josta Preussin uudet teollisuudenalat saivat raaka-aineita, mikä auttoi vauhdittamaan teollista tuotantoa ja kehitystä, ja hän suojasi näitä teollisuudenaloja korkeilla tulleilla ja sisäistä kauppaa koskevilla mahdollisimman vähäisillä rajoituksilla. Valtion nykyaikaistamismekanismit ja -teknologia mahdollistivat myös sen, että Fredrik pystyi vuonna 1747 toteuttamaan massiivisen kuusivuotisen ojitus- ja "reklamaatio-ohjelman" maan pohjoisilla suoalueilla. Tämä rationalismin tukema ohjelma, jonka Friedrich näki "hyödyttömän" ja "barbaarisen" luonnon "kesyttämisenä" ja "valloittamisena", loi noin 150 000 hehtaaria viljelysmaata, mutta se myös hävitti laajoja alueita luonnollisesta elinympäristöstä, tuhosi alueen biologisen monimuotoisuuden ja syrjäytti lukuisia alkuperäisyhteisöjä. Ranskalaisten asiantuntijoiden avustuksella Fredrik muutti myös Preussin veropolitiikkaa ja otti käyttöön välillisen verotuksen järjestelmän, joka oli tuottoisampi kuin aiempi suoran verotuksen politiikka. Fredrik antoi myös merkittävän preussilaisen kauppiaan Johann Ernst Gotzkowskyn tehtäväksi edistää kauppaa. Gotzkowsky ohjasi Fredrikiä uudistamaan Preussin tiemaksujärjestelmää ja tuontirajoituksia sekä rakentamaan suuren silkkitehtaan, jolla pyrittiin kilpailemaan Ranskan silkkikaupan kanssa. Kun Gotzkowsky vuonna 1763 ajautui konkurssiin Amsterdamin talouskriisin aikana, Fredrik otti haltuunsa hänen posliinitehtaansa.
Fredrik johti myös kansallisen valuutan uudistusta valtakautensa aikana. Seitsemänvuotisen sodan ja Sleesian haltuunoton vaikutukset olivat muuttaneet taloutta, heikentäneet kansallisen valuutan arvoa ja johtaneet korkeaan inflaatioon koko maassa. Toukokuussa 1763 annetussa Preussin rahapajoja koskevassa ediktissä arvostettiin kansallinen valuutta uudelleen, vakiinnutettiin voimakkaasti devalvoituneiden kolikoiden kurssit ja määrättiin, että verot oli maksettava sotaa edeltävän arvon mukaisessa valuutassa. Muut Euroopan hallitsijat toteuttivat pian samanlaisia rahareformeja, jotka auttoivat alentamaan hintoja koko alueella.
Fredrik johti myös muita tärkeitä uudistustoimia Preussissa, kuten nykyaikaisen hallintobyrokratian perustamista, yhden Euroopan arvostetuimpiin kuuluvan koulutusjärjestelmän luomista sekä kidutuksen ja ruumiillisen kurituksen poistamista.
Kuninkaallisen Preussin (Länsi-Preussin) hankkimisen jälkeen vuonna 1772 Fredrik muutti myös tittelinsä "Preussinkuninkaasta", jota oli käytetty kuninkaallisena tittelinä Fredrik I:n kruunajaisista lähtien, "Preussin kuninkaaksi", mikä korosti hänen valtionsa kasvavaa painoarvoa ja hänen omaa merkitystään hallitsijana.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus
Fredrik oli yleisesti ottaen uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolestapuhuja, ja hän muun muassa hyväksyi paavi Klemens XIV:n tukahduttamista pakenevia jesuiittoja opettajiksi Sleesiaan, Warmiaan ja Netzen piiriin. Hän oli kiinnostunut houkuttelemaan maahansa monia taitoja, olivatpa kyseessä jesuiittaopettajat, hugenottien kansalaiset tai juutalaiset kauppiaat ja pankkiirit, erityisesti Espanjasta. Hän halusi kehitystä koko maassa. Esimerkkinä tästä käytännönläheisestä mutta ei täysin ennakkoluulottomasta suvaitsevaisuudesta Fredrik kirjoitti Testament politique -teoksessaan seuraavaa:
Kaupungeissa on liikaa juutalaisia. Heitä tarvitaan Puolan rajalla, koska näillä alueilla vain heprealaiset käyvät kauppaa. Heti kun siirrytään kauemmas rajalta, juutalaisista tulee haittaa, he muodostavat klikkejä, käyvät kauppaa salakuljetuksella ja ryhtyvät kaikenlaisiin kelmiaskarteluihin, jotka ovat haitaksi kristityille kaupunkilaisille ja kauppiaille. En ole koskaan vainonnut ketään tähän tai mihinkään muuhunkaan lahkoon [sic] kuuluvaa; mielestäni olisi kuitenkin viisasta kiinnittää huomiota, jotta heidän määränsä ei kasvaisi.
