Okariina – pyöreä sävelhuilu: määritelmä, ominaisuudet ja historia
Tutustu okariinaan: pyöreä sävelhuilu, sen määritelmä, ominaisuudet ja rikas historia — ainutlaatuinen sointi ja muoto.
Okariina on eräänlainen huilu, jota ei ole tehty putkesta. Koska okariina on pyöreän tai laatikkomaisen muotoinen, sen ääni on hieman erilainen kuin muiden huilujen.
Mikä okariina on?
Okariina (engl. ocarina) on niin sanottu astiahuilu eli vessel flute, jossa ääni muodostuu kammion sisällä olevan ilman värähtelystä. Okariinassa on yleensä suuaukko ja useita sormiaukkoja, joiden peittämisellä soitin viritetään eri sävelkorkeuksiin. Sen etuna on selkeä, puhdas ja hieman huilumainen, mutta tunnistettavasti erottuva sävy.
Ominaisuudet ja rakenne
- Muoto: yleisimmin pyöreä (makean perunan tai pallomaisen näköinen) tai laatikkomainen/soikea; myös poikittain soittavat mallit ovat tavallisia.
- Materiaalit: savi/keramiikka, puu, muovi, lasi ja joskus metalli. Savesta tehdyt okariinat ovat perinteisiä ja soinniltaan lämpimiä.
- Sormenreiät: määrä vaihtelee — 4–12 reikää tavallisimmat; ten-hole (kymmenen reiän) malli mahdollistaa usein kaksiosaista (oktaavi + lisärekistereitä) asteikkoa.
- Äänen tuotto: okariina toimii Helmholtz-resonaattorina: kammion tilavuus ja aukkojen koko määräävät perussävyn.
- Koko ja rekisterit: okariinoita on soprano-, alto-, tenor- ja bassokokoisia; koko vaikuttaa äänenkorkeuteen ja soinnin väriin.
Soittotapa ja tekniikat
Okariinaa soitetaan puhaltamalla suuläppään ja peittämällä sormiaukoista osa tai kaikki. Perustekniikat ovat helpoimmat oppia: suora hengitys ja aukkojen peittäminen tuottavat perusasteikon. Edistyneemmät tekniikat sisältävät:
- puoliavaus ja portamento-efektit
- huilamaiset vibratot henkäilyn vaihtelulla
- oktaavinvaihto muuttamalla puhunnan voimaa tai käyttämällä erityisiä aukkoja
Historia lyhyesti
Okariinan alkuperä on hyvin vanha ja monina paikoin kehittynyt itsenäisesti. Varhaisia astiahuiluja löydetään muun muassa Mesoamerikasta (muinaiset atsteekit ja mayat tekivät savesta soittimia) sekä Itä-Aasiasta (esim. kiinalainen xun). Moderni eurooppalainen okariina-muoto vakiintui 1800-luvulla, kun italialainen Giuseppe Donati kehitti Budrion tyylin ja teki okariinasta konserttisoittimen kaltaisen instrumentin. 1900–2000-luvuilla okariina on kokenut suosioaaltoja niin kansanmusiikissa kuin populaarikulttuurissakin (esim. videopelit).
Tyypit ja käyttötarkoitukset
- Kansan- ja folkkokäyttö: mukana erilaisissa perinne- ja kansanmusiikin kokoonpanoissa.
- Opetussoitin: helppo perustasolla oppia, käytetään musiikinopetuksessa.
- Soiton harrastus ja konserttiesitykset: kehittyneemmät soittajat soittavat monimutkaisempaa repertuaaria ja sovituksia.
- Keräily ja käsityö: saviset ja koristeelliset okariinat ovat myös keräilykohteita.
Viritys, asteikot ja laatu
Okariinat voidaan virittää eri sävellajeihin; useimmat kaupalliset mallit ovat viritettyjä temperoituihin asteikkoihin (esim. C- tai G-viritys). Repertuaarin laajentamiseksi valmistetaan kromatiikkaan kykeneviä malleja, joissa on lisäreikiä tai aukkojen kombinaatioita. Soittimen laatu ja materiaali vaikuttavat intonaatioon ja soinnin täyteläisyyteen.
Hoito ja huolto
- Keramiikka- ja savisoittimia ei yleensä saa kastella liikaa; kuivaus puhkaisulla ja varovaisella pyyhkimisellä.
- Muoviset ja puiset mallit kestävät kosteutta paremmin, mutta puu kannattaa öljytä ja muovit suojata suoralta auringolta.
- Tarkista ajoittain suukappaleen ja reikien kunto; halkeamia ilmenee erityisesti savi- ja keramiikkasoittimissa.
Miksi valita okariina?
Okariina on oivallinen valinta aloittelijalle ja harrastajalle, joka haluaa soittimen, joka on edullinen, helposti kannettava ja jolla saa nopeasti kauniin äänen. Kokenut soittaja puolestaan voi hyödyntää okariinan ilmeikästä sointia erikoisvalaistuksena tai solistina pienemmissä kokoonpanoissa.
Lisätietoa eri okariinatyypeistä, soittotekniikoista ja nuotinnuksesta löytyy soittimesta kertovista oppaista ja opetussivustoilta.
Historia
Kymmenreikäisen okarinan valmisti ensimmäisen kerran Giuseppe Donati Italiassa vuonna 1853. Okarinan kaltaisia soittimia oli valmistettu jo satoja vuosia ennen sitä Etelä-Amerikassa, Kiinassa ja Afrikassa. Euroopassa valmistettiin 1500-luvulla gemshorn-nimistä soitinta. Gemshorn valmistettiin eläimen sarvesta.
1800-luvulla okariinansoittajaryhmät soittivat erikokoisilla okariinoilla klassista ja kansanmusiikkia. Tämän ansiosta italialaiset okariinat tulivat tunnetuiksi kaikkialla maailmassa.
Yhdysvalloissa okariinaa kutsuttiin bataatiksi, koska sen muoto muistuttaa bataattia.
Vuonna 1928 japanilaiset alkoivat valmistaa okariinoja. He lisäsivät vanhaan ocarinaan kaksi pientä reikää. Japanilaisilla 12-reikäisillä okarinoilla voidaan soittaa suurempaa skaalaa kuin 10-reikäisillä okarinoilla.
Ocarinat Japanista.
Finnish Ocarina
1960-luvulla keksittiin englantilainen okariina. Siinä on neljä sormireikää, ja siinä voi olla yksi tai kaksi peukalonreikää. Englantilaisia okariinoja valmistetaan monessa eri muodossa.
Englantilaisen okarinan valmisti ensimmäisen kerran 1960-luvulla John Taylor.
Etsiä