Puolan rajalla asuvia juutalaisia kannustettiinkin käymään kaikenlaista kauppaa, ja he saivat kuninkaalta saman suojelun ja tuen kuin muutkin preussilaiset. Onnistumisesta juutalaisten integroimisessa niille yhteiskunnan aloille, joille Fredrik kannusti heitä, kertoo Gerson von Bleichröderin rooli Bismarckin Saksan yhdistämispyrkimysten rahoittamisessa.
Koska Fredrikin aikana paljon joutomaata tehtiin viljelykelpoiseksi, Preussi etsi uusia siirtolaisia. Fredrik korosti toistuvasti, että kansallisuus ja uskonto eivät olleet hänelle tärkeitä.
Arkkitehtuuri
Fredrik rakennutti pääkaupunkiinsa Berliiniin kuuluisia rakennuksia, joista suurin osa on edelleen olemassa, kuten Berliinin valtionooppera, kuninkaallinen kirjasto (nykyisin Berliinin valtion kirjasto), Pyhän Hedvigin katedraali ja prinssi Henrikin palatsi (nykyisin Humboldt-yliopisto). Kuningas vietti kuitenkin mieluummin aikaansa kesäasunnollaan Potsdamissa, jonne hän rakennutti Sanssoucin palatsin, joka on pohjoissaksalaisen rokokoon merkittävin teos. Sanssouci, jonka ranskankielinen käännös tarkoittaa "huoletonta" tai "huoletonta", oli Friedrichin turvapaikka. "Frederikiläinen rokokoo" kehittyi Georg Wenzeslaus von Knobelsdorffin johdolla.
Myöhemmät vuodet
Elämänsä loppupuolella Frederick vietti yhä enemmän aikaa yksin. Hänen ystäväpiirinsä Sanssoucissa kuoli vähitellen ilman korvaajia, ja Frederickistä tuli yhä kriittisempi ja mielivaltaisempi, mikä turhautti virkamiehiä ja upseerikuntaa. Berliinin kansa iloitsi aina kuninkaalle, kun tämä palasi kaupunkiin maakuntamatkoilta tai sotilasarvosteluista, mutta Friedrich ei nauttinut suosiostaan tavallisen kansan keskuudessa, vaan piti mieluummin seuranaan italialaisia vinttikoiriaan, joita hän kutsui "Pompadourin markiiseikseen" pilkatakseen Madame de Pompadouria. Fredrik kuoli nojatuolissa työhuoneessaan Sanssoucin palatsissa 17. elokuuta 1786.
Frederick oli halunnut tulla haudatuksi vinttikoiriensa viereen Sanssoucin corps de logis'n puoleiselle viinitarhaterassille. Hänen veljenpoikansa ja seuraajansa Fredrik Vilhelm II määräsi sen sijaan ruumiin haudattavaksi isänsä viereen Potsdamin varuskunnan kirkkoon. Lähellä toisen maailmansodan loppua Adolf Hitler määräsi, että Friedrich ja Friedrich William I:n sekä Paul von Hindenburgin ja hänen vaimonsa arkut siirrettiin ensin maanalaiseen bunkkeriin Berliinin lähistöllä ja sitten piilotettiin suolakaivokseen lähellä Bernroden kaupunkia Saksassa niiden suojelemiseksi tuhoamiselta. Yhdysvaltain armeija löysi neljä arkkua 27. huhtikuuta 1945 kaivoksen syvällä sijaitsevan 1,8 metriä paksun muuratun seinän takaa ja siirsi ne Marburgin linnan kellariin, joka oli talteen otettujen natsien "aarteiden" keräyspaikka. Osana salaista projektia, jota kutsuttiin nimellä "Operation Bodysnatch", Yhdysvaltain armeija siirsi molemmat kuninkaat ensin Marburgin Elisabeth-kirkkoon ja sitten Burg Hohenzollerniin lähellä Hechingenin kaupunkia. Saksan yhdistymisen jälkeen Friedrich Vilhelmin ruumis haudattiin keisari Friedrichin mausoleumiin Sanssoucin rauhankirkossa.
Hänen kuolemansa 205. vuosipäivänä 17. elokuuta 1991 Friedrichin arkku makasi Sanssoucin kunniapihalla Preussin lipun peittämänä ja Bundeswehrin kunniavartioston saattamana. Illan laskeuduttua Friedrichin ruumis laskettiin lopulta lepäämään Sanssoucin viinitarhan terassille hänen viimeisen tahtonsa mukaisesti ilman prameutta ja yöllä ("... Im übrigen will ich, was meine Person anbetrifft, in Sanssouci beigesetzt werden, ohne Prunk, ohne Pomp und bei Nacht...". (1757)).
Lainaukset
- "Puhun ranskaa suurlähettiläilleni, englantia tililleni, italiaa emännälleni, latinaa Jumalalleni ja saksaa hevoselleni."
- "Koulutettua kansaa on helppo hallita."
